Sara Vanninen antoi karvojen kasvaa Selviytyjien kuvauksissa ja sai sitten oksennusemojeita miehiltä – miksi tv:ssä on ok olla pesemättä hampaita, mutta naisen karvat ovat kauhistus?

”Karvat ovat ällöttäviä tai ne eivät ole seksikkäitä”, sai Sara Vanninen kuulla.

Sara Vanninen kuuluu Suomen tunnetuimpiin bloggaajiin ja ensi keväänä nähtävän Selviytyjät Pohjola -kauden kisaajiin.

Joukko suomalaisia julkkiksia vietti loppukesää alkeellisissa oloissa Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa. Perinteisen tropiikin sijaan kisa käytiin pohjoisen erämaassa.

Yksi osallistujista on bloggaaja Sara Vanninen, 30, joka jakoi kotiin päästyään kuvan kilpailun aikana kasvaneista kainalokarvoistaan.

”Toivottavasti karvani tulevat ensi keväänä saamaan ruutuaikaa ja herättämään keskustelua aiheen ympäriltä”, Vanninen muun muassa kirjoittaa julkaisussaan.

”Hengailin parhaani mukaan hihattomissa topeissa”

Hän teki jo hyvissä ajoin päätöksen siitä, ettei aio ajella karvojaan tuotannon aikana, vaikka siihen tarjottiin mahdollisuus.

– Halusin olla siellä mahdollisimman luonnollisesti. Myös kesän aikana heränneet karvakeskustelut vaikuttivat päätökseen.

Vanninen viittaa muun muassa bloggaaja Jenni Rotosen säärikarvaprojektiin, joka nousi otsikoihin heinäkuun alussa.

– Hengailin parhaani mukaan esimerkiksi kilpailuissa hihattomissa topeissa. Ajattelin, että tämä jos joku on hyvä tapa ottaa kantaa asiaan. Toivon, että karvat näkyvät ruudussa, Vanninen sanoo.

Tuotanto on ennenkin joutunut selittämään, miksi muita arkisia hyödykkeitä, kuten hygieniaan ja terveyteen liittyviä hammasharjoja ei kilpailijoille tarjota, mutta puhtaasti kauneusihanteisiin liittyvät karvanpoistovälineet annetaan käyttöön.

Viime vuonna ohjelman tuottaja Tiina Väisänen Banijay Finlandista kertoi Iltalehdelle, että asia on monille naisille niin iso, että tuotanto päätti tarjota sekä naisille että miehille mahdollisuuden sheivata. Hammasharjat puolestaan eivät ole ”sellainen esteettinen asia”.

– Se on monelle ylitsepääsemätön juttu. Ne karvat on vain pakko ajaa, vaikka asuisi eristyksissä saarella, Vanninenkin sanoo.

Miehiltä oksennusemojeita

Muut kisaajat ottivat Vannisen päätöksen positiivisesti vastaan. Muutama ei ymmärtänyt kokeilua, ja parin mielestä karvat olivat ällöttäviä.

– En itsekään pidä karvoja kauniina. Se ei olekaan se syy, miksi tätä tehdään, vaan se, että herätetään keskustelua siitä, miksi karvat ovat miehillä ok ja miksi naisilla missään nimessä eivät. Vaikka kuinka moni sanoisi, että ihan sama, ajakaa tai olkaa ajamatta karvat, emme ole todellisuudessa vielä siinä tilanteessa.

Vanninen sai Instagram-julkaisunsa takia negatiivista palautetta etenkin miehiltä.

– Minulle laitettiin aika paljon esimerkiksi oksennusemojeita. Omat seuraajani olivat fiiliksissä, mutta kun postaus nousee perinteiseen mediaan, alkaa saada viestejä, joissa sanotaan, että tämä on turhaa keskustelua tai että karvat ovat ällöttäviä tai että ne eivät ole seksikkäitä. Nämä kommentoijat tuovat nimenomaan ongelman esiin. Kyse ei ole karvoista, vaan ongelma on kauempana.

Naiset eivät näe karvojaan välttämättä koskaan

Vanninenkin näki oman karvoituksensa luonnontilassa ensimmäistä kertaa elämässään.

– Eivät nämä juuri eroa miesten karvoituksesta. Vaikka minulla on vaalea hento tukka, sääriin kasvoi tummaa karvaa.

Samaa kertoi Jenni Rotonen aiemmin. Hänen saamansa viestit tavallisilta suomalaisnaisilta toistivat samaa viestiä: omiin ihokarvoihin liittyviä häpeän, ahdistuksen ja kärsimyksen tunteita, joita normi – siis karvaton nainen – aiheuttaa.

– Mitä se kertoo yhteiskunnastamme, että moni nainen ei ole koskaan nähnyt itsellään tai muilla naisilla säärikarvoja sellaisina, kuin ne luonnollisesti ovat? Ihanteessa on pakko olla paljon vinossa, jos se aiheuttaa tavallisille naisille näin paljon huonoa oloa, Rotonen sanoi tuolloin.

Sara Vanninen ei ole vielä karvoihinsa koskenut.

– Vaikken pidä karvoista, pidän siitä, mitä ne edustavat. Toivottavasti ne herättävät keskustelua ja vievät tätä asiaa eteenpäin.

Selviytyjät Pohjola starttaa Nelosella vuonna 2021. Me Naiset ja ohjelmaa esittävä Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?