Jenni Rotonen, 36, ei ole ajellut sääriään neljään kuukauteen – miksi nämä kuvat herättävät somessa niin vahvoja tunteita? - Tyyli - Ilta-Sanomat

Jenni Rotonen, 36, ei ole ajellut sääriään neljään kuukauteen – miksi nämä kuvat herättävät somessa niin vahvoja tunteita?

Bloggaajana ja someammattilaisena tunnettu Jenni Rotonen kyllästyi kokemaan häpeää karvoituksestaan. Hän päätti kokeilla, mitä tapahtuu, kun naisella on luonnolliset säärikarvat.

Jenni Rotonen kertoo, ettei ole aiemmin kyseenalaistanut karvanpoistoa. Karvakuvien aiheuttama palautevyöry on osoitus siitä, että keskustelulle on paikkansa, hän sanoo nyt.­

2.7. 15:01

Vuosien varrella olen sheivannut, epiloinut, vahannut ja sokeroinut sääriäni varmaan tuhansia ja tuhansia kertoja – ja todennäköisesti käyttänyt karvojeni poistamiseen myös rahaa yhteensä tuhansia ja tuhansia euroja. Laskeskelin, että pelkästään yhden vuoden aikana sokerointiin humpsahtaa helposti 900 euroa, bloggaaja Jenni Rotonen, 36, kirjoittaa Pupulandia-blogissaan.

Rotonen kertoo, ettei ole koskaan aiemmin oikeastaan kyseenalaistanut karvoja. Hän on hankkiutunut karvoituksestaan lukemattomien maailman naisten tavoin eroon, koska niin ”kuuluu tehdä”.

Koronakeväänä Rotonen päätti kuitenkin minimoida sosiaaliset tapaamiset, myös säännölliset sokeroinnit. Ajelemisen sijaan säärikarvat saivat kasvaa.

Eilen keskiviikkona hän julkaisi blogi- ja Instagram-postaukset säärikarvakuvineen kymmenille tuhansille seuraajilleen. Muun muassa Me Naiset ja Iltalehti tarttuivat julkaisuihin, ja somessa kuvia jaettiin tiuhaan, joten kuvat Rotosen sääristä levisivät mitä luultavimmin sadoille tuhansille silmäpareille.

– Vajaassa vuorokaudessa julkaisuni keräsi kolminkertaisen määrän tykkäyksiä tykätyimpään kuvaani verrattuna. Pelkästään se palautevyöry, sadat yksityisviestit, joita olen saanut, on osoitus siitä, että tälle keskustelulle on paikkansa, Rotonen sanoo nyt Ilta-Sanomille.

Moni nainen ei ole koskaan nähnyt omia säärikarvojaan

Suuri osa Rotosen muilta naisilta saamista yksityisviesteistä toistaa samaa viestiä: omiin ihokarvoihin liittyviä häpeän, ahdistuksen ja kärsimyksen tunteita, joita normi – siis karvaton nainen – aiheuttaa.

– Mitä se kertoo yhteiskunnastamme, että moni nainen ei ole koskaan nähnyt itsellään tai muilla naisilla säärikarvoja sellaisina, kuin ne luonnollisesti ovat? Ihanteessa on pakko olla paljon vinossa, jos se aiheuttaa tavallisille naisille näin paljon huonoa oloa.

Rotosen saamien kommenttien perusteella hän on huomannut, ettei moni ole välttämättä ikinä tullut ajatelleeksi sitä, mistä syystä karvansa poistaa.

– Vaikka olisi muuten edistämässä naisten asioita, karvat ovat omituinen saareke, jota moni ei kyseenalaista.

”Olen oppinut, että itsestään huolta pitävän, viehättävän ja oikeanlaisen naisen kuuluu olla karvaton. Olen oppinut, että karvojen nyhtäminen juurineen irti ihmiskehosta sattuu ihan perkeleesti, mutta on tuntunut jonkinlaiselta itsestäänselvyydeltä, että tämän tyyppinen kärsimys nyt vain kuuluu kauneuteen ja naisen elämään”, Jenni Rotonen kirjoittaa.­

”En tajunnut, että olisin näin karvainen”

Rotonenkin havahtui asian äärellä kunnolla vasta tänä keväänä.

– Eihän tämä ole mikään uusi asia, naisten karvathan ovat esimerkiksi feminismissä yleinen teema. Aiemmin vain ajattelin, ettei se niin koske minua.

Naisten karvoituksessa pieni sänki on usein niin miehille kuin naisillekin tuttua, mutta paria milliä pidempää karvaa näkee harvemmin. Kolmen kuukauden sheivaamattomuuden jälkeen Rotosen sääriä peitti jo tiheähkö, melko tumma ja parhaimmillaan 2,5-senttinen karvapeite. Nyt karvat ovat olleet paikoillaan jo neljä kuukautta.

– Oli hämmästyttävä hetki tajuta, että minulla on tällaiset säärikarvat. Vaikka tietysti tiesin, että minulla on paljon karvaa, en tajunnut, että olisin näin karvainen.

Jenni Rotonen on liikkunut säärikarvoineen kesäkaduilla ja -puistoissa jo viikkoja. Hän lähti liikkeelle pienin askelin, mutta nyt karvat saavat näkyä niin piknikillä kuin työtilaisuuksissakin.­

”Vähän jopa nautin ajatuksesta, että laittaudun oikein nätiksi ja niksautan ehkä jonkun kanssakulkijan ajatukset hetkeksi sijoiltaan, kun mielleyhtymät huolitellusta naisesta ja vapaasti rehottavista säärikarvoista joutuvat törmäyskurssille”, Jenni Rotonen kirjoittaa.­

Hän on kokeilusta iloinen.

– Koin hyvin syviä häpeän tunteita kevään aikana, mutta kun häpeästä pääsee eroon, tunne on todella vapauttava.

Rotonen haluaa osaltaan murtaa naisten ulkonäköön kohdistuvia odotuksia, paineita ja joustamattomia sääntöjä.

– Perinteisesti karvoja ovat kasvattaneet ja niistä ovat puhuneet julkisesti ehkä jo valmiiksi vahvoiksi mielletyt naiset, jotka eivät välitä muiden mielipiteistä. Mutta kenties kun joku minun kaltaiseni, valtavirtaan ja perinteisiin kauneusihanteisiin sujahtava, osin ulkonäön ja tyylin vuoksi seurattu nainen nostaa teeman esiin, siitä tulee samaistuttavaa. Minussa varmasti moni nainen näkee itsensä.

Karvoja näkyville

Rotonen järjesti osana karvakoettaan Instagram-seuraajilleen säärikarvakyselyn, johon sai lähes 5000 vastausta. 78 prosenttia vastaajista sanoi, ettei voisi kuvitellakaan liikkuvansa julkisesti sheivaamattomin, paljain säärin.

Osa vastasi myös toisin ja kertoi uhmaavansa muiden mielipiteitä ja vallitsevia kauneusnormeja. Tosin heistäkin moni myönsi, että jos omat karvat eivät olisi hentoja ja vaaleita vaan paksuja ja tummia, voisi kynnys karvojen poistamattomuuteen olla korkeampi.

– Se, että avauksestani kasvoi tällainen ilmiö, osoittaa minusta sen, että tässä on jotain rikki. Jos asia olisi yhdentekevä tai vähäpätöinen, postaukseni ei olisi aiheuttanut tällaisia reaktioita.

Saamassaan palautteessa Rotosta hämmästyttää eniten se, kuinka paljon aikuisilta ihmisiltä tulee omalla nimellään ja kuvallaan vihaa, halveksuntaa ja haukkumista.

Silti suurin osa kommenteista on positiivisia.

– Keskustelu on ollut todella koskettavaa. Sillä, että olen ollut oma itseni, on tuntunut olevan merkitystä monelle.

Rotonen toivoo, että joskus päästään siihen pisteeseen, ettei karvoihin kiinnitettäisi huomiota. Hän rohkaisee tavallisia naisia haastamaan itsensä ja käsityksensä karvoista.

– Jos emme koskaan näe naisten karvoja, miten voisimmekaan tottua niihin?

Sheivatako vaiko ei?

Alun perin Rotonen ajatteli, että sitten, kun säärikarvat eivät enää aiheuta häpeää, hän ajelee ne. Mutta nyt, kun se on tapahtunut, poistamiseen ei olekaan enää suurta tarvetta.

– En ymmärrä, miksi poistaisin ne. Ironista on se, että minullahan on ollut karvat kaikki nämä kuukaudet myös blogikuvissani, eikä kukaan ole huomannut mitään.

Rotonen puhuu kuitenkin myös siitä, ettei kenenkään kehon tarvitse olla aktivismin väline. Toisaalta valtava positiivinen palautemäärä ja kiittelevät kommentit ovat saaneet miettimään, pitäisikö karvat säästää.

– Ehkä sitä nyt tarvitaan, että pidän karvani. Olen tällä hetkellä tarpeeksi vahva siihen, että voin tehdä sen. Muistutan myös, että minulla on itsemääräämisoikeus kehooni, ja myöhemmin voin tehdä karvoilleni mitä haluan. Kun tällaisen prosessin on käynyt läpi ja häpeästä päässyt eroon, karvojenpoisto lähtee omasta halusta.

Jenni Rotonen haluaa osaltaan murtaa naisten ulkonäköön kohdistuvia odotuksia, paineita ja joustamattomia sääntöjä.­

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset