Näin selvität parissa sekunnissa, ovatko hiuksesi vaurioituneet - Tyyli - Ilta-Sanomat

Näin selvität parissa sekunnissa, ovatko hiuksesi vaurioituneet

Ammattilainen neuvoo pienen kikan ja kaksi tuotetta hiusten kunnon selvittämiseen ja parantamiseen.

15.4.2020 20:04

Onko tukka terve vai huonokuntoinen? Entä kärsiikö latva kuivuudesta vai vaurioista?

Newyorkilainen hiusstylisti Devin Toth kertoo Popsugarissa tavan, jolla oman hiuksen kunnosta saa osviittaa muutamassa sekunnissa. Kunhan vain painat yhden hiuksen peukalon ja etusormen väliin ja liu’utat sormia tyvestä latvaan.

– Jos hius tuntuu epätasaiselta, se on vahingoittunut. Jos silkkisen sileältä, se on kunnossa, Toth linjaa perussäännön.

Ennen testiä hiusten tulisi olla kuivat, tuotteettomat ja muotoilemattomat.

Ammattilainen muistuttaa, että sormien välissä karhealta tuntuva hius on usein huokoinen, ja sen hiussuomut ovat avoimena. Silloin hius on hauras ja helposti katkeileva, ja se kaipaisi proteiinituotetta esimerkiksi kerran kuussa.

Jos latvat tuntuvat olevan huonossa kunnossa verrattuna tyveen, mutta hiuksia on juuri esimerkiksi värjätty tai lämpökäsitelty, kyse voi olla myös yksinkertaisesti kuivuudesta. Silloin Toth neuvoo ottamaan avuksi viikoittaisen syvähoitavan hiusnaamion.

Muista myös vesilasi- ja venytystestit

Jos pelkkä sormituntuma ei paljasta hiusten kuntoa, kokeilua voi jatkaa veden kanssa.

Vesilasitestiin tarvitsee vain lasin vettä ja muutaman hiuksenpätkän. Täytä lasi vedellä ja tiputa leikatut hiukset veteen.

Jos hiukset kelluvat, ne ovat hyvässä kunnossa. Terve hius ei ime itseensä vettä, mutta huonokuntoisen huokoisen hiuksen sisään vesi pääsee helposti. Siksi uppoavat hiuksenpätkät kertovat hiusten huonosta tilasta. Huokoiset hiukset eivät esimerkiksi pidä hiusväriä pitkään, vaan väri pääsee haalistumaan helposti pesuveden mukana.

Venytystesti paljastaa, ovatko hiukset vahingoittuneet ja vaurioituneet vai kuivat. Irrota ja kastele yksi hius ja ala venyttää märkää hiusta hellästi molemmista päistä vetäen. Terveen hiuksen pitäisi joustaa märkänä noin kolmanneksen pidemmäksi ja palata sen jälkeen muotoonsa. Jos hius on vaurioitunut, se katkeaa. Jos hius venyy mutta ei katkea eikä palaa muotoonsa, se on hyvin todennäköisesti vain kuiva.

Sim Sensitiven DS Intensive Moisture Mask on hajusteeton tehohoito kuiville hiuksille. Naamio lupaa syväkosteuttaa, tehdä hiuksista elinvoimaiset ja antaa uv-suojan, 23,90 €.­

Hiustenkasvatusta edistävistä tuotteistaan tunnetun HairLustin Protein Reconstructor Hair Mask hoitaa hiuksia sisältäpäin. Luonnonkosmetiikkanaamion sisältämät proteiinit lupaavat parantaa hiusten kimmoisuutta ja lujuutta, 29,95 €.­

Joicon K-Pak Deep Penetrating Reconstructor -hiusnaamio on kuulunut jo vuosia ammattilaistenkin luottotuotteisiin. Proteiininaamio sisältää keratiinia ja lupaa korjata ja vahvistaa vaurioituneita hiuksia, 33,90 €.­

Luonnonkosmetiikkabrändi Mádaran Feed Repair & Dry Rescue -naamio pohjaa hoitaviin öljyihin ja sieniin. Se lupaa ehkäistä hiusten vahingoittumista, vahvistaa hiuksen lipidimatriisia ja parantaa kuumakäsittelyiden vastaista suojaa, 30,90 €.­

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?