Näin pidät vaatteesi kunnossa – 7 asiaa, jotka pyykkiä pestessä kannattaa huomioida - Tyyli - Ilta-Sanomat

Näin pidät vaatteesi kunnossa – 7 asiaa, jotka pyykkiä pestessä kannattaa huomioida

Yleiset virheet saattavat pitkällä tähtäimellä koitua vaatteen kohtaloksi.

14.4.2020 14:29

Vaatteiden pesun tarve on yksilöllinen. Sille, kuinka usein vaatteet tulisi pestä, ei ole oikeaa määrää.

Kodinkoneita myyvän Electroluxin tuotepäällikkö Johan Liljeström nostaa kuitenkin yrityksen tiedotteessa esiin asian, johon suomalaiset usein sortuvat: ylipesemiseen.

– Vaatteita pestään yleensä turhan usein, turhan korkeilla tai muuten väärillä lämpötiloilla ja väärillä ohjelmilla. Usein käytetään myös liikaa pesuainetta.

Liljeström kertoo, että ylipesemistä voi ehkäistä osittain sillä, että käytetään mahdollisuuksien mukaan ilmakuivausta tai pelkkää huuhtelua sekä sillä, että koneella pestäessä ei käytetä liikaa pesuaineita tai liian pitkiä pesuohjelmia.

Kokosimme tiedotteen ja muiden asiantuntijoiden parhaat pyykinpesutärpit yhteen. Tiesitkö jo nämä?

1. Lajittele muutenkin kuin värin mukaan

Moni tietää, mitä punainen sukka saa aikaan valkoisen pyykin joukossa. Mutta kiinnitätkö lajittelussa huomiota värin lisäksi myös muihin seikkoihin? Moni jaottelee pyykin pelkästään värin perusteella, mutta unohtaa huomioida materiaalin. Pesuohjelmat kuitenkin suunnitellaan aina materiaalin mukaan, samoin niille soveltuvat lämpötilat.

2. Valitse sopiva pesuaine ja oikea määrä

Pesuainetta yliannostellaan helposti. Suomalaiset ovat aina käyttäneet liikaa pesuainetta. Muun muassa Kiillon mukaan riittävä pesuainemäärä 4–5 kg:n koneelliseen on 27 ml, eli alle kaksi ruokalusikallista.

Electroluxin mukaan nestemäinen ja valkaisuaineeton pesuaine liukenee ja huuhtoutuu parhaiten. Työtehoseuran tutkija Tarja Marjomaa on puolestaan kertonut aiemmassa jutussamme, että pelkästään se, onko kyseessä nestemäinen vai jauhemainen pyykinpesuaine, ei kerro kaikkea siitä, minkälaiseen pyykinpesuun aine on tarkoitettu.

Markkinoilla on muun muassa nestemäisiä hienopesuaineita, jotka soveltuvat herkkien tekstiilien kone- ja käsinpesuun. Nestemäinen pesuaine voi olla tiettyyn tarpeeseen suunniteltu, jolloin jo nimi usein kertoo käyttöalueen. Kyseessä voi olla vaikkapa villa-, untuva- tai mustien vaatteiden pesuaine.

Nestemäisen pesuaineen erona jauhemaiseen pyykinpesuaineeseen on muun muassa se, että nestemäisessä pyykinpesuaineessa ei ole valkaisuainetta. Valkopyykin pesuun paras vaihtoehto on yleensä jauhemainen pyykinpesuaine, johon on lisätty valkaisuainetta.

3. Huuhteluaine ei pidä vaatteita parempana

Liljeströmin mukaan moni ei tiedä, että huuhteluaine aiheuttaa ongelmia tiettyjen vaatteiden kanssa.

– Herkkien vaatteiden, kuten rintaliivien, uimapukujen ja tuulipukujen kanssa huuhteluainetta ei pidä käyttää. Sama pätee myös elastaaneihin, joita löytyy esimerkiksi monista farkuista sekä teknisiin materiaaleihin, kuten treenivaatteisiin. Ne voivat menettää ominaisuuksiaan huuhteluainetta käytettäessä.

Marttaliiton kotitalousneuvoja Tiia Wassholm on kertonut, ettei huuhteluaineen skippaaminen ole pyykkimoka.

– Toki huuhteluainetta voi käyttää, mutta ei se vaatteiden hyvänä pysymisen kannalta ole välttämätöntä.

Wassholm muistuttaa, että pahimmillaan huuhteluaineesta voi olla haittaakin tekstiileille. Se ei sovi kaikille kuiduille, kuten elastaania sisältäville urheiluvaatteille, Gore-Tex-pinnoitteelle tai muille vettä hylkiville materiaaleille.

4. Näin peset urheiluvaatteet

Hikisille treenivaatteille riittää usein pelkkä huuhtelu ja ilmakuivaus. Huuhteluveteen voi lorauttaa hieman etikkaa hajujen poistamiseksi. Teknisille kuiduille ei pidä käyttää huuhteluainetta, ellei halua pilata vaatteita.

5. Rintaliivit käsin tai pesupussiin

Rintaliivit kannattaa pestä joko käsin tai pesupussissa käsinpesuohjelmalla. Niiden kanssa ei kannata käyttää huuhteluainetta, sillä se pilaa liivien elastaania.

Alusvaateliikkeen asiantuntija Elina Ahola suosittelee liivien pesemistä 30 asteessa aina ilman valkopesuainetta.

6. Tarkista pesulappu ja muotoile

Monille vaatteille pätee pesuohjelapuissa mainittu ohje ”reshape when wet”, muotoile uudelleen märkänä. Jos vaatteet heitetään kuivausrumpuun tai vain laitetaan narulle tai telineeseen kuivumaan ilman mitään toimenpiteitä, ne voivat kiertyä tai kuivua ”väärään asentoon”. Myös esimerkiksi pyyhkeet ja lakanat voivat jäädä kuivuessaan reunoilta lyhyemmiksi.

7. Kytke virta päälle ennen koneen täyttämistä

Sillä, missä vaiheessa vaatteet laitetaan koneeseen, on merkitystä. Usein pesukoneeseen saatetaan kytkeä virta vasta sitten, kun pyykit on laitettu rumpuun. Tämä haittaa laitteen painoanturin toimintaa. Vaatteita olisi hyvä ravistaa ennen rumpuun laittamista ja asettaa sinne yksi vaatekappale kerrallaan.

+ Välillä voi toimia pesuohjeiden vastaisesti

Kerroimme viime viikolla, että alusvaatteiden liat puhdistuvat paremmin 60 asteessa kuin alemmissa lämpötiloissa. Marttojen Teija Jerkku neuvoi, että esimerkiksi puuvillaiset alushousut ja sukat kannattaa suosiolla heittää ainakin välillä 60 asteen pesuun, sillä silloin tulos on hygieenisempi.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?