Voiko kampaajalla yhä käydä? Selvitimme – ”Osa on saanut vihapostia, koska pitää liikettään auki” - Tyyli - Ilta-Sanomat

Voiko kampaajalla yhä käydä? Selvitimme – ”Osa on saanut vihapostia, koska pitää liikettään auki”

Kauneusalan yritykset saavat pitää ovensa avoinna. Samalla suomalaisia kehotetaan pysymään kotona. Voiko kampaamoiden tai kauneushoitoloiden palveluja käyttää?

Kampaamoissa, kauneushoitoloissa ja muissa lähikontaktia vaativissa palveluissa täytyy noudattaa varotoimenpiteitä nyt ehdottoman huolellisesti, Työterveyslaitokselta kommentoidaan. Kuvituskuva.

9.4.2020 14:39

Suomalaisia kehotetaan pysymään nyt kodeissaan ja ihmisten ilmoilla liikkuessa 1–2 metrin etäisyydellä toisistaan.

Samalla maan talous pyritään pitämään kasassa ja yrittäjät leivässä. Voiko taloutta tukea käyttämällä lähikontaktia vaativia palveluita, kuten parturi-kampaamoita tai kauneushoitoloita?

Linjauksissa ristiriitaisuutta

Oikeusministeriö linjaa sivuillaan, että kampaamot ja parturit, fysioterapia ja muut vastaavat kauneus- ja hyvinvointialan yritykset voivat olla auki. Samalla se kuitenkin suosittaa, että myös yksilöllisten palvelujen tarjoajien on syytä ottaa huomioon poikkeusolot. Asiakkaiden välisiä etäisyyksiä olisi hyvä kasvattaa ja järjestää palvelut siten, että asiakkaiden kohtaaminen on minimissä.

Linjaus on päivätty nettisivuille 18. maaliskuuta, ja se pitää edelleen paikkansa. Puhelimitse Oikeusministeriö ei anna Ilta-Sanomille tämän tarkempaa ohjetta, vaan kehottaa ottamaan yhteyttä Sosiaali- ja terveysministeriöön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen THL:ään.

STM:ltä vastataan tiedusteluun suoraan, että asia kuuluu OM:lle.

THL puolestaan kehottaa sivuillaan suomalaisia pitämään vähintään metrin etäisyyden kanssaihmisiin. Sen viestinnästä vastataan Ilta-Sanomien kyselyyn linkkaamalla Työterveyslaitoksen sivuille Usein kysyttyihin kysymyksiin, josta selviää seuraavaa:

Työterveyslaitoksen palvelualoille antamiin ohjeisiin asiakaspalvelutilanteissa kuuluu muun muassa metrin tai kahden turvavälin pitäminen, lähikontaktissa työskennellessä keskustelun välttäminen, kättelyn lopettaminen, nenäliinaan tai hihaan yskiminen, kertakäyttökäsineiden ja tarvittaessa hengityssuojainten käyttäminen sekä toimitilojen ja käsien tarkka ja jatkuva peseminen ja desinfioiminen. Kaikki ohjeet palvelualoille – ja ajankohtaiseksi tiedoksi asiakkaillekin – listataan tarkasti ja kokonaisuudessaan TTL:n sivuilla.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut THL:n asiantuntijaa selventämään tilannetta.

Näin Työterveyslaitokselta vastataan

– Kauneusalan palveluita voi käyttää, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Sirpa Laitinen.

– Kunhan asiakas tai yrittäjä ei missään nimessä ole sairaana, kumpikin pesee käsiään ja molemmat huolehtivat tarvittavista turvatoimista.

Laitinen itse kertoo käyneensä poikkeusaikana kampaajalla.

– Kampaamo oli pieni, ja olimme siellä kampaajan kanssa kahdestaan. Kävimme ensin keskustelun turvavälietäisyyden päässä toisistamme, ja sitten kun istuin penkkiin, emme puhuneet koko aikana mitään. Pidin myös silmät kiinni.

Laitinen sanoo, että vastaavissa tilanteissa sekä asiakkaalla että palveluntarjoajalla voisi olla myös kasvomaski, jos vahingossa puhuminen arveluttaa. Jokaiselle asiakkaalle pitäisi olla myös esimerkiksi kampaamoissa puhdas kappa, ja yrittäjän tulee huolehtia välineiden ja työtilojen hygieniasta ennen jokaista uutta asiakasta.

– Pöytäpinnat, tuolit, ovenkahvat ja kaikki, mihin asiakas saattaa koskea, pitää puhdistaa asiakkaiden välissä. Yrittäjän täytyy pestä käsiä koko ajan, ja myös asiakkaalle kannattaa tarjota käsienpesumahdollisuutta tai käsidesiä. Kaikki ohjeet löytyvät tarkasti nettisivuiltamme, Laitinen sanoo.

Laitinen korostaa turvatoimien tärkeyttä ja toteuttamisen huolellisuutta. Silloin hänen mukaansa tartuntariski pysyy mahdollisimman pienenä.

– On kuitenkin toivottavaa, että mahdollisimman moni yrittäjä pystyy tässäkin ajassa jatkamaan toimintaansa.

Kampaamon asiakkaista jäljellä 15 prosenttia

Espoossa ja Helsingissä toimivan Piece Of Hair -kampaamoketjun kampaaja ja markkinointivastaava Anna Olenius kertoo, että töitä tehdään nyt harvennetulla miehityksellä. Osa kampaajista on lomautettu, ja kampaamot toimivat lähinnä sopimuksen mukaan.

– Varaustilanne on tippunut 85 prosenttia normaalista, ja liikevaihdosta on tavalliseen verrattuna jäljellä 20 prosenttia.

Liikkeissä noudatetaan parhaan mukaan viranomaisten suosituksia.

– Pyrimme istumaan joka toisessa penkissä. Paikat ja välineet desinfioidaan aina ennen asiakasta, mikä ei sinänsä ole uutta. Lehtiä emme enää tarjoa lukemiseksi, ja olemme laittaneet syrjään vesilasit ja kannut, joista saa itse ottaa juotavaa. Pyrimme olemaan konsultaatiovaiheessa asiakkaan takana ja juttelemaan peilin kautta. Kasvosuojiakin käytetään asiakkaan halutessa tai esimerkiksi pienten lasten kanssa.

Olenius kertoo, että he järjestävät tarpeen mukaan myös kotikäyntejä tai yksityisiä kampaamokäyntejä. Flunssaisia asiakkaita ei palvella, ja vain täysin terveenä saa tulla töihin.

Näin kauneushoitolassa nyt toimitaan

Helsinkiläisen ja pian myös Turussa ensimmäisen liikkeensä avaavan kauneushoitolaketju Blue Lagoonin perustaja ja yrittäjä Sini Virtanen listaa ketjun toimipisteissä tehdyt varotoimenpiteet.

– Normaalin hygienian, joka on jo korkeatasoinen, lisäksi olemme lisänneet jokaisen asiakkaan jälkeen kaikkien pintojen lisäksi muun muassa ovien, ovenkahvojen, wc:n, aulan ja maksupäätelaitteiden desinfiointia. Jokaista asiakasta pyydetään pesemään kädet ennen palvelun aloitusta. Otamme vastaan ainoastaan terveitä, ja tekijämme toimivat ainoastaan terveinä.

Mikäli on ollut sairaana flunssassa tai palannut ulkomailta, ketjussa noudatetaan THL:n suosituksia poissaolosta.

Vastaan otetaan asiakkaita nyt vain ajanvarauksella. Heidät pidetään myös erillään toisistaan.

– Tarjoamme asiakkaillemme suusuojan. Tekijämme suojautuvat normaalilla tyylillään suusuojaan sekä hanskoihin palveluita tehdessä. Lehdet on otettu pois asiakastiloista. Olemme sulkeneet osan työpisteistä, jotta paikalla ei ole useampaa henkilöä samaan aikaan.

Miksi liikkeitä ei vain suljeta?

Olenius kertoo, että monella kampaajalla on keskeytysvakuutus, joka kattaa puuttuvia kuluja, jos poikkeustilan sulkemismääräys tulisi viranomaisilta. Tällaista määräystä ei kuitenkaan ole annettu.

– Silloin vakuutus ei korvaa. Olemme auki, jotta saamme esimerkiksi vuokrakuluja kattavaa tuloa ja sopimusyrittäjät saavat elantonsa. Suomen kampaamot ovat pääosin yksinyrittäjien varassa.

Samaa sanoo Virtanen. Ketjun hoitolat työllistävät kymmeniä kosmetologeja.

– Meillä ovien sulkeminen tarkoittaisi yli 70 työtöntä henkilöä ja lähes 100 000 euron kustannuksia kuukausittain. Aristan asiasta keskustelua, sillä hallituksen linjauksia kuunnelleena, yrittäjille sanotaan, että liikkeet voivat olla auki, mutta ihmisiä pyydetään pysyttelemään kotona. Olen hämmentynyt.

Myös Virtanen painottaa vakuutusten merkitystä.

– Yritys ei saa mistään tukea, vaikka yksittäinen yrittäjä saisikin sen noin 750 euroa kuussa. Korvauksia ei tule, eikä vakuutuksesta saisi mitään.

Ymmärrystä alan sisällä ja asiakkailta

Virtanen pohtii sitä, mikä on vallitsevassa tilanteessa oikein ja mikä väärin.

– Osa [yrittäjistä] on saanut vihapostia, koska pitää liikettään auki. Osa heistä, jotka ovat sulkeneet liikkeen vapaaehtoisesti, arvostelevat heitä, jotka pitävät liikkeen auki. Tämä, että hallitus ei linjaa mitään selkeää, ahdistaa selvästi monia.

Anna Oleniuksen mukaan alalla toivotaan ensisijaisesti ymmärrystä.

– Kampaaja ei välttämättä edes haluaisi mennä töihin, mutta osa on puun ja kuoren välissä. Moni on pyytänyt asiakkaita hankkimaan sähköisen lahjakortin, joka varmistaa tasaisemman tulovirran kampaajayrittäjille, kun asiakas ei pääse fyysisesti kampaajalle juuri nyt.

Pelkkä puhuminen on mahdollisesti koronatartuntariski

Kerroimme aiemmin tällä viikolla, että viruspartikkelit voivat mahdollisesti levitä ilmateitse. Koronaviruksen tiedetään leviävän yskiessä ja aivastaessa ilmaan lentävistä pisaroista, mutta pelkkä puhuminenkin saattaa olla tartuntariski.

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen kertoi, että alustavien tulosten mukaan virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat säilyä ilmassa luultua pidempään. Siitä, kuinka paljon virusta tarvitaan tartunnan syntymiseen, tai siitä, kuinka pitkään koronavirus käytännössä selviytyy ilmassa, ei ole vielä tarkkaa tietoa.

– En voi ottaa kantaa siihen, mikä turvavälin tulisi olla, mutta tutkijana ja virtausfyysikkona uskon, että etäisyys olisi nyt hyvä maksimoida. Mitä kauempana olet muista ihmisistä, sitä pienempi todennäköisyys tartunnan saamiseen on, Vuorinen sanoi.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?