Kasvot pitäisi suojata auringolta jo nyt – valtaosa rypyistä johtuu uv-säteilystä - Tyyli - Ilta-Sanomat

Kasvot pitäisi suojata auringolta jo nyt – valtaosa rypyistä johtuu uv-säteilystä

Aurinko vanhentaa ihoa tehokkaasti ja ennenaikaisesti. Ikääntymisen merkkejä ja erilaisia ihosyöpiä aiheuttavilta uv-säteiltä on tärkeää suojautua heti keväällä.

Uv-säteilylle altistutaan pilvisinäkin päivinä. Iholle pääsee haitallista uv-säteilyä ulkona olon lisäksi ikkunoista kotona ja autossa.­

6.4. 12:12

Viikonloppuna uutisoitiin voimakkaasta uv-säteilystä. Suomen yllä havaittiin ennätyksellinen otsonikato, jonka vaikutuksesta uv-indeksi voi nousta Etelä-Suomessa jopa kolmeen.

Kun indeksi on 3 tai korkeampi – kuten Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tänään maanantaina lähes koko Suomessa – uv-säteilyltä täytyy suojautua. Yleensä tällaisia arvoja mitataan Suomessa toukokuun alusta alkaen.

75–90 prosenttia ihmisen rypyistä johtuu auringosta

Auringon uv-säteilyn vaarallisin vaikutus on tietenkin melanooma ja muut ihosyövät, mutta ihoaan varjelevien kannattaa muistaa myös vaikutus ihon ennenaikaiseen ikääntymiseen.

Ihosairaalan ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund kertoi viime vuonna, että aurinko on pahin ihon ikääntymisen merkkien, siis ryppyjen, pigmenttiläiskien ja esimerkiksi veltostumisen, aiheuttaja.

– Sanon aina, että jopa 75 prosenttia ihmisen rypyistä johtuu auringosta, mutta luin juuri tilaston, jossa todettiin, että prosenttiluku voi olla jopa 90.

Vain loput 10–25 prosenttia juonteista, rypyistä ja muista ihon ikääntymisen merkeistä johtuu ihon omasta, sisäisestä vanhenemisprosessista.

Jos haluat huolehtia ihostasi, levitä suojakerroin huhtikuusta syyskuuhun

Kosmetologi Krista Ranta on puolestaan kertonut aiemmin, että iho pitäisi suojata Suomessa auringolta vähintään huhtikuusta syyskuuhun. Hän muistutti, että pidemmän aallonpituuden UVA-säteet, siis juuri ikääntymistä ja syöpiä aiheuttavat säteet, pääsevät myös ikkunalasin läpi.

– Moni piiloutuu edelleen sen taakse, ettei ota aktiivisesti aurinkoa. On kuitenkin syytä muistaa, että uv-säteilylle altistutaan pilvisinäkin päivinä. Ja vaikka ei edes poistuisi sisältä ulos koko päivänä, iholle pääsee haitallista uv-säteilyä ikkunalasinkin läpi, Koulutuskeskus Lumovan prokosmetologi Ranta sanoo.

Millainen suojakerroin nyt riittää?

Suomalaiset ihotautilääkärit suosittelevat nykyisin aina suojakerrointa 50. Se johtuu siitä, että kansamme on huono käyttämään voiteita – ihmiset eivät käytä suojatuotetta tarpeeksi suuria määriä, on Carl Kyrklundkin sanonut.

Krista Ranta puolestaan vinkkasi aiemmassa Kodin Kuvalehden jutussa normaaliin arkeen sisätiloissa ja vähäiseen ulkona käväisyyn riittäväksi tuotteeksi päivä-, meikki- tai värivoiteen, jossa on vähintään suojakerroin 20. Jos iho on herkkä ja siihen tulee herkästi maksaläiskiä, suojakertoimen on syytä olla korkeampi.

Jos auringossa on tarkoitus oleskella pidempään, eli aikoo esimerkiksi suunnata ulos liikkumaan, varsinaista aurinkosuojavoidetta tulisi lisätä ennen aurinkoaltistusta. Myös aurinkolasit ja päähine kannattaa muistaa.

Kaipaatko tuotesuosituksia? Kauneustoimittajamme rakastaa esimerkiksi kotimaista suojakertoimen 30 primeria ja luonnonkosmetiikan värivoidetta, jossa on suojakerroin 20.

Kurkista myös nämä lempparit:

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset