Hemmottele kasvoja aasialaisella kasvohieronnalla – hittivälineet tekevät ihosta hetkessä hehkuvan - Tyyli - Ilta-Sanomat

Hemmottele kasvoja aasialaisella kasvohieronnalla – hittivälineet tekevät ihosta hetkessä hehkuvan

Kotona tehty kasvohieronta saa aivan uuden ulottuvuuden kauniilla gua sha -kivillä ja jaderullilla.

Jaderullat ja gua sha -kivet voivat vaihdella ulkonäkönsä puolesta paljonkin. Kaikki kuitenkin toimivat samalla periaatteella.­

4.4. 18:04

Söpöt jaderullat ja pastelliset gua sha -kivet ovat monelle tuttuja lähinnä kauniisti asetelluista Instagram-kuvista. Aasialaisessa ihonhoidossa jo satoja, ellei tuhansia vuosia suositut apuvälineet ovat nousseet viime vuosina isoksi trendiksi myös meillä.

Mutta miten laitteita kannattaa lähestyä ja mihin niistä on oikeasti apua?

Sitoudu, niin saat oikeita tuloksia!

Jade-, marmori- ja kvartsikivestä tehdyistä välineistä on ainesta todellakin muuhunkin kuin kuvausrekvisiitaksi: kauneusalan ammattilaiset sekä maailmalla että kotimaassa ovat todenneet niillä olevan todellisia hyötyvaikutuksia iholle. Molempien välineiden tarkoitus on edistää imunesteitä kehossa kuljettavaa lymfaattista kiertoa sekä optimoida ihon verenkiertoa.

Jotta sekä gua sha -kivestä että jaderullasta saa hyödyt irti, pitää niiden käyttöön hieman paneutua. Youtube on täynnä todella informatiivisia opetusvideoita ja gua shasta järjestetään myös live-kursseja, joissa liikkeet käydään tarkasti läpi.

Jotta vaikutukset oikeasti näkyvät ihossa, vaatii käyttö myös pientä sitoutumista: kerran tai kaksi kertaa viikossa tehdystä gua sha -hieronnasta saa jo oikeita tuloksia, ja jaderullalla voi sivellä kasvoja halutessaan vaikka joka päivä. Sekä rullaillessa että kivellä painellessa olennaista on, että liike kulkee ylöspäin kohti kasvojen reunoja, jotta nesteet liikkuvat pois päin kasvoilta.

Kicksin jaderulla on tehty aidosta jadekivestä, mutta se on silti todella kevyt kädessä. 24,50 €.­

Gua sha -kiven aallonmuotoisella reunalla saa käsiteltyä poskipäät ja leukalinjan, ja sileä kantti sopii poskille sekä otsalle. Yin Your Skin Gua sha -kammalla voi käsitellä kasvojen lisäksi päänahan. 35 €.­

Kasvoja muokkaava gua sha

Alun perin Kiinasta kotoisin olevaa gua sha -käsittelyä on tehty perinteisesti vartalolle vilkastuttamaan verenkiertoa. Vaikka nimi on sama, on kasvoille tehtävä kosmeettinen gua sha -hieronta aivan oma juttunsa, joten jos aihetta haluaa tutkia lisää, kannattaa tämä pitää mielessä.

Gua sha -kivet voivat vaihdella ulkonäkönsä puolesta paljonkin. Kaikki kuitenkin toimivat samalla periaatteella. Gua sha -kiveä liikutellaan kasvoilla perinteisten oppien mukaisesti niin, että lymfanesteet saadaan liikkeelle kuljettamaan ihon kuona-aineita pois. Gua sha -käsittelyn alle on hyvä levittää iholle kasvoöljyä tai öljypohjaista seerumia, jotta kivi kulkee sujuvasti iholla.

Jokaista liikettä toistetaan kolmesta kymmenen kertaa riippuen siitä, kuinka paljon itsellä on aikaa käytössä.

Gua sha -hieronnan tarkoituksena on rentouttaa ihokudosta samalla ajatuksella kuin vaahtomuovirulla rentouttaa esimerkiksi yläselän lihaksia. Kivellä painelu ja sively vilkastuttaa ihon verenkiertoa ja helpottaa lihaskiristyksiin, joita kasvoissa ei ole ehkä osannut edes ajatella olevan.

Hieronnan jälkeen olo on kuitenkin todella rentoutunut ja kivihieronnan vaikutukset voi tuntea sekä iholla että mielessä. Menetelmän fanit kutsuvat sitä usein luonnolliseksi kasvojenkohotukseksi.

Infinitan gua sha -hierontakivi on tehty mustasta onyksista, 14,95 €.­

Ihoa rauhoittava jaderulla

Viileä jaderulla on erinomainen ensiapu silloin, kun kasvot tarvitsevat rauhoitusta tai niitä vaivaa turvottava tunne. Rullan sanotaan myös parantavan ihon kimmoisuutta.

Rullan pienempi pää sopii silmänalusten sekä nenänpielten käsittelyyn, kun taas isompi pää toimii hyvin otsalla, poskilla ja kaulalla.

Jaderulla tuntuu erityisen ihanalta iholla, kun sen laittaa ennen käyttöä jääkaappiin tai pakastimeen vartiksi. Ekstraviileys auttaa poistamaan myös turvotusta. Viileä rulla on ideaali ihoa vasten myös auringossa oleskelun jälkeen. Jaderullaa voi käyttää myös kuitunaamion kanssa: kun rullalla käsittelee kasvot naamion päältä, imeytyvät naamion tehoaineet varmasti ihoon.

Jaderullalla voi käsitellä kasvojen lisäksi kaulan. Naturellen vihreä jaderulla, 19 €.­

Lähteet: Glamour, Vogue, The Chalkboard Mag

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?