Häämeikistä halutaan nyt ennen kaikkea persoonallinen – suomalaismeikkaaja kertoo, mitä morsiamet toivovat

Ammattimeikkaaja kertoo, millaisen ehostuksen morsiamet haluavat häihinsä. Luonnollinen meikki ei enää ole itsestäänselvyys.

Häämeikissä luonnollisuus ja nudesävyt ovat olleet pitkään pinnalla.

Sanotaan, että hääpäivä on yksi elämän tärkeimmistä päivistä.

Moni pari suunnittelee häitään vuosia ja panostaa niihin mittavasti myös taloudellisessa mielessä. Useimmat morsiamet haluavat näyttää hääpäivänään mahdollisimman hyvältä – mieluusti säkenöivän kauniilta.

Puku on yleensä rahallisesti isoin panostus, mutta myös meikkiin ja kampaukseen ollaan valmiita satsaamaan. Useimmat morsiamet teettävät meikkinsä ammattilaisella.

Meikkaaja-maskeeraaja Riina Laine on tehnyt 18-vuotisen uransa aikana lukemattomia häämeikkejä. Hän on huomannut viime vuosina yhden selkeän trendin.

– Meikissä mennään nykyisin morsiamen persoonan mukaan, hän sanoo

– Ennen meikki oli lähes poikkeuksetta kevyt ja luonnollinen, nykyisin lopputuloksesta halutaan yksilöllinen ja morsiamen näköinen.

Häämeikki saa olla persoonallinen ja morsiamen näköinen.

Meikki morsiamen mukaan

Useimmilla morsiamilla on jonkinlaisia toiveita meikkinsä suhteen, mutta vain harva antaa tarkat ohjeet. Ammattilaisen ammattitaitoon uskalletaan luottaa.

Laine ei enää tee oikeastaan lainkaan koemeikkejä. Hän varaa hääpäiväksi niin paljon aikaa, että ehtii tutustua morsiameen ja hänen toiveisiinsa ennen meikin aloittamista. Jo se, miten morsian pukeutuu ja kantaa itsensä kertoo paljon.

– Yleensä aloitan kysymällä, kuinka paljon morsian meikkaa normaalisti ja mitä tuotteita hän käyttää. Siitä tiedän, millaisessa meikissä morsian tuntee itsensä kotoisaksi.

Rohkeisiinkin huulipunasävyihin ihastuu moni suomalaismorsian.

Juhlameikistä tehdään kestävämpi ja näyttävämpi arkimeikkiin verrattuna. Sääntö numero yksi on välttää paksua pakkelia: meikkipohjan täytyy olla kuultava ja luonnollinen. Laineen mukaan morsiamet toivovat usein, että silmät erottuisivat ja näyttäisivät erityisen kauniilta.

– Jo lisäämällä ripsitupsuja saa aikaan luonnollisen, mutta astetta näyttävämmän silmämeikin.

Mieleenpainuvan persoonallista

Ennen suomalaismorsiamet suosivat nuden- ja ruskeansävyisiä huulipunia, mutta nyt räväköihinkin väreihin aletaan olla valmiita.

– Meikkiä tehdessä voidaan kokeilla erilaisia huulipunia. Jos sävy näyttää omaan silmään liian rajulta, sen saa helposti pois. Useimmat tosin ihastuvat, kun näkevät lopputuloksen.

Laineen mukaan morsiamet suhtautuvat muutenkin entistä avoimemmin mielin häämeikkiinsä, ja osalla morsiamista on ollut villejäkin ideoita. Laine muistaa tehneensä esimerkiksi muutamia goottihenkisiä meikkejä.

– Mieleen ovat jääneet myös yhdet Taru sormusten herrasta -teemaiset häät. Morsiamen puku oli teeman mukainen ja myös meikki ja kampaus tehtiin samaan tyyliin. Lopputulos oli upea – ja täysin morsiamen näköinen!

Artikkeli on julkaistu alun perin Me Naisissa. Voit lukea alkuperäisen jutun täältä.

Lue myös:

Juhlakampaus lyhyisiin hiuksiin – 5 parasta videotutoriaalia

Näin viet ehostuksen kuninkaalliselle tasolle – 7 nerokasta vinkkiä herttuatar Meghanin meikkitaiteilijalta

9 syytä siihen, että meikkipohja epäonnistuu – ja näin korjaat tilanteen

Millaiset rintaliivit avonaisen juhlamekon alle? Testasimme 8 vaihtoehtoa – kuvat havainnollistavat!

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?