Luotatko meikissä olevaan aurinkosuojaan? Mieti vielä, sillä se ei välttämättä riitä

Auringolta suojautumiseen voi tarvita yllättävän paljon voidetta ja korkean suojakertoimen. Poimi monitoimivoiteista, joihin luotamme!

Sitä kuvittelee pääsevänsä helpolla, kun ostaa meikki- tai BB-voiteen, jossa on jo valmiiksi suojakerroin. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Vaan kuinka ollakaan – asiantuntijat ovat vähän eri mieltä. Meikeissä olevat aurinkosuojat harvoin riittävät, jos meinaa paistatella päivää oikein kunnolla.

Ylilääkäri ja syöpätautien erikoislääkäri Meri-Sisko Vuoristo kertoi aikaisemmin Me Naisten jutussa, että meikki voi suojata auringolta jonkin verran, mutta päiväsaikaan ihon suojaamiseen voi tarvita jopa suojakerrointa 50.

Pelkän meikin varaan ei siis kannata laskea, vaikka suojakertoimellisia voiteita ja puutereita kerrostamalla iho voikin saada suojaa auringolta.

Siihen, että meikin suoja ei vain riitä, on ainakin kolme syytä:

  1. Meikkiä levitetään yleensä vain ohut kerros, joten todellinen suojakerroin saattaa jäädä pakkauksessa ilmoitettua pienemmäksi.

  2. Aurinkovoidetta pitäisi lisätä muutaman tunnin välein. Kasvot rasvoittuvat ja niitä kosketellaan, joten meikki voi kulua yllättävän nopeasti. Meikin päälle on kuitenkin vaikea lisätä enää enempää meikkiä tai aurinkovoidetta, joten suojautuminen saattaa jäädä vajaaksi.

  3. Suojakertoimellinen voide, meikki tai oikea aurinkorasva, on aina vain kakkosvaihtoehto. Se antaa lisäsuojaa auringon säteiltä, mutta paras ja helpoin tapa suojautua on yrittää välttää kaikkein paahtavinta aurinkoa kello 12–16 välillä. Ihon suojaamiseen suositellaan myös vaatteita ja leveälieristä hattua.

Moni muistaa suojata ihonsa suoralta paahteelta, mutta jonkinlainen suojakerroin olisi hyvä muistaa myös pilvisellä säällä, sillä vaikka iho ei palaisi, auringon säteet voivat vaurioittaa ja vanhentaa hipiää.

Me Naisten toimitus vinkkaa viisi hyväksi havaittua korkean aurinkosuojakertoimen (SPF yli 30) monitoimituotetta.

Suojaa ja hehkua kuivaihoiselle

”Lumenen meikinpohjustajassa on suojakerroin 30, ja se tekee ihon hehkuvaksi ja vähän jopa rasvaisen näköiseksi. Sopii siis oikein hyvin kuivalle iholle. Toimii yksinään tai muun meikin alla.” – Eveliina

Lumene Instant Glow Nestemäinen Meikinpohjustaja SK 30, 30 ml, 29,90 €.

Kaikki yhdessä pakkauksessa

”Kosteus-, BB- ja aurinkovoiteen sekoitus, joka antaa iholle kevyesti sävyä ja tervettä hehkua, kuitenkin ilman minkään sortin glitterhippusia. Täydellinen nopeaan arkimeikkiin. Tätä sormenpäillä kasvoille ja tarpeen vaatiessa vähän peitevoidetta silmien alle ja näppyihin. Suojakerroin on 30.

Tosin sellainen varoituksen sana, että vaikka tuote parhaimmillaan näyttää kasvoilla todella hyvältä, olen joutunut huomaamaan, ettei se ole täysin idioottivarma. Nopeus on levittämisessä valttia, ja parhaimmillaan tuote on paljaalla iholla. Se saattaa reagoida joidenkin kosteusvoiteiden kanssa menemällä pieniksi paakuiksi.” – Marjut

BareMinerals Complexion Rescue Tinted Hydrating Gel Cream, 35 ml, 45 €.

Edullista mattapintaa

”Hyvä edullinen aurinkosuoja kasvoille. Aurinkosuojan lisäksi kosteuttaa ja hoitaa ihoa muun muassa E-vitamiinin avulla. Voide jättää mattapinnan eikä tuki ihohuokosia, joten se sopii myös sekaiholle ja myös meikin alle.” – Marianne

Aco Sun Face Fluid Mattifying Anti-Blemish SPF 50+ mattapinnan jättävä aurinkovoide kasvoille, 40 ml, 18,80 €.

Luonnonkosmetiikan sävyvoide

”Luonnonkosmetiikkaa oleva aurinkosuoja, joka antaa kevyesti sävyä ja levittyy kasvoille hyvin. Ei siis pelkoa valkoisista aurinkorasvarannuista! Jättää ihon ihanan kuulaaksi muttei lähmäiseksi. Muu meikki levittyy päälle hyvin, ja rasvoittuva ihokin pysyy siistin näköisenä tunteja.” – Marjut

Alga Maris sävyttävä aurinkovoide SK30, 50 ml, 25,95 €.

Monitoimivoide korkealla suojakertoimella

”Exuviancen ihonhoitotuotteet ovat melko hintavia, mutta erittäin toimivia varsinkin ongelmaiselle sekaiholle. Kaikissa päivävoiteissa on kunnon aurinkosuoja.

Esimerkiksi Sheer Refining Fluid on kevyt päivävoide, joka sopii hyvin sekaiholle. Monitoimivoide tekee ihosta kuulaamman, häivyttää hyperpigmentaatiota ja vähentää ihon kiiltoa. Aurinkosuojakerroin on 35.” – Marianne

Exuviance Sheer Refining Fluid SPF 35, 50 ml, 49 €.

Artikkeli on julkaistu alun perin Me Naisissa. Voit lukea alkuperäisen jutun täältä.

Lue myös:

Tiesitkö tämän aurinkoihottumasta? Ihotautilääkärin 5 vinkkiä

Testasimme suojakertoimen 50 aurinkovoiteet – monitoimituote nousi voittajaksi

Halpa aurinkovoide toimii paremmin kuin kallis! Lidlistä löytyy testin edullisin, mutta yksi parhaista rasvoista

Levitetäänkö ensin meikkivoide vai aurinkorasva? Ammattilaisten vinkit luonnolliseen kesämeikkiin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?