Gigi Hadid puki päälleen aikamoiset farkut – pukisitko itse? - Tyyli - Ilta-Sanomat

Gigi Hadid puki päälleen aikamoiset farkut – pukisitko itse?

Farkkujen ei tarvitse olla pelkkää farkkukangasta.

Huippumalli valitsi päälleen mielenkiintoiset farkut.­

6.5.2019 13:39

Vuodesta toiseen ovat farkut pysytelleet sinnikkäästi muodissa. Etenkin yksiväriset, tiukat pillipöksyt vilisevät katukuvassa alvariinsa, ja ne löytyvätkin luottohousuina lähes jokaisen vaatekaapista.

Tämä ei ole mikään ihme – onhan kyseessä vaatekappale, jonka voi surutta ja vaivatta yhdistää melkein mihin tahansa. Tyylikkäät farkut istuvat ylle niin kiireisenä arkipäivänä kuin viikonlopun juhlinnoissa.

Leveää ja revittyä

Klassikkohousuja on kuitenkin totuttu näkemään jos jonkinmoisena variaationa. Muotimaailma on aikojen saatossa kohahtanut useasti, ja esimerkiksi kauttaaltaan revityt farkut jakavat edelleen ihmisiä vahvasti kahteen leiriin. Kumpaan itse lukeudut?

Kerroimme hetki sitten, että paljon parjatut, leveälahkaiset farkut ovat tekemässä paluuta trenditietoisten keskuuteen.

2000-luvun alun hittimalli näkyy niin catwalkeilla, muotinäytösten eturivin vieraiden yllä, kansainvälisillä julkkiksilla kuin Instagramin tyylikuvissa.

Vintage-henkeä huippumallin farkuissa

Tämä trendi lienee kuitenkin vasta alkua. Farkut voivat näet repäistä myös materiaaleja yhdistelemällä. Tästä näytti hiljattain mallia huippumalli Gigi Hadid.

Hadidin päällä nähtiin vintage-tunnelmaa henkivät housut, jossa löysähköt, perinteisen siniset farkut saavat särmää ruskeasta mokkanahkasta.

Nahkamateriaalia on ommeltu pitkä pätkä reisien kohdalle, mikä tekee housuista varsin persoonallisen näköiset.

Näyttävät farkkunsa Hadid on yhdistellyt tummiin pitkähihaisiin tekstin kera, mustiin maihareihin sekä ponnari- tai nutturalookiin. Tyyli on varsin rento, mutta mieleenpainuva.

Aika näyttää, ovatko materiaaleilla leikittelevät farkut koko muotimaailman kiinnostuksen kohteena tänä keväänä.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?