Hoi, sinä hohtavia kasvoja tavoitteleva! Kerrostaen syntyvä ”voi-iho” voi olla uusi suosikkityylisi

Suosittu lasi-iho on saanut haastajan.

Julkkistenkin meikeissä nähdään tällä hetkellä hyvin hehkuvia ja kiiltäviä lookeja. Voi-iho vaatii huomattavan paljon kerrostamista.

Etelä-Koreasta maailmalle levinnyt trendi glass skin eli suomalaisittain lasi-iho on jo toista vuotta monen ykköstavoite kauneudenhoidossa.

Nyt hehkuvan ihon ystävät himoitsevat niin kutsuttua buttery skin -tyyliä eli ”voi-ihoa”. Voi-iho muistuttaa ulkoisesti sileää, silmin nähden kosteutettua ja hieman kiiltävää lasi-ihoa, mutta on sitä täyteläisemmän ja jopa hieman rasvaisen näköinen – siitä siis myös nimi.

Isoin ero on kuitenkin siinä, miten lopputulos syntyy: toisin kuin lähtökohtaisesti perusteellisen ihonhoidon varaan rakentunut lasi-iho, voi-iho syntyy meikin avulla.

Glamour on pyytänyt nimityksen keksineeltä meikkitaiteilija Isabelle De Vriesiltä tarkat ohjeet voi-ihon taikomiseen.

Ihan simppeli homma ei ole kyseessä, sillä meikkityyli vaatii huomattavan paljon kerrostamista. Toisaalta ne, joilla on luonnostaankin rasvoittuva iho, pääsevät toki jokseenkin helpommalla. Kuivaihoisilta haluttu lopputulos vaatii enemmän valmisteluja ennen itse ehostusta. Näin voikimpaleen kiiltävää pintaa muistuttava meikki syntyy:

1. Kuori ja kosteuta

Seka- tai rasvaihoiset voivat ehkä hieman laistaa tästä vaiheesta. Kuivempi-ihoisten kannattaa kuitenkin aloittaa kuorimalla kasvot esimerkiksi niille tarkoitetuilla kuorintalapuilla. Kuorinnan jälkeen iho kosteutetaan kangasnaamiolla. Minkä tahansa naamion, jossa on kosteutta sitovaa hyaluronihappoa, pitäisi saada ihon näyttämään täyteläisemmältä. Kovin kuivalle iholle voi lisätä vielä kasvovoidetta.

2. Pohjusta

Itse meikkaus aloitetaan heleyttävällä pohjustustuotteella. Hyvä tuote myös tasoittaa ihoa, piilottaa laajentuneita huokosia ja kosteuttaa entisestään.

Sen päälle levitetään meikkivoide. Kuten itse herttuatar Meghanin meikkitaiteilijakin, myös De Vries suosittelee käyttämään levittämiseen sormia luonnollisemman lopputuloksen saavuttamiseksi. Halutessaan meikkivoiteeseen voi sekoittaa hieman voidemaista highlighteria.

3. Korosta

Voidemaista koostumusta kannattaa suosia sellaisenaankin käytetyissä korostustuotteissa. Sama koskee myös poskipunaa. Puuterimaisia tuotteita välttämällä kaikki pysyy kunnolla kosteutetun näköisenä.

4. Lisää hehkua

Varsinaisen meikin päälle lisätään vielä kosteuttavaa kasvovoidetta poskipäille. Ekstrahehkua kaipaava laittaa sitä hieman myös silmäluomille.

5. Kiinnitä

Koko komeus viimeistellään meikin kiinnityssuihkeella. Voilà! Valmista.

Artikkeli on julkaistu alun perin Me Naisissa. Voit lukea alkuperäisen jutun täältä.

Lue myös:

Himottaako glass skin -trendi? Helppo kikka, jolla meikkaat iholle lasisen hehkun

Näin viet ehostuksen kuninkaalliselle tasolle – 7 nerokasta vinkkiä herttuatar Meghanin meikkitaiteilijalta

Kahta tuotetta en vaihda – tällä kaksikolla meikistä saa raikkaan hehkuvan käden käänteessä

Luulin magneettiripsien kiinnittämisen olevan helppoa, enkä ole koskaan ollut yhtä väärässä – 10 asiaa, jotka olisin halunnut tietää ennen ripsiin tarttumista

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?