Kevät on ihan pian täällä, ja niin on muodin kevätsesonkikin. Kevätmuotia esittelevissä näytöksissä kiinnitimme huomiota lavalle askeltavien mallien yhteen otsatukkatyyliin: miniotsikseen.
Esimerkiksi baby bangsin ja mini fringen nimillä kulkeva otsatukkamalli on nimitystensä mukaan todella lyhyt. Mikro-otsis on nyt niin nysä, että se yltää juuri ja juuri puoliväliin otsaa.
Myös Miu Miun näytöslavalla nähtiin baby bangseja.
Pradan kevätlookiin kuului huippulyhyt otsatukka.
Laulaja-lauluntekijä Alison Sudol saapui Miu Miun näytökseen miniotsiksessa.
Miniotsis ei ole vain tämän kevään juttu, vaan trendi näyttää muotinäytöslavojen mukaan jatkuvan myös ensi syksyyn ja talveen.
Esimerkiksi japanilainen muotimerkki Tomo Koizumi marssitti mallinsa lavalle mikro-otsahiuksissa äskettäin tulevan syksyn muotia esittelevässä näytöksessä New Yorkin muotiviikoilla.
Kaikille malleille feikattiin mikro-otsis Tomo Koizumin näytöksessä.
Näytös esitteli ensi syksyn ja talven malliston, joten otsatukkatrendi jatkuu varmasti pitkälle syksyyn.
Huippumalli Bella Hadidin ilme uudistui otsatukan myötä.
Trendi näkyy myös sosiaalisessa mediassa ja julkkisten omissa hiustyyleissä.
Kampaaja Judith Viola jakoi Instagram-tilillään trendikkään tyylin.
Malli Lily Cole kokeilee hittiotsatukkaa.
Tsekkaa ennen kuin leikkaat
Miniotsatukkaa harkitessa kannattaa ottaa muutama asia huomioon. Tyyli ei nimittäin ole kaikkein helpoimmasta päästä.
Lyhyt otsatukka vaatii sitoutumista. Jos et ole valmis sitoutumaan, älä leikkaa, neuvoo muotisivusto Fashionista. Mikro-otsis täytyy laittaa joka aamu, sillä se vaatii raudalla suoristamista aina.
Miniotsis saattaa pelästyttää. Samalla sivustolla muistutetaan, että superlyhyt otsatukka ei välttämättä näytä samalta peilistä kuin muotikuvissa. Todellisuus saattaa leikkaamisen jälkeen yllättää: miniotsis on todella mini ja samalla armoton. Kasvonpiirteistään täytyy todella pitää, jotta mikro-otsiksen kanssa tuntee olonsa itsevarmaksi.
Ota huomioon kasvojesi muoto. Baby bangsit korostavat otsaa, silmiä, kasvojen pituutta ja kulmikkuutta, kertoo Bustle. Jos kasvosi ovat esimerkiksi valmiiksi kulmikkaat tai pitkät, lyhyt otsatukka saattaa korostaa piirteitä entisestään.
Konsultoi aina kampaajaa. Sivusto neuvoo myös toimimaan omien hiusten ehdoilla. Hiusten rakenne, muoto, leikkaus ja muu pituus vaikuttaa siihen, miltä miniotsis näyttää. Siksikin se kieltää tarttumasta saksiin itse ja ohjeistaa leikkauttamaan otsatukan aina kampaajalla.
Ole valmis panostamaan säännölliseen trimmaukseen. Näin selväksi ja lyhyeksi leikattu otsatukkamalli vaatii säännöllistä huoltamista eli lyhyttä kampaajakäyntiväliä, Bustle vinkkaa.