Vihattu silmälasimalli on jälleen huipputyylikäs – sopii ammattilaisen mukaan sittenkin monelle

Tämän vuoden kehystrendeissä on viiden selkeän muodon lisäksi tähän päivään uudistettu malli, josta kaikki eivät välttämättä innostu.

Trendit jalkautuvat näytöslavoilta myös silmälasiliikkeisiin. Max Maralla jälleen muodikasta kissakehystä nähtiin vuonna 2015.

1.3.2019 7:03

Vaatemuoti muuttuu aika-ajoin, ja samoin käy silmälasimuodille. Vuoden 2019 kehystrendeissä on viisi selkeää muotoa: monikulmio, neliö, soikea, pyöreä ja cat eye.

– Monien vihaama cat eye eli kissamalli tekee paluun. Toki se on hienosti saateltu menneestä tähän päivään, Instrumentariumin kehyskouluttaja Heidi Myllyoja kertoo ja kehottaa epäilijöitä testaamaan.

– Vaikka kissamallia voikin kuvailla aikamoiseksi villiksi kortiksi, se sopii monien kasvoille ja tuo hyvää kohotusta.

Valitse väriä tai uusi pilottimalli

Yksi tämän vuoden trendeistä on monivärisyys. Silmälasikehyksissä on paljon rohkeita värejä.

– Lisäksi uusi juttu on supersuosittu pilottimalli, joka on luotu uuteen uskoon viemällä se menneisiin vuosikymmeniin, Myllyoja kertoo.

Alan ammattilainen intoilee tämän vuoden kehyksistä.

– Vuoden 2019 silmälasimuoti on ihanan leikkisää, josta löytyy varmasti jokaiselle jokin malli, hän kiteyttää.

Lue lisää:

Valuvatko silmälasit nenälle? Helppo meikkikikka saa ne pysymään paikallaan

Jättitutkimus todistaa: silmälasien käyttäjät ovat muita älykkäämpiä – ja syy on geeneissä

Millaiset pokat, sellainen silmämeikki kannattaa valita – 6 meikkivinkkiä rillipäille

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?