Chanelin uusi pääsuunnittelija on jo selvillä – nainen työskenteli Lagerfeldin rinnalla 30 vuotta, silti kukaan ei tunne häntä - Tyyli - Ilta-Sanomat

Chanelin uusi pääsuunnittelija on jo selvillä – nainen työskenteli Lagerfeldin rinnalla 30 vuotta, silti kukaan ei tunne häntä

Virginie Viard on nimitetty Chanelin uudeksi luovaksi johtajaksi.

Virginie Viard seuraa edesmennyttä Karl Lagerfeldia.­

20.2.2019 14:16

Maailmankuulun muotisuunnittelijalegendan Karl Lagerfeldin kerrottiin menehtyneen eilen tiistaina Pariisissa 85-vuotiaana. Erityisesti Chanelin pääsuunnittelijana tunnettu mies luotsasi ranskalaista muotitaloa loppuun asti.

Chanel tiedotti heti tiistaina kuolinuutisen jälkeen, että talon uudeksi pääsuunnittelijaksi ja Lagerfeldin luovan johtajan paikalle nousijaksi on nimitetty Virginie Viard. Siinä missä ikoninen muotinero Karl Lagerfeld tunnistettiin pelkästä ulkonäöstään ympäri maailmaa, Virginie Viardia ei tunnu tuntevan lähes kukaan.

Lagerfeld edusti viimeisiä kertoja joulukuun alussa 2018. Vierellä Viard ja nuori mallipoika Hudson Kroenig.­

Viisikymppinen Viard on ollut osa Chanelia kuitenkin jo kolmen vuosikymmenen ajan, kertoo muun muassa muotijulkaisu Harper’s Bazaar.

Hän aloitti Chanelilla harjoittelijana haute couture -kirjailuissa vuonna 1987, vain neljä vuotta Lagerfeldin luovana johtajana aloittamisen jälkeen. Hänen taustansa on pukusuunnittelussa ja puvustamisessa, ja ote muotiin, kankaisiin ja vaatteisiin on veressä: Viardin isovanhemmat olivat silkin tuottajia.

Viard seurasi Lagerfeldia myöhemmin muotitalo Chloélle ja siirtyi miehen kanssa myös takaisin Chanelille.

Muotisuunnittelija Hedi Slimane, Viard ja Lagerfeld vuonna 2003.­

Lagerfeld on kuvannut Viardia oikeaksi kädekseen. Parivaljakko työskenteli lopulta yhdessä päivittäin, kun Viardista tuli sekä Chanelin haute couture- että ready-to-wear-mallistojen ja talon luovan muotistudion johtaja.

– Minä herätän mallistot eloon ateljeiden kanssa Karlin luonnosten pohjalta. Koordinoin tiimejä, toimin yhteyshenkilönä tavarantoimittajille ja valitsen kankaat. Teen tietysti myös sovitukset Karlin kanssa, Viard on kertonut.

Julkisuudessa Viard ei ole viihtynyt. Hänet on kuvattu muutamaan otteeseen Lagerfeldin rinnalla esimerkiksi näytöksissä.

Malli Kaia Gerber, Karl Lagerfeld ja Virginie Viard.­

Business of Fashionin mukaan Viardia on nimitetty jopa Karlin salaiseksi aseeksi.

Vaikka muotimaailma alkoi spekuloida muodin mahtimiehen mahdollista seuraajaa välittömästi kuolinuutisen jälkeen, Chanelin omistajat, Wertheimerin miljonääriperhe, halusivat varmistaa Gabrielle Chanelin ja Karl Lagerfeldin kädenjäljen ja perinnön jatkumisen ja nimittivät Viardin pääsuunnittelijaksi ja Lagerfeldin luonnolliseksi seuraajaksi.

Karl Lagerfeld ja Virginie Viard lokakuussa 2018.­

Virginie Viard hoiti tammikuussa yleisön tervehtimisen näytöksen jälkeen. Tuolloin Lagerfeld oli jo huonossa kunnossa ja pyytänyt Viardia edustamaan näytöksessä itseään.­

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?