Kuuluuko silmien alle laittaa puuteria? Päivitä vanha meikkitietosi - Tyyli - Ilta-Sanomat

Kuuluuko silmien alle laittaa puuteria? Päivitä vanha meikkitietosi

Puuteri silmien alla – uhka vai mahdollisuus?

Puuteroidako silmänaluset?

31.1.2019 6:45

Kun nuorempana luin naistenlehtiä, niissä varoiteltiin silmänalusihon puuteroinnista. Se kun lähinnä korostaa mahdollisia juonteita ja saattaa saada ihon näyttämään vanhemmalta.

Vaikka moni noudattaa neuvoa edelleen uskollisesti, ajat ja meikkituotevalikoimat ovat ehtineet tässä välissä muuttua.

Puutereiden koostumukset ovat entistä hienojakoisempia ja paremmin silmien alle sopivia. Ohuenohut irtopuuteri käyttäytyy iholla ihan eri tavalla kuin tuhti meikkipuuteri.

”Totta kai peitevoide kiinnitetään!”

Nuorempi sukupolvi, joka ei ole vanhoista neuvoista kuullutkaan, ei tunnu edes kyseenalaistavan koko puuterointiasiaa. Totta kai peitevoide kuuluu kiinnittää!

Youtubessa ja Instagramissa meikkaajat ovat jopa ottaneet käyttöönsä drag-artistien suosimia tekniikoita, esimerkiksi bakingin. Siinä silmien alle levitetään paksu kerros puuteria, joka kiinnittää meikin ja saa silmänaluset näyttämään kirkkailta ja ainakin kaukaa katsottuna ”photoshopatuilta”.

Baking ei kuitenkaan ole välttämätön vaihe, joten selvennettäköön varmuuden vuoksi, että kevyempikin kerros puuteria riittää aivan hyvin. Jos ei ole valmis korjailemaan meikkiään päivän aikana, puuterilla peitevoiteen saa pysymään pidempään siistinä.

Kökkööntymisen riski on siis nykyään varsin hyvin hallittavissa.

Peitevoiteella on väliä

Entä sitten puuteroimisen tarpeellisuus ylipäänsä?

Jos puuterit ovat menneet valovuoden eteenpäin, niin ovat silmän alle tulevat peitevoiteetkin. Koostumuksissa on mistä valita, ja joustavien voiteiden lisäksi markkinoilla on myös mattapintaiseksi asettuvia ja pitkäkestoisia vaihtoehtoja. Jälkimmäiset eivät välttämättä tarvitse lainkaan puuterointia pysyäkseen naamassa.

Voidemaiset saa pysymään paikoillaan puuteroimalla, mutta ei sekään ole mikään pakko. Pakkautumista juonteisiin pelätään suhteettoman paljon siihen nähden, että paikoiltaan liikkuneen aineen saa takaisin tasaiseksi parilla sormen painalluksella.

Puuteroitu toimii kuvassa

Peitevoiteesta riippuen silmänalusiho voi jäädä joko samettisen mattapintaiseksi tai sitten valoa heijastavaksi. Kiilto saattaa tuoda esimerkiksi silmäpussit epätoivotulla tavalla esille.

Puuteroinnilla saa kirkastettua tummia silmänalusia mutta myös tasoitettua ihon pintaa niin, että ihan kaikki muodot ei korostu.

Rihannan Fenty Beauty -meikkibrändin meikkitaiteilija Hector Espinal myös huomauttaa Marie Clairen artikkelissa, että puuteroidut silmänaluset näyttävät paremmalta valokuvissa.

Näin puuteroit silmänaluset onnistuneesti:

  1. Valitse puuteri, joka sopii käyttötarkoitukseesi. Hienojakoinen, sävytön irtopuuteri yleensä toimii.

  2. Voit käyttää puuterin levittämiseen sivellintä tai sientä. Vetävät liikkeet saattavat siirtää peitevoiteen paikoiltaan, joten suosi painelevaa tai rullaavaa liikettä.

  3. Etene pieni määrä kerrallaan. Kopauta ylimääräinen puuteri siveltimestä ja levitä sitä kevyin ottein iholle. Toista, kunnes puuteria on mielestäsi sen verran, että voit luottaa meikin pysyvän paikallaan.

Artikkeli on julkaistu alun perin Me Naisissa. Voit lukea alkuperäisen jutun täältä.

Lue myös:

Mistä tummat silmänaluset johtuvat – ja mitä niille voi tehdä? Asiantuntija vastaa

”Puuterointi vain pahentaa kiiltoa” – lentoemäntien 26 kauneusniksiä, joilla pysyy hehkeänä jopa kellon ympäri

Testasimme hämmentävän puuterikikan, joka lupaa pitää ihon rasvoittumisen kurissa – yllätyimme positiivisesti!

Pakkautuuko peitevoide silmänalusryppyihin? Adelen meikkaaja paljasti mullistavan kikkansa

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?