Alle 10 euron markettimeikkivoiteet testissä – saako näin halvalla laatua?

Testasimme kuusi alle kympin meikkivoidetta. Markettien sävyvalikoimissa on isoja puutteita, mutta sieltä voi löytää koostumukseltaan hyvin pelittävän perusmeikkivoiteen.

26.9.2018 6:56

Mikäli meikkivoiteen haluaa halvalla, kannattaa suunnata markettiin. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Suomeen tulleella Essencellä on valikoimassaan useampikin meikkivoide, jonka hinta jää viiden euron paikkeille. Ehkä kaikkein edullisimmin meikkivoiteensa saa Lidlistä.

Alle kymmenen euron hintaluokassa valinnanvaraa on jo melko paljon. Myynnissä oleva sävyvalikoima tosin on monessa edullisessa meikkivoiteessa hyvin suppea, esimerkiksi kolme sävyä. Mattameikkivoidetta etsivä löytää edullisen tuotteen todennäköisemmin kuin kuultavaa tai hehkuvaa lopputulosta tavoitteleva.

Entä laatu? Pikatestasimme kuusi alle kymmenen euron meikkivoidetta.

Meikkivoiteet vasemmalta oikealle: Nordic G!rl, Essence, Maybelline, Benecos, Rimmel ja Cien. Kaikki testatut meikkivoiteet myydään 30 millilitran pakkauksissa, joten meikkivoiteiden hinnat ovat vertailukelpoisia keskenään.

Kestävää muttei kovin peittävää

Cien Liquid Foundation, 3,99 €

Sopivan meikkivoidesävyn löytäminen Lidlistä ei ole ihan helppoa, sillä testerit ja peilit puuttuvat. Onneksi pakkauksissa on läpinäkyvät paneelit, joista pilkottavia sävyjä vertailen naamaani taskupeilin avulla.

Itse meikkivoide on monin tavoin mitäänsanomatonta. Jälki ei ole ihan mattaa eikä ihan kuultavaa, tuoksu on mieto ja voide levittyy kohtalaisesti. Tavara ei ole kovin peittävää, joten erillinen peitevoide on tarpeen.

Meikkivoide kestää sitkeästi kasvoilla läpi jopa erittäin hikisen hot joogan. Iho ei meikit naamassa hikoilusta kylläkään ilahdu.

Tymäkkää tuoksua

Essence Stay All Day 16 Hour Foundation, 4,69 €

Pumppupulloon pakattu Essence tuoksuu erittäin voimakkaasti. Jos et pidä hajusteista, älä mene lähelle tätä meikkivoidetta!

Meikkivoide levittyy miellyttävästi ja peittää hyvin. Läheltä katsottuna juonteet ja kuivat kohdat korostuvat, mutta työpaikalla lopputulos saa kehuja.

Tuote lupaa 16 tunnin pitoa. Sekaiholle kiilto ilmaantuu iltaan mennessä, kuivuuteen taipuvainen iho taas tuntuu entistä kuivemmalta.

Perustoimiva mattameikkivoide monessa sävyssä

Maybelline FIT Me!, 8,70 €

Halpismeikkivoiteista Maybellinen voide on ainoa, josta on tarjolla laaja sävyvalikoima. 16 sävyn joukosta löytyy myös pari tumman ihon sävyä – niitä ei ole tarjolla muissa tämän hintaluokan meikkivoiteissa.

Meikkivoide on juoksevaa ja hyvin levittyvää eikä käyttökokemus näin ollen muistuta tunkkaisista teinivuosista. Tuoksukin on mieto. Putelin kyljessä luvataan mattaa jälkeä ja ihohuokosten katoamista. Ihohuokoset ovat kyllä tallella meikkaamisen jälkeenkin, mutta lopputulos on tosiaan sopivan matta.

FIT Me! on perustoimiva mattameikkivoide.

Nukkemaista tasaisuutta

Rimmel Stay Matte Liquid Mousse Foundation, 8,90 €

Rimmelin liisterimäinen meikkivoide muistuttaa teinivuosien meikkivoiteita, eli kyseessä on todella tuhti tapaus. Ennen levittämistä ajattelen, ettei tämä tökötti naamassa kehtaa lähteä ihmisten ilmoille.

Stay Matte saa hämmästyttävän hyvin aivan kaikki epäpuhtaudet piiloon, muttei luo kuitenkaan täysin pakkelimaista efektiä kasvoille. Yleisvaikutelma on silti nukkemainen – jotain vahanuken ja posliininuken väliltä.

Tuoksu ja koostumus ovat kummalliset, mutta tuote on pysyy hyvin sekaihoisen naamassa päivän ilman kiiltoefektiä. Tuote toimii mainiosti, jos kaipaa iholleen täydellistä tasaisuutta.

Meikkivoiteet vasemmalta oikealle: Nordic G!rl, Essence, Maybelline, Benecos, Rimmel ja Cien. Cien-meikkivoiteen ostopaikassa Lidlissä ei ollut testereitä, joten sopivan sävyn ostaminen ei aivan onnistunut.

Superluonnollista

Nordic G!rl Best Ma(t)te Forever Matte Foundation by Lumene, 8,90 €

Jos olisi olemassa termi ensimeikkivoide, Lumenen Nordic G!rl sarjan meikkivoide menisi siihen kategoriaan. Mattameikkivoiteeksi nimitetty tuote on niin ohutta ja läpikuultavaa, että siitä tuskin jäisi kiusallisia meikkivoiderajoja, vaikka sitä levittäisi maalitelalla.

Kasvot eivät ainakaan tunnu tahmeilta tai pakkeloiduilta, mutta mattavaikutuksen havaitseminen jää mielikuvituksen varaan. Nordic G!rl sopii erittäin luonnollista lookia etsivälle.

Kauniisti ihoon sulautuvaa luonnonkosmetiikkaa

Benecos Light Liquid Foundation, 9,99 €

Tokmannin Benecos-valikoimaan kuuluu kaksi meikkivoidesarjaa, joista kummastakin on tarjolla kolme sävyä – mutta eri sarjoissa on eri sävyt.

Voide on rakenteeltaan melko tuhtia ja tahmeaa, sen oloista, kuin sen sisään olisi vispattu ilmaa. Meikki ei tunnu levittyvän kovin hyvin, mutta yllättäen lopputulos on onnistunut. Meikkivoide sulautuu ihoon kauniisti.

Kasvot tuntuvat tahmaisilta pitkin päivää, mutta kaunis kuultava lopputulos säilyy iltaan asti.

Lue kaikki kosmetiikkatestimme TÄÄLLÄ.

Lue myös:

Marketeista voi tehdä löytöjä – valitsimme parhaat muutaman euron meikit ja voiteet

Mitä ihmettä? Vanha kasvovoideneuvo saattaakin olla syynä siihen, että meikkivoide levittyy epätasaisesti

Unohda vanhentava pakkelinaamari: 9 meikkivinkkiä, jotka vievät kasvoilta vuosia

Tuliko kasvoista liian meikatun näköiset? Ranskalaisnaisten salainen kikka auttaa

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?