Jos meikki epäonnistuu, syy voi olla siveltimessä – näin valitset hyvän

Käsi ylös, jos olet meikannut koko ikäsi meikkien mukana tulleilla nysäsiveltimillä. Unohda moinen: vasta kunnolliset työvälineet päästävät meikit oikeuksiinsa.

Töpötellen

Poskipuna töpötellään muun meikkipohjan päälle viimeisenä. Liika sutiminen edestakaisin vie vaivalla tekemäsi meikkipohjan mennessään. Hyvä sivellin on pyöreä ja napakka, jolloin sävy on helppo töpsötellä paikoilleen. Turha huiskiminen tekee hallaa etenkin kimaltaville poskipunille. Silloin jäljelle jäävät vain hileet pitkin poskia. Hyvä synteettinen sivellin sopii myös voidemaisen poskipunan levitykseen.

Pyöritellen

Aiemmin meikkivoidesiveltimet olivat lähes poikkeuksetta litteitä ja meikki ikään kuin maalattiin iholle. Voide piti työstää ihoon huolellisesti, jotta lopputulos ei olisi liian paksu ja raidallinen. Nyt arkimeikkipussiin kannattaa hankkia sivellin, jolla pyöritellään iholle kevyt ja luonnollinen lopputulos. Vaihtoehtoja on kaksi: buffing-sivellin on pyöreä, tiivis ja napakka, stippling-sivellin puolestaan tasakärkinen ja väljä. Se, kumman valitset, on puhtaasti makuasia. Jälki on yhtä hyvä.

Huiskien

Irto- ja aurinkopuuteri tarvitsevat kaverikseen väljä- ja pitkäkarvaisen siveltimen. Sillä saa henkäyksenkevyttä jälkeä, eikä aurinkopuuteristakaan jää selkeitä rajoja. Pyöräytä sivellintä puuterissa, kopauta kämmeneen ja huiski isoin sivelevin liikkein iholle. Aurinkopuuteri luo kasvoille contouringia luonnollisemmin valoja ja varjoja. Kuljeta sivellintä poskelta toiselle nenän kautta, jolloin saat aidon päivetyksen näköisen lopputuloksen.

Painellen

Litteä ja synteettinen sivellin sopii kaikkien luomivärien levitykseen ennen häivytystä, mutta on aivan ehdoton etenkin kimaltavien tuotteiden kanssa. Jos kimalteet huiskii luomelle väljällä siveltimellä, ne leviävät suttuisesti ympäriinsä ja jäljelle jää vain halju pohjasävy. Ota luomiväriä reilusti siveltimeen ja kastele se sen jälkeen meikinkiinnityssuihkeella. Painele kostea luomiväri iholle kauniin metallinhohtoiseksi pinnaksi ja anna kuivua.

Häivytellen

Häivytyssiveltimen on tarkoitus nimensä mukaisesti häivyttää kahden erivärisen luomivärin raja. Väljä ja pullea sivellin pehmentää värin ja tekee katseesta kauniin utuisen. Simppelissä arkimeikissä mattaluomivärin voi kuitenkin myös huiskia paikoilleen suoraan häivytyssiveltimellä. Levitä ensin vaaleampi sävy koko luomelle kulmaluulle saakka ja sen jälkeen hieman tummempi sävy liikkuvalle luomelle ja luomivakoon. Vaalea ruskea riittää varjostamaan silmät kauniisti.

Sivellen

Viistopäinen synteettinen sivellin on hyvä ostos, sillä sitä voi käyttää sekä silmien rajaukseen että kulmien viimeistelyyn. Voit säästää jopa meikkituotteessa, sillä viileän sävyistä luomiväriä voi käyttää sekä silmissä että kulmakarvoissa. Kastelemalla siveltimen saat hieman tummemman ja tarkemman lopputuloksen. Jos haluat käyttää silmissä tummempaa sävyä, muista pestä sivellin välissä tai aloita vaaleammasta.

Lue lisää:

Tiesitkö näitä meikkigurujen kikkoja? Näin onnistut aina meikkivoiteen levityksessä

Meikki, joka ei näytä meikiltä – huippumeikkaaja paljastaa 14 parasta kikkaansa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?