Tee trendikäs ja helppo merenneitokampaus hiuksiin – tarvitset vain pinnejä

Pelkkien hiuspinnien avulla loihdittu tyyli onnistuu tumpeloltakin.

6.3.2018 19:27

Joskus kaikkein ihanimmat kampaukset ovat niitä kaikkein yksinkertaisimpia. Esimerkiksi nämä seitsemän hiuspinnien avulla tehtyä tyyliä.

Hiuspinnit ovat pääosassa myös hiusstylisti Ursula Stephenin loihtimassa merenneitolookissa, joka näyttää monimutkaisemmalta kuin onkaan. Oikeasti siihen on käytetty vain hiuslakkaa ja reilu joukko pinnejä.

Ursula Stephen jakoi Instagramissa kuvan tyylistä, jonka hän oli toteuttanut laulaja Bebe Rexhan hiuksiin. Siinä ohimolle, korvan yläpuolelle on tehty hiuspinnien avulla kalan suomuja muistuttava kuviointi.

Stephen kertoo Allurelle, että oli halunnut toteuttaa tyylin jo pitkään. Hänen mielessään kuviointi olisi ollut vielä isompi, mutta nyt se toteutui pienemmässä mittakaavassa. Lopputuloksesta tuli eleettömän tyylikäs ja ajankohtainen, sillä merenneitoteemaa näkyy tällä hetkellä lähes joka paikassa.

Toteutti tyylin sitten isommin tai pienemmin, tekniikka on yksinkertainen. Stephen kertoo Allurelle, että hiusosio, johon suomupinnan aikoo tehdä, kannattaa ensin kiinnittää huolellisesti hiuslakan ja muutaman piiloon jäävän hiuspinnin avulla. Kun perustukset ovat kunnossa, hiuspinnejä pujotetaan tiililadontamaisesti hiusten pintaan.

Huomioi, että käytettyjen pinnien muoto ja koko vaikuttavat siihen, millainen lopputulos syntyy.

Lue myös:

10 yllättävää (ja hyödyllistä) käyttötapaa hiuspinneille

Vaivattoman tyylikästä: 7 kampausta, joihin tarvitset vain pinnejä

8 helppoa juhlakampausta, jotka onnistuvat tumpeloltakin – kokosimme parhaat videot

6 nerokasta kikkaa, joilla saat tuuheat hiukset

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?