Aasiasta lähtöisin oleva tuplapuhdistus kuuluu jo kauneusmaailman perussanastoon. Puhdistustrendistä on puhuttu ja kirjoitettu etenkin viimeisen puolen vuoden aikana paljon – aivan kaikille kaksoispuhdistuksen salat ja hyödyt eivät silti ole vielä tuttuja.
Tehokas, iholle tavallista hellävaraisempi ja monesti kasvojen ihon kuntoa parantava puhdistuskikka on älyttömän simppeli: Nimensä mukaan kasvot puhdistetaan kahteen kertaan, ensin öljypohjaisella tuotteella ja sitten omalle ihotyypille sopivalla putsarilla. Öljypohjaisen tuotteen tarkoitus on viedä mukanaan ensin meikki, hiki ja suurimmat epäpuhtaudet, ja toisen vaiheen hellävaraisen, omalle iholle soveltuvan vesipohjaisen puhdistustuotteen viimeistellä puhdistus.
Kaksoispuhdistus säilyttää iholla sen luontaisen suojamuurin ja suojaa ihon kimmoisana pitävää kollageenia. Tuplapuhdistus syväpuhdistaa ihon, mutta tekee sen hyvin hellästi, on todennut Yahoolle esimerkiksi ihotautilääkäri Whitney Bowe.
Puhdistustekniikka kuulostaa välittömästi loogiselta. Jos yhdellä ja samalla tuotteella olisi tarkoitus putsata kerralla sekä meikit, epäpuhtaudet että iholle kertyneen öljyn ja talin, putsarille jää helposti kaksi huonoa vaihtoehtoa: se on kasvojen iholle joko liian raju ja tehokas, tai vaihtoehtoisesti tekee tehtävänsä vain osittain ja jättää iholle meikkijäämiä tai muita epäpuhtauksia. Kun kasvoilta on ensin puhdistettu meikkikerros ja muu näkyvä lika, toinen puhdistuskierros pääsee puhdistamaan ihohuokosia, muistuttaa myös ihotautilääkäri Anjali Mahto Ellessä.
Kahdella puhdistustuotteella ja -kierroksella kummankaan tuotteen ei tarvitse olla liian tuju, eikä niillä tarvitse jynssätä naamaa turhan rajusti. Moni tavoittelee kasvoille narskuvan puhdasta tunnetta, mutta se ei ole kaksoispuhdistuksen tarkoitus. Öljypohjaisella ja hellävaraisella putsarilla iho on syväpuhdistettu, ei kuivan tai kireän tuntuinen.
Asiantuntijat ja kauneushifistelijät vannovat kaksoispuhdistuksen ihon kuntoa parantavaan voimaan, ja useimmalle siitä onkin hyötyä. Eikä kikan kokeileminen ole vaikeaa: jos oma tavallinen putsari on hyväksi havaittu, ei hommaan tarvita kuin yksi uusi tuote. Kukaan ei tietenkään kiellä konsultoimasta kosmetiikkaosaston henkilökuntaa ja valitsemaan kahta juuri omalle iholle täydellistä tuotetta.
Tuplapuhdistus sopii oman ihon tarpeisiin valituilla tuotteilla lähes kelle tahansa. Jos iho on kuitenkin hyvin herkkä tai syystä tai toisesta ärtynyt, tuplapuhdistuksen kanssa voi olla varovaisempi, suosittelee muun muassa kosmetologi Jodi Shays Byrdiessä. Tuplaaminen myös sopii parhaiten pelkästään iltaan, eikä sitä suositella suoritettavaksi aamulla.