Löydetty viimeinkin: Täydellinen meikkivoide punakalle suominaamalle - Tyyli - Ilta-Sanomat

Löydetty viimeinkin: Täydellinen meikkivoide punakalle suominaamalle

MyStyle etsi kalmankalpealle ja punapohjaiselle iholle sopivaa meikkivoidetta päivittäiseen käyttöön – ja löysi sen yllättävästä suunnasta.

12.11.2017 8:02

Moni perisuomalaisen punapohjaisen ihon omaava on sormi suussa meikkivoidehyllyjen edessä, useiden sävyjen ollessa enemmänkin kellertäviä kuin punertavia pohjasävyltään.

Oman ihonsävyn voi näppärästi testata kurkkaamalla ranteen sisäsyrjällä näkyviä verisuonia. Mikäli suonet ovat eniten sinertävät, on ihon pohjasävy punainen. Mikäli suonien sävy on vihertävä, on pohjasävy keltainen. Jos taas on vaikeaa sanoa sinertävätkö vai vihertävätkö suonet, on pohjasävy luultavasti neutraali, jolloin iholle käyvät sekä puna- että keltapohjaiset sävyt.

Itselläni on punapohjainen ja sateisen kesän jäljiltä erittäin vaalea iho, joka on myös hyvin tyypillinen sekaiho. Ihoni rasvoittuu vahvasti T-alueella (otsa, nenä, leuka), mutta etenkin talviaikaan posket kuivuvat ja jopa hilseilevät.

Huolellinen ihonhoito ja kosteutus pitää tilanteen aisoissa, mutta rasvoittuminen aiheuttaa meikkivoiteelle aina haasteita.

Kyllästyttyäni entisen suosikkimeikkivoiteeni Dior Foreverin keltapohjaisuuteen ryhdyin etsimään seuraavaa luottotuotetta, tavoitteena löytää hieman kevyempi vaihtoehto etenkin päiväkäyttöä ajatellen.

Testasin röykkiön kehuttuja kulttimeikkivoiteita ja pari rasvoittuvalle iholle suositeltua markettiklassikkoa. Löysin lopulta voittajan, joka päätyi heti päivittäiseen käyttöön.

Näin meikkivoiteet pärjäsivät.

L’Oreal Infallible 24h-Matte, 15,90 € / 35 ml

Tätä tuotetta suosittelevat useat Youtuben meikkivloggaajat, etenkin rasvaisen ihon omaava australialainen Nikkia Joy. Tuote on todella lupauksensa mukaisesti mattapintainen ja mattaisuus pysyy hyvin. Ihan purkin 24 tunnin kestoon asti ei voide pääse, vaan rakoilua näkyy jo normaalin työpäivän loppupuolella. Puuteria pitää lisäillä hieman päivän mittaan.

Meikkivoiteen vaalein sävy on punapohjainen ja kohtalaisen vaalea.

Meikkivoiteen huonoin puoli on sen säilyvyys. Noin kuukauden käytön jälkeen tuotetta on saanut käytettyä puolisen tuubia, kun se jo alkaa kuivua levittäessä. Kasvoille jää ikäviä länttejä ja kohtia, joihin voiteen levitys ei enää onnistu. Koska tuote on markettimeikkivoiteeksi hinnakas, ostopaikasta riippuen 15–18 euroa, tulee vain puolikkaan purkin käyttäminen kalliiksi.

Tuomio: 3 / 5

Rimmel Stay Matte Liquid Mousse Foundation, 9,50 € / 30 ml

Tämän meikkivoiteen outo koostumus aiheutti ongelmia. Tuubista tosiaan tulee nimensä mukaan enemmän vaahdolta kuin nesteeltä näyttävää ainetta, mutta ainakin meikkisienellä töpöttely johtaa katastrofiin kasvoilla. Muutaman kerran annoin meikkivoiteelle mahdollisuuden, mutta joka kerta lopputuloksena oli kasvojen pesu ja uusiksi aloitus.

Positiivista tuotteessa on halpa hinta sekä tarpeeksi vaalea sävy. Useat vloggaajat vannovat tämän nimeen, joten jos olet sinut vaahtomaisten meikkivoiteiden kanssa, voi tästä tulla sinulle sopiva tuote.

Tuomio: 1 / 5

Lancôme Teint Idole Ultra Wear, 49,50 € / 30 ml

Lancômen tuotetta suositellaan rasvoittuvalle iholle, ja sen luvataan pysyvän 24 tuntia. Minun naamallani tuote ei pysynyt kuin muutaman tunnin, ja puuterirasia tuli tarpeeseen.

Sävyt ovat varsin tummia ja lopputulos on mitäänsanomaton. Tuote on varsin arvokas, muttei lopputuloksen osalta eroa kummoisesti reippaasti edullisemmista.

Tuomio: 2 / 5

Estée Lauder Double Wear, 50 € / 30 ml

Tämän voiteen luvataan pysyvän ja pysyvän, ja sitä se todellakin tekee. Valitettavasti sävyt ovat minun kasvoilleni aivan liian keltaisia, ja tuote turhan raskasta päiväkäyttöön. Tuntuu, kuin kasvoilla olisi naamio.

Pysyvyys on kuitenkin ensiluokkaista ja puuteria ei päivän mittaa kaipaile. Mikäli sävyvalikoima olisi laajempi, tätä voisin harkita juhlakäyttöön.

Tuomio: 3 / 5

YSL All Hours Foundation, 53 € / 25 ml

Yves Saint Laurentin uutuusmeikkivoide sai muun muassa meikkivloggaaja Tatin haltioihinsa. Tuote lupaa myöskin vuorokauden pysyvyyttä kevyen koostumuksen kera.

Tuotteen lopputulos oli kuitenkin minun kasvoillani hyvin lähellä Lancômen vastaavaa. Ei hinnan vaatimaa laatua, nenä kiilsi hyvin pian ja sävyt olivat erittäin keltapohjaisia. Tuote ei myöskään ollut kovin kevyttä.

Tuomio: 2 / 5

Giorgio Armani Luminous Silk, 52 € / 30 ml

Muun muassa Kim Kardashianin suosikkimeikkivoidetta hehkutetaan luksustuotteeksi. Runsaasti hehkua lupaava tuote saattaakin olla sopiva esimerkiksi kuivan ihon omaaville henkilöille, mutta jos kasvosi ovat taipuvaisia rasvoittumaan, kannattaa tämä purkki kiertää kaukaa.

Kun jo meikkivoiteen töpöttelyn jälkeen lopputulos on melkoisen kiiltävä, hiipii pelko siitä, miltä naama näyttää parin tunnin rasvoittumisen jälkeen. No, ei kovin hyvältä. Öljykatastrofi on ainoa sana, joka pyörii mielessä – eikä sitä pelasta mikään määrä puuteria.

Tuomio: 0 / 5

Estée Lauder Double Wear Nude Water Foundation, 50 € / 30 ml

Armanin jälkeen tartuin Estée Lauderin uutuustuotteeseen varsin suurella varauksella. Näin siitä kuitenkin useita positiivisia arvosteluja, joissa tuotetta kehuttiin paremmaksi kuin perinteistä Double Wearia.

Tuote nimittäin lupaa jättää myöskin aavistuksen kiiltävän ja hehkuvan lopputuloksen.

Olin kuitenkin aivan ällikällä lyöty. Lopputulos ei todellakaan ole matta, vaan juuri terveellä tavalla hehkuva. Ja mikä parasta, kiilto ei lisäänny päivän kuluessa tippaakaan, eikä puuterirasiaa tarvitse hamuilla ollenkaan.

Meikkisienellä töpötellen kasvoille saa varsin kevyen voidekerroksen, ja mikäli peittoa tarvitsee enemmän, on tuotetta helppo kerrostaa ilman, että lopputulos näyttää pakkeloidulta. Tuote on melko kallista mutta niin juoksevaa, että koko kasvojen peittämiseksi tarvitsee vain pienen lirauksen.

Juoksevuuteen liittyykin tämän meikkivoiteen ainoa ongelma. Koska merkki ei tarjoa pumppuja pulloihinsa, tuotetta kaadetaan suoraa kömpelöstä lasipurkista. Vesimäistä nestettä on turha yrittää kaataa kämmenselälle, sillä se lurahtaa rannetta pitkin karkuun alta aikayksikön. Suosittelenkin hankkimaan lasipaletin, johon tuotetta voi hyvin varovasti kaataa. Paletin sijaan voi käyttää mitä tahansa tasaista keraamista kappaletta, vaikkapa lasinalusta tai vanhaa lautasta.

Huomioitavaa tuotteessa on myös se, että Suomessa myytävä vaalein sävy 1N2 Ecru on paljon normaalia Double Wearia vaaleampi, joten testaamatta tuotetta ei kannata ostaa.

Tuomio: 5 / 5

Kuvat: Valmistajat

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?