Mikä aurinkorasva toimii meikin alla? Testasimme 9 tuotetta ja löysimme 3 uutta suosikkia - Tyyli - Ilta-Sanomat

Mikä aurinkorasva toimii meikin alla? Testasimme 9 tuotetta ja löysimme 3 uutta suosikkia

Tuntuuko aurinkovoiteen levittäminen meikin alle pahalta? Ei enää tämän testin jälkeen.

Kuinka pärjäsivät Piz Buin, Lierac ja Vichy? Paljastamme, että ainakaan näistä mikään ei ollut suosikkimme.

17.7.2017 14:46

Käsi ylös, kuinka moni suojaa kasvonsa auringolta tavallisena arkipäivänä, kun iholle tulee myös meikkiä? Jep, emme mekään aiemmin.

Kevään mittaan aurinkovoidetilaisuuksissa ihotautilääkäri toisensa perään kuitenkin muistutti, kuinka tärkeää ihon suojaaminen auringolta on. UVB-säteet ja niiden aiheuttama ihon palaminen lisäävät ihosyöpäriskiä, ja UVA-säteet vanhentavat ihoa helposti ennenaikaisesti jopa pilvien ja lasin läpi.

Kasvot altistuvat auringon valolle ympäri vuoden, mutta etenkin kesällä kasvot tulisi suojata suojakertoimilla päivittäin – oli sitä meikkiä tai ei.

Ryhdyimme tuumasta toimeen ja testasimme yhdeksän kasvojen aurinkosuojatuotetta. Voiteet testattiin sekaiholle. Joukosta löytyi muutama huippuhyvä tuote, joiden kanssa suojakertoimen lisääminen ei tunnu inhottavan rasvaiselta tai työläältä.

Näiden jälkeen tekosyytä aurinkosuojan välttelemiselle ei enää ole. Lue myös vartaloaurinkorasvatestimme!

La Roche-Posay Anthelios XL Dry Touch SPF 50+

Lupaus: Herkälle iholle, rasvaiselle ja epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle. Tuote jättää ihon mattapintaiseksi, sitoo itseensä talia, ei jätä rasvaista tuntua, imeytyy nopeasti, ei jätä valkoisia jälkiä ja on erittäin vedenkestävä ja hajusteeton.

Hinta: 20 € / 50 ml

Kokemus: Tuote on sen verran tahmainen, että sen joutuu levittämisen sijaan taputtelemaan kasvoille. Tuoksuttoman tuotteen ominaistuoksu ei ole kovin miellyttävä, mutta se lunastaa lupauksensa mattaisuudessa: iho on mattapintainen ennen meikkiä, ja meikistä tulee kuulas ja kiilloton. Rasvaisuus pysyy hyvin kurissa iltaan asti. Toimiva voide!

Arvosana: 4 / 5

Lierac Sunissime Energizing Protective Fluid SPF 50

 

Lupaus: Tuotteessa on patentoitu anti-aging-aurinkosuoja, joka suodattaa sekä lyhyet että pitkät UVB- ja UVA-säteet. Kasviperäiset flavonoidit torjuvat infrapunavalon aiheuttamia vaurioita. Energiaa antava ainesosa, protauriini, on yhdistetty ihon täyteläisyyttä lisäävään hyaluronihappoon ja ruskettumista aktivoivaan peptidiin. Hieno ja ihoon helposti imeytyvä rakennekoostumus vahvistaa ihon suojakerrosta ulkoisia rasitustekijöitä vastaan ja on samalla täysin huomaamaton heti levityksen jälkeen.

Hinta: 31 € / 40 ml

Kokemus: Tässä tuotteessa on testin ihanin tuoksu! Tuotetietoja tutkimalla se paljastuu kookosveden, bergamottin ja jasmiinin yhdistelmäksi. Voide tuntuu iholla sametinpehmeältä ja kosteuttavalta, mutta jälki on heti rasvaisempi ja kiiltävämpi. Meikistä saa kuitenkin puuteroimalla sopivan mattaisen, eikä alle levitetty aurinkosuojakerros näy. Meikki näytti iltaan asti muuten hyvältä, mutta otsa kiilsi jo häiritsevän paljon.

Arvosana: 3½ / 5

Garnier Ambre Solaire Sensitive Advanced Hydrating Face Protection Mist SPF 50

Lupaus: Kosteuttava aurinkosuojasumute ja hypoallergeeninen koostumus sopivat erityisesti vaalealle ja herkälle iholle. Kasvosumute suojaa ihoa UVB- ja UVA-säteiltä sekä ilmansaasteilta. Se suihkutetaan joko paljaille kasvoille tai meikin päälle. Suihke kiinnittää meikin.

Hinta: 13,90 € / 75 ml

Kokemus: Tätä on odotettu! Meikin päälle ohuena, huomaamattomana pilviharsona laskeutuva sumu ei tunnu iholla miltään. Uskomattoman kevyt suihke pitää kokea ennen kuin sitä voi uskoa. Meikki on rasvaton koko päivän, eikä aurinkosuojakerrosta huomaa mistään. Aurinkosuojaa saa myös lisättyä meikin päälle tarpeen mukaan pitkin päivää, toisin kuin tavallista voidetta. Uusi lemppari on löytynyt.

Arvosana: 5 / 5

Vichy Ideal Soleil Fresh Face Mist SPF 50

Lupaus: Virkistävä ja kosteuttava aurinkosuojasuihke, joka jättää iholle näkymättömän lopputuloksen. Tuote tekee ihosta miellyttävän tuntuisen, ei jätä ihoon valkoisia jälkiä, on helppo ja nopea levittää, sopii käsilaukkuun ja on helppo ottaa mukaan. Suihke voidaan levittää meikin päälle, eikä se tee ihoa tahmaisen tuntuiseksi.

Hinta: 19,90 € / 75 ml

Kokemus: Vichyn uutuus on samanlainen kuin Garnierinkin sumute. Kerrankin tuote, joka todella tekee kaiken sen, mitä tuotekuvauksessaan lupaa. Henkilökohtaisesti en huomaa kahden uutuussuihkeen välillä kovinkaan paljon eroa – molemmat ovat loistavia.

Arvosana: 5 / 5

Algamaris sävyttävä aurinkovoide kasvoille SPF 30

 

Lupaus: Luonnonkosmetiikkamerkki Algamariksen sävyttävä aurinkovoide antaa kasvoille kevyttä sävyä samalla, kun luonnolliset mineraaliaurinkosuoja-aineet suojaavat ihoa auringonsäteiltä.

Hinta: 21,90 € / 100 ml

Kokemus: Algamariksen aurinkovoide on ensimmäinen luonnonkosmetiikka-aurinkosuoja, jota olen kokeillut koskaan. Se yllättää kaikin puolin: Koostumus on pehmeä ja todella sulavasti levittyvä, tuoksu ihana ja voiteen hento sävy kaunis ja omaan ihonsävyyn yllättävän hyvin sointuva. Ihosta tulee tasaisen värinen ja mattainen, ja meikki näyttää raikkaalta ja kiillottomalta aivan koko päivän.

Tuote on täydellinen pohja kesämeikille ja hyvä kaveri esimerkiksi kaupunkilomille, mutta pelkästään tällä tuotteella en uskaltaisi lähteä aurinkolomalle. Eräänä päivänä vain tämän tuotteen voimin suojauduttua otsa punoittaa ikävästi parin tunnin suorassa auringonpaisteessa oleilun jälkeen.

Arvosana: 3 / 5

Aco Sun Face Fluid Mattifying SPF 50+

Lupaus: Antaa välitöntä suojaa UVA- ja UVB-säteitä vastaan, imeytyy nopeasti eikä tahraa. Vähentää kiiltoa ja jättää iholle mattapinnan. Voide sisältää aktiiviaineen, joka estää finnien muodostumista. Tuote sopii normaalille, sekaiholle ja herkälle iholle, ei tuki ihohuokosia, sopii meikin alle, on dermatologisesti testattu sekä hajusteeton. Triple Moist Complex -kosteudensitojayhdiste antaa kosteutta iholle ja jättää ihanan ihotuntuman.

Hinta: 16,50 € / 40 ml

Kokemus: Aco on tosiaan testin ehdottomasti paras voide! Tuote on suhteellisen paksu ja mattainen, mutta levittyy silti hyvin ja kuivuu hetkessä kokonaan. Meikki näyttää kauniilta ja tasaiselta ja hehkuu kesäisenä koko päivän ilman suurempaa kiiltoa. Vasta illalla otsa kiiltää hieman muttei häiritsevästi. Iho tuntuu koko päivän hengittävältä eikä ollenkaan aurinkorasvaiselta. Plussaa hajuttomuudesta!

Arvosana: 5-/5

Vichy Ideal Soleil Dry Touch -aurinkovoide SPF 50

Lupaus: Tuote sisältää patentoidun fotostabiilin Mexoryl XL -aurinkofiltterin sekä rauhoittavaa Thermal Spa -lähdevettä, jossa on antioksidanttisia mineraaleja. Voide on vedenkestävä ja tarkoitettu rasvoittuvalle ja sekaiholle. Antaa iholle mattapinnan.

Hinta: 23 € / 50 ml

Kokemus: Testin paksuin ja perinteisen aurinkorasvamainen tuote tuntuu kyllä hyvältä ja kosteuttavalta iholla, mutta jättää mattalupauksistaan huolimatta testin rasvaisimman lopputuloksen. Meikistä tulee kevyen ja raikkaan näköinen, mutta naama kiiltää illalla jo sekaihoisellakin. Rasvoittuvalle iholle en voi tätä suositella.

Arvosana: 2 / 5

Piz Buin Ultra Light Dry Touch Face Fluid SPF 30

 

Lupaus: Aurinkosuoja sopii päivittäiseen käyttöön. Kosteuttava, kevyt koostumus kuivuu välittömästi, eikä tuote tahmaa, vaan imeytyy nopeasti ilman valkoisia jälkiä. Hien- ja vedenkestävä.

Hinta: 19,90 € / 50 ml

Kokemus: Testin nestemäisin voide levittyy iholle ohuelti. Perinteinen pizbuinmainen tuoksu on voimakas. Ihosta jää mattainen, kuten tuote lupaakin, eikä kasvoilla ole yhtään rasvaista tunnetta. Meikistä tulee kuulas ja kauniisti hehkuva. Siksi onkin hassua, että kasvot kiiltävät iltaa kohden jo kunnolla.

Arvosana: 2½ / 5

LV Aurinkovoide SPF 50

 

Lupaus: Hajusteettomista ja väriaineettomista tuotteista tunnettu LV laajensi valikoimaansa tänä kesänä aurinkosuojatuotteisiin. Aurinkovoiteet sopivat kaikille ihotyypeille sekä kasvojen että vartalon iholle. Allergia- ja astmaliiton Allergiatunnuksella varustetut tuotteet levittyvät helposti ja imeytyvät nopeasti. Hoitavat ihoa jättämättä tahmeaa tunnetta. Erittäin vedenpitävä.

Hinta: 11 € / 75 ml

Kokemus: Voide on aurinkorasvamaisen paksua ja keltaista, mutta se levittyy ihmeen kauniisti melko mattaiseksi pinnaksi. On ihanaa vaihtelua, ettei tuote tuoksu yhtään miltään – edes aurinkorasvalta. Kasvoilla on koko päivän raikas fiilis, ja pahimmat kiillot saa helposti kuriin puuterilla. LV on testin yllättäjä ja edullisuutensa vuoksi yksi uusista lemppareista!

Arvosana: 4 / 5

Kuvat: valmistajat

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?