Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus - Tyyli - Ilta-Sanomat

Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

Suihkun ajankohdalla on vaikutusta ihon hyvinvointiin.

25.4.2017 6:31

Ihmiset jakautuvat usein kolmeen tyyppiin: niihin, jotka vannovat iltasuihkun nimeen, niihin, jotka tahtovat suihkuun ehdottomasti aamulla – ja niihin, joilla on tapana lotrata suihkussa sekä että.

Tavat voivat periytyä kotoa tai muodostua omien mieltymysten tai vaikka arjen aikataulujen takia, mutta taisto ilta- ja aamusuihkujen paremmuuden välillä ei tunnu loppuvan koskaan. Toiset eivät voi kuvitellakaan menevänsä nukkumaan ilman suihkua, kun toisten mielestä päivää ei voi aloittaa peseytymättä.

Glamour selvitti, kumpi vaihtoehto on asiantuntijoiden mukaan parempi valinta. Yalen yliopiston ihotautien professori Mona Gohara, Skin Laundry -klinikan perustaja Yen Reis ja uniasiantuntija Nancy Rothstein kertovat, milloin kannattaa hypätä suihkuun.

Suihkua ei tarvitse kahdesti päivässä

Mona Goharan mukaan suihku aamuin illoin on liioittelua ja kuivattaa ihoa turhaan. Jos kuitenkin päätät suihkutella kahdesti päivässä tai tarvitset suihkua esimerkiksi urheilun ja hikoilun jälkeen, Gohara neuvoo pitämään veden lämpötilan alhaisena ja välttämään liian tujuja ja ihon luonnollisia öljyjä puhdistavia saippuoita.

Aamusuihkussa on puolensa

Asiantuntijat listaavat useita aamusuihkun hyötyjä. Aamulla suihkussa käyminen herättää unesta ja antaa aikaa valmistautua päivään, se voi sopia hyvin aknesta tai rasvoittuvasta ihosta kärsivälle ja se antaa muiden kasvojenhoitorutiineiden kanssa puhtaan pohjan meikille. Aamuisin on Goharan mukaan myös paras aika ajella karvat.

Iltasuihku on kuitenkin paras

Yen Reis liputtaa illalla peseytymisen puolesta. Iltasuihku pesee pois meikin, epäpuhtaudet ja ilmansaasteet, joita iholle on kertynyt päivän mittaan. Niiden kanssa ei kannata sujahtaa lakanoihin.

– Iho uudistuu ja kuorii itseään yön aikana. Puhdas pohja on tälle prosessille tärkeä. Vaikka kävisit aamusuihkussa, peseydy myös illalla, Gohara puolestaan muistuttaa.

– Nukkumaan mennessä olon kannattaa olla puhdas. Iltasuihku on myös hyvää aikaa rauhoittua ja valmistautua yöunille, uniasiantuntija Nancy Rothstein sanoo.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset