Kulmilla tuntuu olevan paljon merkitystä – ainakin mitä tulee kasvojen kehystämiseen. Pari vuotta sitten testasimme, kuinka erityyliset kulmat muuttavat ulkonäköä.
Nyt pinnalla ovat näyttävät ja tuuheat, mutta myös huolitellut kulmakarvat. Harva sellaiset tosin omistaa omasta takaa. Kulmakarvatrendi onkin synnyttänyt uuden tekniikan – kulmakarvojen microbladingin, jossa kulmiin tehdään terällä pieniä viiltoja.
Annika Kakko aloitti kulmien tekemisen microblading-tekniikalla viime vuoden elokuussa. Kulmat ovat haluttuja – ajan saa varattua Annikalle vasta puolen vuoden päähän.
Miten microblading-kulmat tehdään?
– Kulmakarvat tehdään ohuella terällä karva kerrallaan, jolloin lopputuloksesta tulee luonnollinen. Terä kastetaan väriin, jonka jälkeen ihoon tehdään pieniä viiltoja, joihin väri asettuu. Kulmien tekeminen kestää noin kaksi tuntia, josta noin puolet menee mittaamiseen ja puolet tatuointiin.
Kuinka kauan tulos pysyy?
– Noin kuuden viikon päästä kulmien ottamisesta tehdään tunnin kestävä vahvistushoito, jolloin kulmista saadaan vahvemmat. Lopullinen tulos kestää noin 10–12 kuukautta. Kesto riippuu jonkin verran omasta ihosta. Väri kuluu pois ihon uusiutuessa jättämättä arpia tai kuluttamatta omia kulmakarvoja.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kuinka paljon microblading maksaa?
– Yleisesti microblading maksaa Suomessa noin 250–400 euroa.
Voiko microblading aiheuttaa allergiaa?
– On todella harvinaista, että kulmat allergisoisivat. Kulmien ottoa ei kuitenkaan suositella, jos on kovin kuiva tai rasvoittuva iho.
Pitääkö kulmia hoitaa jotenkin?
– Kulmien oton jälkeen niitä pitää rasvata viikon ajan vaaleanpunaisella Bepanthenilla useamman kerran päivässä.
Mistä luulet microbladingin suosion johtuvan?
– Tietoisuus siitä on lisääntynyt esimerkiksi somen ansiosta. Varmasti viime vuosien kulmakarvabuumi vaikuttaa myös.
”Taas löydetty uus helppo tapa huijata miehii, #microblading kulmat. "Ei mulla oo meikkii, tällee mä heräsin". Kiitos @kakkobrows - im in love!💛 (täs kuvassa ei siis meikkiä kulmissa🙀) #naiset #rakennustyömaa Ei mul muuta nyt. Takkutukka kuittaa näytöspäivän jälkeen.💃🏿 Henkilön Sara Sieppi (@sarasieppi) jakama julkaisu 21. 09ta 2016 klo 5.33 PDT
Muun muassa Sara Sieppi on kokeillut microbladingia. Kuvassa ei siis meikkiä kulmissa, Sieppi kirjoittaa. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.