Huulimeikki, joka toimii jokaisella – sopii kaikkiin ihonsävyihin ja huijaa huulista täyteläisemmät

Tämä huulipunakikka toimii kaikilla ihonsävyillä.

Hyvä huulipunasävy korostaa huulien lisäksi kauniisti ihoa. Täydellistä, juuri omalle ihonsävylle sopivaa huulipunaa voi kuitenkin olla hankala löytää, ja vielä vaikeampaa on löytää yleispäteviä vinkkejä parhaan sävyn etsimiseen ja ostamiseen.

Siksi ammattilaisen antama huijauskikka ilahduttaa. Meikkitaiteilija James Vincent kertoo Marie Clairelle, kuinka omaa ihonsävyä korostavan huulimeikin voi loihtia helposti – jopa omilla vanhoilla huulipunapuikoilla.

Tarvitset sekä kylmän että lämpimän – eli käytännössä sekä pinkkiin että oranssiin taittavan – punaisen huulipunan. Jos ihonsävysi on viileä, levitä kylmää punaa koko huulille ja lisää lämmintä punaista vain huulten keskelle. Jos ihonsävysi on lämmin, tee juuri toisin päin: levitä ensin lämmin huulipunasävy koko huulille ja sen jälkeen kylmää sävyä vain huulten keskiosaan.

– Kaksi eri sävyä saavat huulet näyttämään täyteläisiltä, James Vincent sanoo.

Ota mallia levitykseen Anna Suin muotinäytösmeikistä. Kahden eri sävyn huulimeikki näyttää kolmiulotteiselta.

Oman ihonsävyn pystyy määrittämään yleensä yksinkertaisesti peiliin katsomalla, mutta sen saa varmistettua helposti myös ranteiden verisuonista. Viileäihoisilla verisuonet näyttävät sinertäviltä, lämminihoisilla kellertävän ihon vuoksi vihertäviltä.

Huulipunat 12,90 €, IsaDora.

Huulipunat 19,90 €, Urban Decay.

Huulipunat 25,50 €, MAC, ja 9,50 €, NYX.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?