Nyt se on virallista: verkkarit ovat tämän hetken muodikkaimmat housut

Muotiviikkokaupunkien kadut vilisevät tyylikkäitä ihmisiä – ja hieman yllättäen myös verkkarihousuja.

Mustat punaraitaiset verkkarit ovat vallanneet muotiviikkokaupunkien kadut.

26.9.2016 16:25

Muotibrändi Vetements on yksi tämän hetken suurimmista trendien luojista, ja jälleen se on saanut aikaan uuden ja odottamattoman villityksen.

Kerroimme jo aiemmin, kuinka esimerkiksi Rihanna bongattiin ysäriklassikoissa nappiverkkareissa, mutta nyt verkkaritrendi on viimeistään virallinen: syyskuisten muotiviikkojen vieraat ovat pukeutuneet kuin yhteisestä sopimuksesta leveälahkeisiin verkkareihin, jotka joko ovat aidot Vetementsit tai vähintään saaneet vaikutteensa luksuspöksyistä.

Yhteistä trendiverkkareille ovat leveät lahkeet ja sivuja koristavat perinteiset raidat.

Muotivaikuttaja Olivia Palermokin pukeutuu nyt verkkareihin.

Vetements-merkkiä on siis kiittäminen punamustista housuista, mutta myös verkkareiden kiistaton kuningas Adidas on palannut katukuvaan mustavalkoisilla kolmen raidan verryttelyhousuillaan.

Korkeat korot tuovat verryttelyhousuihin ryhtiä.

Verkkareista näkee Vetements- ja Adidas-mallien lisäksi monia muitakin versioita, ja myös ketjuliikkeet hämmentävät soppaa omilla budjettiluomuksillaan.

Raitojen määrästä ja väristä riippumatta trendikäs tyyppi yhdistää verkkarit esimerkiksi isoon mutta siistiin kauluspaitaan, farkkutakkiin, neuleeseen tai printtipuseroon – eli yläosaan, joka ei ole sporttinen. Alkukauhistuksesta selvittyä mukava ja helppo verkkaritrendi on oikeastaan hyvin tervetullut villitys.

Verkkarit ja leikittelevä paitapusero ovat loistava yhdistelmä.

Kauluspaita ja pikkulaukku päivittävät verkkarit kaupunkikelpoisiksi.

Malli ja näyttelijä Iman veti verkkarit rohkeasti päälleen.

Vetementsin verkkareiden hinta hipoo pilviä, mutta verkkaritrendiin voi heittäytyä halvemmallakin. Tässä verryttelyhousujen parhaimmistoa.

Vetements 780 €.

Zara 59,95 €.

H&M 34,99 €.

Adidas 69,95 €.

H&M 24,99 €.

Gina Tricot 24,95 €.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?