4 sääntöä, joita hyväihoiset ihmiset eivät riko koskaan - Tyyli - Ilta-Sanomat

4 sääntöä, joita hyväihoiset ihmiset eivät riko koskaan

Kaunis iho riippuu monesta tekijästä, mutta sen eteen on tehtävä myös töitä. Ainakaan näitä ohjeita ei saisi unohtaa koskaan.

22.9.2016 19:07

Stylecaster listaa ihonhoitosääntöjä, joita ei kannata rikkoa, jos haluaa ihon pysyvän hyvänä. Tässä niistä viisi.

1. Poista meikit iltaisin. Aina.

Tämä kauneussääntö on ehkä se kaikkein tunnetuin, mutta silti monella tuntuu olevan hankaluuksia sen noudattamisessa.

Meikit naamassa ei kuitenkaan koskaan saisi mennä nukkumaan, ellei toivo epäpuhtauksien puhkeavan kasvoille seuraavana päivänä. Kun väsymys tai laiskuus meinaa iskeä, pyyhi meikit nopeasti ja kätevästi pois sellaisella voidemaisella meikinpuhdistustuotteella tai misellivedellä, joita ei tarvitse enää pestä pois.

2. Kuori iho säännöllisesti.

Vartalon kuorimisesta jaksetaan muistuttaa esimerkiksi ennen itseruskettavan levittämistä tai kuivan talvi-ihon aikaan. Muuhun vartaloon keskittyessä kasvojen kuoriminen unohtuu kuitenkin helposti.

Iho pysyy parempana, kun sen kuorii kasvoille tarkoitetulla kuorintavoiteella kerran viikossa tai parissa. Kosteusvoide, öljyt ja seerumit pääsevät imeytymään tehokkaasti, kun kuolleet ihosolut eivät tuki tietä.

3. Älä räplää.

Kasvojen koskettelu ja etenkin finnien ja näppylöiden puristelu pahentavat ihon tilannetta, sillä sormista siirtyy vain enemmän epäpuhtauksia ja bakteereja iholle.

Jos finni on aivan pakko puristaa, huolehdi, että kädet ovat puhtaat ja kuivat, ja että finnissä näkyy jo valkoinen pää.

4. Käytä suojakerrointa.

Varsinkin Suomessa elellessä auringon haittoja ei aina osaa ottaa tarpeeksi vakavasti. Iho kuitenkin ikääntyy auringonsäteiden voimasta, joten kasvojen suojaaminen säteilyltä ei ole liioittelua.

Aurinkorasvaa kannattaa levittää ulos suunnatessa tai vähintään valita meikkivoide, jossa on suojakerroin valmiina.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?