Upea idea – muotimerkki palkkasi työntekijät ja perheenjäsenet malleikseen

New Yorkin muotiviikoilla nähtiin tavallisesta poikkeava muotinäytös, kun muotimerkin luomuksia esittelivätkin aivan tavalliset ihmiset.

J.Crew -merkin työntekijät ja heidän läheisensä pääsivät malleiksi muotiviikoille.

15.9.2016 14:35

J.Crew -merkin muotinäytös pisti silmään juuri päättyneellä New Yorkin muotiviikolla paristakin syystä. Ensinnäkin näytöksestä puuttui perinteinen näytöslava, ja luomukset esiteltiin suuressa hallissa.

Toisekseen myöskään näytöksen mallit eivät olleet sitä perinteisintä mallijoukkoa – vaatteita esitelleet ihmiset eivät nimittäin olleet ammattimalleja.

Esimerkiksi The Cut ja Fashionista kertovat, että J.Crew’n muotinäytöksen tähtinä nähtiin merkin työntekijöitä sekä heidän ystäviään ja perheenjäseniään – aivan tavallisia tallaajia. Mallit olivat keskenään eri ikäisiä, kokoisia ja näköisiä. Nuorin osallistuja oli 13-vuotias ja vanhin 70.

Muotinäytös näyttää valokuvien perusteella todella kepeältä, raikkaalta ja persoonalliselta. J.Crew’n tempaus ja sen saama huomio ja positiivinen palaute ovat jälleen uusi merkki siitä, että muotiin halutaan nyt pystyä samaistumaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?