Lidl lanseeraa hajuveden halusi uuden grillituotteen – apuun kutsuttiin viitasaarelainen parfymööri Max Perttula - Tyyli - Ilta-Sanomat

Lidl sai hullun idean – uusi hajuste julki Suomessa

Tänä kesänä on mahdollisuus tuoksahtaa niin grillin savulle kuin koivuhalolle.

Kesän hajuvesituoksuissa on grilliaromia.

15.4.2015 14:48 | Päivitetty 15.4.2015 19:59

Lidlin lanseeraamat tuoksut ovat kaupallisen johtajan Timo Hansion mukaan repäisevä tuoteidea. Tuotteiden takana on parfymööri Max Perttula, joka on kehitellyt ja toteuttanut tuoksut sekä naisille että miehille.

Hullusta ideasta tuli luksustuotteet, Perttula kertoo.

– Miesten tuoksun lähtökohtana on grillinuotion savuisuus, joka on saanut ylellisiä gourmandtyyppisiä vivahteita. Maskuliinen kokonaisuus kehittyy tuoksussaan hiilloksen suuntaan.

Naisille suunnatussa tuoksussa ei savuisuutta löydy. Tuoksun lähtökohtana on muun muassa valkoinen koivupuu ja järvivesi.

– Kesäinen kombinaatio on ylellinen, Perttula kehuu.

Perttula on tehnyt tuoksut käsityönä.

Eau de grill tuoksuja on valmistettu rajattu määrä ja ne tulevat myyntiin kesäkuussa. Hajuvesipullon hinta on 19,90 euroa.

Myös Burger King on ilmoittanut myyvänsä pienen erän Whopper-hampurilaisen tuoksuisia hajuvesiä Japanissa.

Lue lisää täältä.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?