Kutiseeko hiuspohjasi? Nämä hoidot voit tehdä kotona - Tyyli - Ilta-Sanomat

Kutiseeko hiuspohjasi? Nämä hoidot voit tehdä kotona

Kun hiuspohja kutisee ja tuntuu epämiellyttävältä, on aika kosteuttaa, virkistää ja elvyttää verenkiertoa.

Päänahan kunto näkyy hiusten kunnossa.­

9.4.2014 12:30

Ärsyyntynyt hiuspohja on kuiva, päänahka hilseilee ja punoittaa. Tämä on monille tuttu ja ikävä vaiva.

– Hyvin yleinen ongelma etenkin talvisin, toteaa 20-vuotiaan kotimaisen Sim-hiustenhoitosarjan koulutuspäällikkö, Harri Tasanko.

Joskus kutinan syynä voi toki olla joko rasvainen tai hiivasienen aiheuttama hilse tai kouluja ja päiväkoteja yhä enenevässä määrin vaivaava täiongelma.

Kuivuudesta kutiava päänahka on epämiellyttävän tuntuinen ja tekee mieli raapimalla helpottaa oloa.

- Hiuspohjan kutina olisi hyvä saada aisoihin, sillä raapiminen voi rikkoa ihon pinnan ja käsien kautta voi kulkeutua epäpuhtauksia ja bakteereja ärtyneisiin kohtiin.

Kun hiuspohja oireilee, muotoilutuotteet ja esimerkiksi kuivasampoot sekä kiinteet, saattavat pahentaa tilannetta entisestään.

Kampaajalla voi käydä vain hiuspesulla ja päähieronnassa.­

Kutinaan saa helpotusta kosteuttavilla ja rauhoittavilla hoitotuotteilla.

- Suosittelen ehdottomasti myös syväpuhdistavan sampoon käyttöä kerran pari viikossa, vähän sen mukaan, kuinka paljon muotoilutuotteita käyttää. Syväpuhdistus on kuin hiuspohjan viikkosiivous, kuvailee Tasanko.

Kouluttaja liputtaa myös kuorinnan puolesta. Kuorinnalla viimeistään saa poistettua kaiken ylimääräisen, ja hiuspohja on sen jälkeen valmiimpi ottamaan vastaa hoitotuotteet ja niiden tehoaineet.

Kuorintaa ei kuitenkaan pidä tehdä, jo päänahka on rikkoutunut tai hyvin ärtynyt.

– On hyvä valita perustuotteeksi tehokkaasti kosteuttava sampoo ja hoitoaine. Meillä Simillä kuten varmasti muillakin sarjoilla, kosteuttavat tuotteet hoitavat aina hiusten lisäksi myös hiuspohjaa, joten hoitoaine tai naamio täytyy siis ulottaa myös sinne. Kannattaa levittää hoitoaine hieromalla, että vaikuttavat aineet pääsevät vaikuttamaan siellä missä pitääkin, Tasanko muistuttaa.

Kosteuttavan perushoidon lisäksi kutinan ja kuivuuden taltuttamiseen on saatavilla myös ohuita rauhoittavia nesteitä, jotka levitetään suoraan vaikuttamaan, joko kuiviin tai kosteisiin hiuksin.

Tällaisia nestehoitoja on ainakin apteekkisarja Acolla sekä kampaamosarja L´anza:n Healing Remedy -tuotelinjassa.

Kun hiuspohja on terve, ovat hiuksetkin elinvoimaiset.­

Hiuspohjaa on hyvä elvyttää myös hieronnalla. Kampaamoissa voi ottaa vain pesun ja pitkän hieronnan. Siihen ammattilaiset yhdistävät juuri hiuspohjan tarvitsevat hoitotuotteet tai vaikka kuorintakäsittelyn. Verenkierto vilkastuu ja hiuspohja aktivoituu, puhumattakaan rentouttavasta vaikutuksesta.

Hiusharjat ja -kammat sekä muotoiluun käytettävät laitteet on syytä pitää puhtaina ja harjat vaihtaa tarvittaessa.

- Luonnonharjaksinen harja on mielestäni ehdottomasti paras vaihtoehto, Tasanko opastaa. 

- Silloin kun hiuspohja kovasti kutisee ja kuivuu, voisi välttää ihan tyveen suihkutettavia tuotteita, ja muilla aineilla kohottaa hiusta, Tasanko jatkaa.

Terveestä pohjasta kasvaa hyväkuntoisia ja vahvoja hiuksia.

Vinkkituotteita, kun kuiva hiuspohja vaivaa

- Sim System 4, hoitosarja hiusten ja hiuspohjan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin: Climbazole sampoo 2, Hydra Care Conditioner H, Climbazole Scalp Tonic T -hoitoneste ja kuorintaan System 4 Oil Cure Hair Mask, à 15 €.

- Paul Mitchell Tea Tree Lavender Mint, virkistävää minttua ja rauhoittavaa laventelia: sampoo 24 € ja hoitoaine 26 €.

­

- ACO Special Care -hoitolinja kuivalle hiuspohjalle. Tuoksuton, rauhoittava ja kosteutta sitova: sampoo 9,90 €, hoitoaine 9,40 €, Hoitokuuri 13,35 € ja kosteuttava Geeli 12,95 €.

- L´anza Healing Remedy, rauhoittaa ja vahvistaa hiuspohjaa kasviuutteiden, kuten kookosveden ja laventelin voimalla: Scalp Balancing sampoo ja hoitoaine sekä Treatment-hoitoneste, à 36 €.

- Framesi De-Sress hoitolinja rauhoittaa granaattiomenan voimin ärtynyttä hiuspohjaa: De-Stress sampoo €, Serum-hoito 27 €, Exfoliate-kuorinta 21,90 € ja Refine-naamio.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset