Vuokra, puhelinlasku, opintolainan lyhennys, nettivaatekaupan ostokset, verkkokaupasta tilattu tekokuusi ja kuntosalin kuukausimaksu.
Joulukuun hämärässä illassa napsuttelen verkkopankissani tutut peliliikkeet: vahvistan maksuun kaikki pakolliset menot ja lisään veloituslistalle tässä kuussa erääntyvät, laskulle ostetut tavarat.
Sitten lisään listaan päässäni vielä kuukauden ruokamenot (300 euroa) ja päätän summan, jonka haluan laittaa sivuun uutta tatuointia varten (400 euroa).
Lopuksi vähennän nämä kaikki menot parin päivän päästä tilille kilahtavasta palkasta, ja jaan jäljelle jäävän summan neljälle viikolle. Kas, budjetointi on tehty.
”Kuin raha olisi kadonnut korttimaksujen mustaan aukkoon.
Tämä proseduuri sujuu nykyään automaattisesti ja tuntuu melko helpolta. Vielä vuosi sitten vastaavanlainen ennakointi talousasioissa oli arjessani unta vain. Tuolloin ihmettelin jatkuvasti, kuinka vakituisista palkkatuloista huolimatta tili kumisi aina ennen palkkapäivää tyhjyyttään – säästötilin saldosta puhumattakaan.
Selitystä rahan menolle ei voinut hakea liian suurista asumis- tai ruokamenoista, sillä arjen kulut jakautuivat kumppanin kanssa puoliksi ja olivat muutenkin helsinkiläisellä mittapuulla maltilliset. Tuntui, että raha ikään kuin vain mystisesti katosi jonnekin korttimaksujen mustaan aukkoon.
Olin saanut japanilaisen kotitalouden tilikirjan, Kakeibon, kumppaniltani joululahjaksi. Pinkki kirjanen oli härnännyt minua keittiönpöydällä jo useamman kuukauden.
”Budjetointi tuntui aluksi mahdottoman tylsältä.
Kakeibon idea on melko simppeli: kirja on jaoteltu kuukausiin, ja kuukaudet viikkoihin.
Ensin kuukauden osalta kirjataan ylös tulot, ja sitten kiinteät, kuukausittaiset menot. Menot vähennetään tuloista, ja koska Kakeibon tavoite on myös saada rahaa säästöön, tulojen ja menojen erotuksesta vähennetään vielä haluttu säästösumma.
Lopulta jäljelle jää käyttöraha, joka sitten jaetaan neljälle tai viidelle viikolle, riippuen kuukaudesta ja viikkojen määrästä. Viikkobudjetin pitämistä seurataan kirjaamalla sarakkeisiin kaikki kulutetut eurot.
Joinakin viikkoina budjetti paukkui reippaasti, joskus se taas piti melko hyvin. Kakeibossa kulut jaetaan kategorioittain – sen vuoksi on helppo tutkailla, mistä tällä viikolla olisi ollut mahdollista nipistää.
Tämä kaikki tuntui aluksi mahdottoman tylsältä ja työläältä, kuten kaikki rahaan liittyvä. Sitten, eräänä huhtikuisena sunnuntaina ajattelin että no, kokeillaan sitten.
En vain vielä silloin tajunnut, että budjetoinnissa on kyse oikeastaan kaikesta muusta, kuin rahan laskemisesta.
Välttämätöntä vai ei?
Jokaisella meillä on tulotasosta riippumatta omat sudenkuoppamme rahan kanssa – siksi rahasta olisi syytä puhua enemmän. Tätä mieltä on Takuusäätiön verkosto- ja aluetyön johtaja Minna Markkanen.
Tunnistan tämän: itsekin olin ennen tilikirjan täyttämistä jämähtänyt ajatukseen, että rahan kanssa ei ole ongelmaa silloin, jos sitä on. Että sen kun pikkaisen nipistää vaikka ruokaostoksista, jos raha ei tunnu arjessa riittävän.
No, ihan näinhän se ei mene, muistuttaa Markkanen.
– Ajatus hyvästä elämästä ja tietystä elintasosta ohjaavat rahankäyttöämme. Jos on tottunut matkustelemaan ja ostelemaan joka sesonki uuden vaatekerran itselle tai lapsille, sitä pitää välttämättömyytenä, vaikka todellisuudessa se ei ole sitä. Ihminen on hyvä huijaamaan itseään, Markkanen sanoo.
”Ihminen on taitava keksimään itselleen tarpeita.
Olemme myös taitavia keksimään itsellemme tarpeita: moni käyttää vuodessa satasia lounaiden wolttaamiseen kotiovelle, koska kuka nyt ruokaa ehtisi etätöissä tehdä. Rahankäyttö ei ikinä olekaan Markkasen mukaan pelkkää eurojen kuluttamista, vaan sitä ohjaavat paljon syvemmät asiat: perhetausta, arvot sekä identiteetti, ja usein myös kiire.
Tiedostamaton kuluttaminen lisääntyy keskituloisilla erityisesti jouluna.
– Voisiko pyhien viettoa ohjata ylenpalttisuuden sijaan yhdessäolo, jossa kulutus ei ole pääosissa, Markkanen pohtii.
600 euroa suoratoistopalveluihin
Budjetoinnin seurauksena ryhdyin miettimään, mistä ajatukseni rahasta kumpuavat.
Säännöllisistä tuloista huolimatta olen aina ajatellut, että rahaa ei ole. Tästä ajatusmallista saan kiittää 90-luvun lamassa elettyä lapsuuttani ja siitä syntynyttä köyhän identiteettiä.
Aina, kun käytin rahaa johonkin muuhun kuin välttämättömiin menoihin, koin syyllisyyttä – eli hyvin usein. En ikinä tiennyt, minkä verran minulle jäi kuussa ”löysiä euroja”, eli niin sanottua hupirahaa.
Minna Markkasen mukaan ei tiedä moni muukaan keskituloinen.
– Se yleensä tiedetään, minkä verran tilille kilahtaa palkkaa, mutta vain harva osaa sanoa, minkä verran rahaa kuluu arjen kiinteisiin kuluihin.
”Kakeibon ansiosta ymmärsin, mihin raha kului.
Eikä mikään ihmekään, sillä tylsäähän tilikirjan täyttäminen aluksi oli. Tuntui raskaalta kirjata ylös kaikki menot suoratoistopalveluista ratikkalippuihin, saatikka sitten laskea viikkojen aikana juotuja take away -kahvikuppeja ja kirppariostoksia.
Mutta, kiitos ankaran kirjaamisen, rahankäytöstä tuli vihdoin näkyvää. Vähitellen tiedostin, mihin raha kului.
Tajusin esimerkiksi kuluttavani suoratoistopalveluihin kuukaudessa yhteensä melkein viisi kymppiä. Siis 600 euroa vuodessa! Palvelut itsessään maksavat alle kympin kuussa, mutta kun niitä on käytössä useita, summa moninkertaistuu.
”Pakollisia menoja onkin melkein joka kuukausi enemmän kuin ajattelen.
Nyt tajuan myös, että pakollisia menoja on melkein joka kuukausi enemmän kuin ajattelen. Kolme kertaa vuodessa erääntyvät vakuutusmaksut, lapsen harrastusmaksut ja kissan vuosittaiset kontrolliverikokeet eläinlääkärillä. Nämä satunnaiset, mutta pakolliset menot ovat juurikin niitä rahareikiä, joiden ansiosta tuntuu, että raha vain katoaa jonnekin.
Varautuminen onkin yksi niistä karikoista, joihin keskituloiset taloudenhallinnassa karahtavat, sanoo Minna Markkanen.
– Emme ole tottuneet varautumaan hintojen nousuun ruuan tai sähkön osalta. Ihminen elää tässä ja nyt eikä mieti tulevaa – samalla meille tarjotaan välitöntä mielihyvää kuluttamisen muodossa, ja jos emme ole kartalla tuloista ja menoista, ongelmia saattaa tulla.
Varakkaiden yksinoikeus?
Olen viime kuukausien aikana oivaltanut, että oman talouden hallinta vaatii ensisijaisesti viitseliäisyyttä: että jaksaa kirjata menonsa ylös puuduttavuuteen asti. Toisaalta se myös motivoi ja tuo turvallisuutta. Siksi laskujen kliksuttelu verkkopankkiin jo ennen palkkapäivää tuntuu nykyään ihan mukavalta. Ainakin minulla on tunne, että hallitsen omia rahojani.
”Suomessa eli vuonna 2021 yli 700 000 pienituloista.
Olisi kuitenkin naiivia sanoa, että jokaisella on mahdollisuus samaan hallinnan tunteeseen – sen kun pistää menonsa ylös! Suomessa eli vuonna 2021 yli 700 000 pienituloista. Jos tilille tuleva raha ei kata kunnolla edes pakollisia menoja, eurojen jemmailu sukanvarteen ei ole vaihtoehto.
Onko sitten niin, että budjetointi ja säästäminen ovat vain keskituloisten ja sitä varakkaampien yksinoikeuksia?
Minna Markkanen asettelee hetken sanojaan.
– Haluaisin sanoa, että talouden hallinta on kaikille mahdollista, mutta ei se aina ole yhtä helppoa. Jokaisen budjetti sisältää valintoja, mutta silloin, kun ihmisellä on toimeentulo- ja talousvaikeuksia, valinnat ovat muita rajatumpia.
”Asumiseen saisi kulua vain kolmannes nettotuloista.
Takuusäätiö auttaa vuosittain 8000 talous- ja velkavaikeuksissa olevaa ihmistä. Heistä 60–70 prosenttia on keskituloisia, arvioi Markkanen. Markkasen mukaan suuret asumiskulut ovat yksi syy ihmisten talousvaikeuksille.
– Asumiseen saisi kulua vain kolmannes nettotuloista, mutta Helsingissä yksinasuvalle tämä voi olla vaikeaa, sillä suurissa kaupungeissa asumiskulut ovat korkeat.
Menot suttupaperille
Se, millainen tapa budjetoinnille kannattaa valita, riippuu paljon omasta tilanteesta, sanoo Markkanen. Jos ei jaksa ryhtyä kirjaamaan ylös jokaista ostamaansa kahvikupillista ja uimahallikäyntiä, löytyy myös simppelimpiä tapoja.
Yksinkertaisimmillaan budjetoinnin voi aloittaa laskemalla ihan vaikka paperille tai puhelimen muistioon, minkä verran asuminen ja liikkuminen maksavat kuukaudessa. Ruokaan kuluvaa rahamäärää voi olla vaikeaa laskea, jos ruokaostoksista puuttuu suunnitelmallisuus.
”Ennakoinnilla voi ruokakaupassa säästää pitkän pennin.
– Moni menee kauppaan inspiroitumaan ja tekee heräteostoksia. Ennakoinnilla voisi tässäkin asiassa säästää pitkän pennin.
Omalla kohdallani menojen purkaminen atomeiksi teki minusta tiedostavamman kuluttajan. Sen ansiosta myös tiedän, mistä nipistäisin, jos tarve tulisi (no niistä suoratoistopalveluista ja tatuoinneista). Plussaa kulujen kirjaamisessa on myös se, että sitä ei tarvitse tehdä joka kuukausi, sillä perusmenot pysyvät melko samana.
Ensimmäisestä Kakeibo-taulukon täytöstä on nyt kulunut vajaa vuosi. Edelleenkään säästötilillä ei komeile muutaman kuukauden palkkaa vastaavaa puskurirahaa, mutta ajatukseni rahankäyttäjänä ovat muuttuneet.
”Budjetoinnin yksi tavoite oli saada tietää, minkä verran rahaa voin kuluttaa hyvällä omalla tunnolla.
Yksi suurimmista oivalluksista liittyy hupirahaan. Budjetoinnin yksi tavoite oli saada faktatieto siitä, minkä verran rahaa voin kuussa kuluttaa hyvällä omallatunnolla – eli niin, että pakollisten laskujen eräpäiviä ei joudu lykkäämään siksi, että raha onkin palanut ravintolaan. Nyt kun tiedän löysän rahan määrän viikkotasolla, en enää tunne syyllisyyttä sen kuluttamisesta.
Aiemmin tilillä killuvat muutamat sataset tuntuivat kuukauden hupirahaksi pieneltä summalta. Mutta nyt, kun jaan rahan viikkokohtaisesti tuntuu, että sitä olisi käytössä enemmän. Joskus ylimääräistä rahaa on ollut 46 euroa yhdelle viikolle, joinakin satanen.
Nyt osaan jo ennakoida menot seuraavalle kuukaudelle. Koko vuoden mittainen ennakointi jouluineen, kesälomineen ja vakuutusmaksuineen – se olkoon seuraava tavoite.
