6,8:n keskiarvolla luokanopettajaksi – suomalaiset kertovat päättötodistuksensa keskiarvon ja mitä heistä tuli

Yli 1 900 suomalaisen vastaukset osoittavat, ettei peruskoulun päättötodistus välttämättä sanele sitä, mihin ammattiin päätyy.

17.9. 18:00

Mikä oli päättötodistuksesi keskiarvo – ja mikä sinusta tuli? Tämän kysymyksen kokki, yrittäjä Henri Alén esitti hiljattain Twitterissä seuraajilleen. Twitter-ketjun innoittamina myös me kysyimme samaa teiltä.

Saimme yli 1 900 vastausta. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvon ja ammatin lisäksi kysyimme, vaikuttiko päättötodistuksen keskiarvo jollain tavalla tulevaisuuteen ja siihen, mihin ammattiin päätyi.

Noin kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista kertoo, ettei peruskoulun todistus vaikuttanut heidän tulevaisuuteensa. Joka kolmas puolestaan vastaa, että keskiarvolla oli vaikutusta siihen, mihin he päätyivät peruskoulun jälkeen ja mihin ammattiin tai ammatteihin päätyivät.

Monen vastaus kertoo siitä, että peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo voi vaikuttaa siihen, mihin pyrkii yläasteen jälkeen, mutta ei välttämättä siihen, mihin ammattiin päätyy vuosia peruskoulun jälkeen.

Esimerkiksi Simo, 58, kertoo kyselyvastauksessaan, että hänen peruskoulun päättötodistuksen keskiarvonsa oli 6,8. Sittemmin hän kuitenkin haki ja pääsi yliopistoon, valmistui kasvatustieteiden maisteriksi ja luokanopettajaksi.

Myös Vienon, 63, keskiarvo oli peruskoulussa seiskan luokkaa, päättötodistuksessa tarkalleen 7,1, mutta sittemmin hän valmistui kasvatustieteiden maisteriksi ja päätyi opettajaksi ja opinto-ohjaajaksi.

Toisenlaisillakin keskiarvoilla on toki päädytty kasvatustieteiden maisteriksi ja luokanopettajaksi. Annen, 49, keskiarvo yläasteella oli 9,6 ja hän tekee töitä luokanopettajana.

Lisää harkinta-aikaa ja numeroiden petrausta kymppiluokalla

Henri Alénin Twitter-ketjussa kirjailija Tuomas Kyrö kertoi, että hänellä peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 6,7 ja hän päätti hakea vauhtia kymppiluokalta. Myös moni Me Naisten kyselyyn vastannut kertoi, että kymppiluokka teki heille ja myös numeroille hyvää.

Jonnan, 44, päättötodistuksen keskiarvo oli 6,2. Tämän jälkeen hän päätti pitää välivuoden, minkä jälkeen hän meni eri kouluun kymppiluokalle. Keskiarvo nousi rutkasti ja oli lopulta 8,7.

Nykyään Jonna työskentelee päihde- ja mielenterveyshoitajana sekä seksuaalineuvojana.

– Tuo keskiarvo 6,2 vaikutti siihen, että päätin pitää välivuoden. Välivuoden aikana todella mietin, mitä elämältä haluan. Aikuisena minulla todettiin adhd, joka vaikutti oppimiseen ja keskittymiseen peruskoulussa, Jonna kertoo kyselyvastauksessaan.

Nimimerkille Sähkäri, 59, oli jo peruskoulussa selvää, että hän haluaisi ammattikouluun sähkölinjalle. Ovet kouluun eivät kuitenkaan avautuneet 6,1:n keskiarvolla. Siksi hän päätti suorittaa myös kymppiluokan.

– Sain keskiarvoksi 9,0. Sillä pääsi sähkölinjalle, ja myöhemmin suoritin jatko-opinnot korkeakoulussa ja minusta tuli diplomi-insinööri. Työskentelen nykyään tuotekehityksessä softa-ryhmän vetäjänä.

Nimimerkki Sairaanhoitaja, 35, kirjoittaa, että hänen keskiarvonsa peruskoulun jälkeen oli 5,8. Hän halusi kuitenkin lukioon, joten päätyi kymppiluokalle korottamaan arvosanojaan.

– Lukion jälkeen pidin muutaman välivuoden ja sitten hain jatko-opintoihin. Olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja ja nyt opiskelen vielä mielenterveystyön ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.

Kymppiluokan lisäksi lukio on tuonut monelle lisää harkinta-aikaa. Ei nimittäin ole kovin yleistä tietää 15–16-vuotiaana, mitä haluaisi tehdä työkseen. Eikä sitä välttämättä tiedä keski-ikäisenäkään.

– Keskiarvoni oli peruskoulun jälkeen 8,5 ja se ohjasi lähtemään lukioon. Sain aikaa miettiä, mitä haluaisin tehdä, fysioterapeuttina työskentelevä Tiia, 28, kirjoittaa vastauksessaan.

Myös 34-vuotias kyselyyn vastannut mies kertoo menneensä lukioon, koska ei tiennyt, mitä halusi. Lukion jälkeen hän meni armeijaan ja sen jälkeen päätyi tekemään monenlaisia töitä.

– Olen työskennellyt aiemmin myyjänä, pakkaajana metallifirmassa, sokeritehtaalla trukkikuskina sokeritehtaalla, ostolaskujen käsittelijänä ulkomailla ja esimiehenä suuressa logistiikkatalossa.

– Tällä hetkellä työskentelen paperiteollisuudessa suunnittelijana. Koulutukseltani olen logistiikan amk-insinööri. En koe, että 7,4:n keskiarvoni määritti sitä, mitä minusta on tullut.

Keskiarvo alle 7

Muun muassa tällaisiin ammatteihin ovat päätyneet kyselyyn vastanneet, joilla päättötodistuksen keskiarvo oli alle 7.

  • 5,2 – konemestari kansainvälisellä laivayhtiöllä

  • 5,3 – prosessiteollisuuden operaattori ja perävaunuyhdistelmäkuljettaja

  • 5,6 – kokki, nykyään kuorma-auton kuljettaja

  • 6,1 – psykiatrinen sairaanhoitaja

  • 6,3 – sähköasentaja

  • 6,4 – kokki, rotaatiopainaja, lähihoitaja – nykyään hoiva-alan yrittäjä

  • 6,4 – autoalan yrittäjä

  • 6,5 – IT-projektipäällikkö kansainvälisessä firmassa

  • 6,5 – lentokapteeni

  • 6,7 – myyntipäällikkö kaupan alalla

  • 6,7 – järjestelmävastaava

  • 6,7 – kuljetuspäällikkö

  • 6,8 – kuntoutusohjaaja

  • 6,8 – automaalari, nosturinkuljettaja, yrittäjä

  • 6,8 – rakennusmestari, työnjohtaja

  • 6,9 – lähihoitaja ja sairaanhoitaja

  • 6,9 – sairaanhoitaja ja psykoterapeutti

  • 6,9 – koneistaja

Eräs kyselyyn vastannut 38-vuotias nainen kertoo, ettei muista keskiarvoansa tarkkaan, mutta se oli kutosen luokkaa. Hän sanoi, ettei jaksanut opiskella peruskoulussa ja olisi tarvinnut enemmän tukea opiskeluun. Silti hän päätyi unelma-ammattiinsa.

– Äitini näki vain numerot ja sanoi, ettei minusta tule mitään, jos en mene lukioon. En koskaan käynyt lukiota, mutta nykyään työskentelen pankissa rahoitusneuvojana. Voisi sanoa, että olen unelma-ammatissani.

Keski-arvo 7–7,9

Muun muassa tällaisiin ammatteihin ovat päätyneet kyselyyn vastanneet, joilla päättötodistuksen keskiarvo oli 7 tai yli, mutta alle 8.

  • 7,0 – varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

  • 7,0 – koulukuraattori

  • 7,2 – opettaja

  • 7,2 – sosiaalityöntekijä

  • 7,3 – logistiikkapäällikkö

  • 7,4 – tuotekehitysinsinööri, tarjouslaskija

  • 7,6 – sairaanhoitaja

  • 7,7 – lähihoitaja

  • 7,7 – asiantuntija valtiolla

  • 7,7 – IT-arkkitehti globaalissa teleyhtiössä

  • 7,8 – osastosihteeri

  • 7,8 – sähköinsinööri

  • 7,8 – liikennelentäjä

  • 7,8 – uskonnon lehtori

  • 7,8 – kokki

  • 7,9 – äidinkielen ja historian opettaja

  • 7,9 – biokemisti

Keskiarvo 8–8,9

Muun muassa tällaisiin ammatteihin ovat päätyneet kyselyyn vastanneet, joilla päättötodistuksen keskiarvo oli 8 tai yli, mutta alle 9.

  • 8,0 – terveydenhoitaja

  • 8,0 – erityisluokanopettaja

  • 8,0 – kosmetologiyrittäjä, jalkahoitaja, alan kouluttaja

  • 8,1 – lääkäri

  • 8,3 – myyjä

  • 8,3 – perhepalvelupäällikkö

  • 8,3 – palkanlaskija

  • 8,3 – hammaslääkäri

  • 8,3 – maataloustyöntekijä, (eläintenhoitaja)

  • 8,3 – ohjelmistosuunnittelija, sovelluskehittäjä

  • 8,4 – laulaja

  • 8,4 – henkilöstöpäällikkö

  • 8,5 – teknologiajohtaja

  • 8,5 – rekkakuski

  • 8,5 – fysioterapeutti

  • 8,6 – tekninen asiantuntija

  • 8,7 – sairaanhoitaja

  • 8,7 – hammaslääkäri

  • 8,8 – leipuri, kodinhoitaja

Yli 9:n keskiarvo

Muun muassa tällaisiin ammatteihin ovat päätyneet kyselyyn vastanneet, joilla päättötodistuksen keskiarvo oli yli 9.

  • 9,0 – software-suunnittelija

  • 9,0 – kätilö ja terveydenhoitaja

  • 9,0 – kuljetusesimies

  • 9,0 – psykoterapeutti

  • 9,0 – nuoriso-ohjaaja

  • 9,0 – fysioterapeutti

  • 9,1 – varhaiskasvatuksen opettaja

  • 9,1 – elintarvikealan ammatillinen opettaja

  • 9,1 – yritysjohtaja

  • 9,2 – poliisi

  • 9,2 – lääkäri

  • 9,2 – palvelumuotoilun ja käyttäjäkeskeisen digitaalisen kehittämisen konsultti

  • 9,2 – palveluneuvoja

  • 9,2 – myyntipäällikkö logistiikka-alalla

  • 9,2 – toimittaja

  • 9,2 – ylitarkastaja, valtion virkamies

  • 9,3 – erityisluokan opettaja

  • 9,3 – sairaanhoitaja

  • 9,3 – rakennusarkkitehti

  • 9,4 – sihteeri

  • 9,4 – optometristi

  • 9,4 – kätilö

  • 9,4 – HR-asiantuntija

  • 9,5 – luokanopettaja

  • 9,5 – puutarhuri, liikuntaneuvoja, hieroja

  • 9,5 – eläkeasiantuntija

  • 9,6 – Alepan myyjä

  • 9,6 – matematiikan opettaja

  • 9,6 – konsultti ja toimitusjohtaja omassa yrityksessä

  • 9,7 – lääkäri

  • 9, 7 – muusikko

  • 9,7 – työtön

  • 9,7 – LVI-projektipäällikkö

  • 9,7 – aineenopettaja

  • 9,7 – tutkimusjohtaja pörssiyhtiössä

  • 9,7 – viestintäpäällikkö

  • 9, 7 – kielten opettaja

  • 9,8 – estenomi

  • 9,8 – kuvataiteilija

  • 9,8 – rehtori

  • 10,0 – hammaslääkäri

  • 10,0 – erikoislääkäri

  • 10,0 – osaston ylilääkäri

Eräs kyselyyn vastannut 34-vuotias nainen kutsuu itseään alisuorittajaksi ja kertoo, että hänellä koulu sujui hyvin niin peruskoulussa kuin lukiossakin. Peruskoulun keskiarvo oli 9,8.

– Kävin lukon vain kahdessa vuodessa. Nyt – kohta 20 vuotta peruskoulun päättymisen jälkeen – olen viimein suorittamassa loppuun ammattikorkeakoulututkintoa. Olen kyllä ollut kirjoilla lukuisissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, mutta pääosin keskittynyt ravintola-alan töihin.

Viime vuodet nainen on tienannut leipänsä ravintolapäällikkönä.

– Varmaan peruskoulussa tuli käytettyä kaikki motivaatio ja pänttäyshalut, ettei myöhemmin lukeminen sitten innostanutkaan. Toisaalta olen työpaikoissani edennyt aina nopeasti esihenkilötehtäviin eli ehkä älykkyydestä ja osaamisesta on ollut sitä kautta hyötyä.

Lue lisää: Mikä on henkinen ammattisi? Vastaa 15 kysymykseen, ja me kerromme, mitä työtä sinun pitäisi oikeasti tehdä

Lue lisää: 6 naista paljastaa palkkansa – ja sen, millaiset tulot riittäisivät mukavaan elämään: ”Ettei tarvitsisi jokaista senttiä laskea”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?