Mitä sinulle tulee mieleen testamentista? A) pölyinen pergamenttirulla rikkaan isosedän piironginlaatikossa? Vai B) ihan tavallinen asiakirja, joka pitäisikin muistaa taas päivittää?
Entä avioehto: onko se mielestäsi A) epäromanttinen todiste siitä, että ihminen suunnittelee eroa jo alttarilla vai B) romanttinen vakuutus siitä, että tässä liitossa ei havitella puolison rahoja?
Tämä oli oikeastaan ikätesti. Asianajaja Sanna Svahnin mukaan vanhemmat ihmiset mieltävät juridiset asiakirjat rikkaiden jutuksi. Nuoret taas ovat sisäistäneet mediassa paljon toistetun ajatuksen siitä, että avioehto ja testamentti ovat olennaisia juttuja ja kuuluvat kaikille.
Testamentti ei ole enää pelkästään miljonäärien hommaa, eikä avioehtoakaan ajatella romantiikan vastakohtana.
– Nuoremmassa polvessa hahmotetaan, että avioehto on oikeastaan luottamuksen osoitus. Se on tapa varautua vaikkapa siihen, että puolison yritys alkaa menestyä. Lisäksi ihmiset menevät nykyään naimisiin entistä vanhempina ja varakkaampina, jolloin avioehto kiinnostaa eri tavalla kuin ennen.
Jos Svahn saisi päättää, hän muuttaisi koko avioliittolainsäädäntöä: hänen puolestaan avio-oikeus joutaisi romukoppaan.
Avio-oikeus tarkoittaa puolison oikeutta toisen omaisuuteen silloin, kun liitto päättyy eron tai kuoleman takia. Laki on tehty turvaamaan vaimon asemaa, ja kieltämättä se sopiikin parhaiten sellaiseen maailmaan, jossa vain miehellä on tuloja, vaimon paikka on kotona ja kaikki omaisuus on hankittu miehen nimiin.
– Avio-oikeus kuuluu minusta vanhaan aikaan. Nykyään se sotii valtaosan oikeuskäsitystä vastaan, että toisella olisi oikeus vaikkapa toisen vanhemmilta tulleeseen perintöön.
Mutta avioehdonkin kanssa pitää tietää, millaista paperia allekirjoittaa, ettei joudu ojasta allikkoon. Pyysimme lisävalaistusta juridisiin kysymyksiin.
Mitkä ovat tärkeimmät joka kodin juridiset asiakirjat?
”Minusta ne ovat avioehto, edunvalvontavaltakirja ja testamentti, tässä järjestyksessä. Avioehto on tärkeä asiakirja muulloinkin kun erotilanteessa, sillä se vaikuttaa esimerkiksi myös siihen, mitä olet vapaa testamenttaamaan.
Edunvalvontavaltakirjaa ei moni tule välttämättä ajatelleeksi. Tarve siihen voi tulla jo nuorempana, vaikkapa väliaikaisestikin, eikä vasta muistisairaana.
Edunvalvojaksi on hyvä nimittää puoliso, mutta on hyvä olla yksi esteetön perheen ulkopuolinen henkilö nimettynä varavaltuutetuksi kaiken varalta. Varavaltuutettua voidaan tarvita esimerkiksi tilanteessa, joissa valtuutetun ja valtuuttajan edut saattavat olla ristiriidassa keskenään. Tällaisia tilanteita voi tulla esimerkiksi yhteisen asunnon myymisessä.”
Millainen avioehdon pitäisi olla?
”Yleisin on avioehto, joka sulkee puolisoiden oikeuden toistensa omaisuuteen pois. Kaiken poissulkeva avioehto koskee myös avioliiton aikana hankittua omaisuutta ja siitä saatua tuottoa. Se on selkeä varsinkin, jos ajattelee mahdollista eroa. Jos taas parisuhteesta tulee pitkä, siinä on verotuksellisia huonoja puolia.
Tällainen avioehto on myös epäreilu silloin, kun sovitaan, että toinen puoliso on kotona lasten kanssa ja toinen tekee uraa ja kerää varallisuutta. Jos tulee ero, toinen jää silloin puille paljaille.”
Taidankin jatkaa avoliitossa. Mistä papereista silloin pitää huolehtia?
”Avoliitto on juridisesti ihan järkevä vaihtoehto, vaikka avioliittoon liittyy toki joitakin verohyötyjä esimerkiksi puolison kuoleman jälkeen. Avoliitossa olennaiseksi asiakirjaksi tulee testamentti. Sen avulla voi turvata puolisoa ja perillisiä.”
Minkä ikäisenä testamentti pitäisi laatia – ja minkälainen testamentti?
”Siinä iässä, kun alkaa olla varallisuutta, vaikkapa omistusasunto. Neuvoisin tekemään ainakin sellaisen testamentin, jolla suljetaan lasten tulevat aviopuolisot pois omasta perinnöstä.
Kokemus on osoittanut, että erotilanteissa tulee riitoja, kun ex-puolisolle lain mukaan kuuluu puolet puolison perimästä omaisuudesta.”
Mikä tämä keskinäinen testamentti on, josta monet puhuvat?
”Se on asiakirja, jolla testamentin ensisaajina ovat puolisot keskenään. Usein tarkoituksena on vahvistaa lesken asemaa perinnönjaossa. Usein, ja varsinkin uusperheissä, on järkevämpää tehdä omat testamentit.”
Minulla ei ole lapsia. Millainen testamentti olisi järkevä?
”Jos olet naimisissa, puoliso perii sinut, oli avioehtoa tai ei. Jos haluat toisin, varmista se testamentilla. Jos taas olet avoliitossa, mieti, tarvitseeko avopuolisoa turvata testamenttimääräyksillä.”
Elän uusperheessä ja minua kiinnostaa turvata lasteni asema. Minkälaiset paperit minun kannattaa tehdä?
”Yhtä ohjenuoraa ei voi antaa, koska uusperhe tekee juridiset kuviot aina monimutkaisemmiksi. Avioehto on keskeinen, ja usein sen lisäksi tarvitaan testamentti. Täytyy miettiä tapauskohtaisesti, mitä halutaan: ketä halutaan turvata, ja millaista omaisuutta ollaan turvaamassa. Millaisissa väleissä ollaan, miten ex-puolisot huomioidaan?
Jotkut haluavat esimerkiksi jättää perintöä myös puolison lapsille. Jotkut taas haluavat turvata ensisijaisesti omat lapsensa. Jotkut haluavat sulkea jonkun pois perinnöstä. Uusperheille päädytään melkein aina tekemään erilaiset paperit kuin ne, mitä asiakkaat olivat tulossa tekemään. Siksi neuvon käyttämään juristin palveluja.”
Mistä tulee perikunnissa eniten riitoja?
”Testamenteista, jotka on tehty vanhaan elämäntilanteeseen tai jotka muuten vain aiheuttavatkin eri seurauksia kuin on tarkoitettu.
Hallintaoikeustestamentti on sellainen paperi, jota moni toivoo verotussyistä, mutta jonka seurauksia harva tuntee. Se on aiheuttanut erityisesti uusperheissä ikäviä tilanteita: voi käydä niin, että leski nauttii omaisuuden hallintaoikeudestaan vaikkapa kolmekymmentä vuotta. Perilliset kuitenkin maksavat perintöverot heti, vaikka eivät pääse omaisuutta käyttämään.
Testamentti pitää siis muistaa päivittää: vaikkapa juristille vuosittain soitetulla vartin puhelulla, jossa tarkistetaan, onko jokin muuttunut. Pieni kulu saattaa merkitä isoa säästöä verrattuna kymppitonnien kuluihin, jotka helposti tulevat, kun joudutaan riidoissa turvautumaan pesänjakajaan ja juristeihin.
Yksi perinteinen riidanaihe on yhteisomistus. Neuvonkin välttämään viimeiseen asti sitä, että kesämökki jää lasten yhteisomistukseen.”
Voinko tehdä netissä päteviä asiakirjoja?
”Voit tehdä. Kunhan huomioit, että testamentti ei ole yksinkertainen asiakirja. Perusmuotoinen paperi ei sovi läheskään kaikkien tilanteisiin, ja huolimattomasti ajatellusta testamentista voi tulla perillisille enemmän harmia kuin uskoisikaan. Vähintään silloin, kun tilanteeseesi kuuluu sinun ja minun lapsia, kannattaa kysyä neuvoa asiantuntijalta.”
Olen huono hoitamaan paperihommia muutenkin. Onko pakko tehdä testamentti?
”Ei ole, eikä aina toki ole tarvettakaan. Jos sinulla on vuokra-asunto ja tilillä sen verran rahaa, että ne kuluvat hautajaisiin, testamentista ei tule muuta kuin kuluja perinnönjaossa.
Riitoja voi tulla joka tapauksessa, oli testamenttia tai ei. Ehkä paras neuvo on pitää hyvät välit läheisiin ja kasvattaa hyväntahtoiset lapset, jotka eivät halua pahaa sisaruksilleen.”
Kysymyksiin vastasi asianajaja Sanna Svahn Asianajotoimisto Svahn Oy:sta.
Juttua korjattu 25.3. klo 13.28. Aiemmin jutusta sai kuvan, että edunvalvojaksi kannattaisi nimittää perheen ulkopuolinen henkilö. Edunvalvojaksi voi nimittää esimerkiksi puolison, mutta tällöin on hyvä olla myös varaedunvalvoja, joka voi valvoa etua silloin, kun edunvalvojana toimiva puoliso tai perheenjäsen on esteellinen.