Taksi ilmestyi tielle tyhjästä ja Vilma Jää, 25, lensi ratikkakiskoille – onnettomuus muutti elämän ja nyt hän on maailmanluokan oopperatähti

Vilma Jään lupaava viulistin ura katkesi onnettomuuteen. Suunnanmuutos poiki kuitenkin kansanmuusikolle roolin Kaija Saariahon Innocence-oopperasta.

Vilma Jää hurmaa maailmalla Kaija Saariahon Innocence-oopperan tähtenä. Arjessa hän stressaa rahasta ja yrittää tulla toimeen ADHD:n kanssa

14.11.2021 15:00

Mitä minä oikein teen täällä? Vilma Jää, 25, istui eteläranskalaisen teatterin harjoitussalissa. Käynnissä oli Kaija Saariahon ja Sofi Oksasen Innocence-oopperan ensimmäiset yhteisharjoitukset. Harjoituksiin oli kokoontunut joukko arvostettuja ja kokeneita oopperatähtiä ja huippumuusikoita – ja Vilma, nuori kansanmusiikin opiskelija Suomesta.

– Tunsin itseni huijariksi, Vilma sanoo nyt, puolitoista vuotta myöhemmin.

Käsikirjoitus eteni sivu sivulta, ja Vilman kohtaus lähestyi väistämättä. Hän muistaa edelleen pakokauhun, joka kasvoi ennen omaa vuoroa.

– Epäilykseni katosivat vasta sitten, kun aloin laulaa. Tajusin, että olin siellä ihan syystä.

Saman tajusi myös yleisö viime kesänä, kun Innocence esitettiin ensimmäistä kertaa Aix-en-Provencen oopperafestivaaleilla. Kouluampumisen uhria esittävä Vilma sai raikuvimmat suosionosoitukset loppukumarruksissa, ja hänen suoritustaan – vienankarjalaiseen joikuun ja karjan kutsuhuutoihin perustuvaa laulua – ylistettiin sekä suomalaisessa että kansainvälisessä mediassa.

– Se tuntui absurdilta ja tuntuu vieläkin, Vilma sanoo.

– Toisaalta olen pienestä pitäen ajatellut, että tulen tekemään jotain suurta musiikin saralla ja tähdännyt korkealle.

Kun Vilma oli nelivuotias, hän ilmoitti vanhemmilleen, että haluaa alkaa soittaa viulua. Vilma ilmoitettiin viulutunneille, ja hän treenasi ahkerasti teini-ikään asti. 13-vuotiaana harrastus alkoi tökkiä. Ei niinkään viulu soittimena, vaan klassisen musiikin maailma.

– Joku muu määräsi sen, mitä soitin ja miten. Siinä ei ollut juurikaan tilaa luovuudelle.

Vilma piti viulunsoitosta puolen vuoden tauon. Sitten hän päätyi kansanmusiikkitapahtumaan, jossa viulua soitettiin aivan eri tavalla kuin klassisen musiikin maailmassa. Vilma ihastui siihen, kuinka vapautuneesti ja ilolla instrumenttia käsiteltiin kansanmusiikissa.

– Pari viikkoa myöhemmin olin jo tunneilla opettelemassa kansanmusiikkiviulua. Se olikin sitten menoa.

Koko ajan mukana kulki myös laulu, jossa Vilma sai jatkuvasti kuulla olevansa lahjakas.

– Ajattelin kuitenkin, etten voi olla ”vain laulaja”. Jostain syystä pidin soittamista arvostettavampana ja hienompana. Se ajatus oli pinttynyt tosi syvälle.

Oma juttu tuntui vihdoin löytyvän, kun Vilma aloitti Sibelius-Akatemian opinnot vuonna 2015. Hän pääsi sisään kansanmusiikkipuolelle sekä viulu että laulu pääaineinaan.

– Soitin viulua ja lauloin yhtä aikaa. Ajattelin, että siitä tulee minun juttuni, Vilma sanoo.

– Kohtalo päätti kuitenkin toisin.

Vilma tekee myös omaa musiikkia.

Intohimona kansanmusiikki

”Kun innostuin 14-vuotiaana kansanmusiikista, minua pidettiin outona. Olin totta kai jo ennen sitä supermusanörtti, mutta kansanmusiikki toi siihen uuden ulottuvuuden. Kukaan ei kuitenkaan dissannut minua suoraan päin naamaa, koska olin niin itsevarma sen suhteen, mistä tykkäsin.

Muistan, miten joskus yläasteikäisenä matkustin metrossa ja kuuntelin Värttinää korvanapeilla. Biisissä tuli kohta, jossa laulettiin tosi kovaa ja korkealta. Näpyttelin ääntä pienemmälle, jotta kukaan ei olisi kuullut ja ihmetellyt. Se on ainoa kerta, kun olen tuntenut häpeää intohimostani.

Tein loppuvuodesta 2017 kandiopintojani, kun minulta kysyttiin, haluaisinko koe-esiintyä Kaija Saariahon seuraavaan oopperaan. Saariaho etsi teokseensa nuorta kansanlaulajaa. Ooppera ei ollut ikinä käynyt mielessänikään, mutta tietenkin suostuin.

Minusta kiinnostuttiin koe-esitysvideon perusteella, ja pääsin tapaamaan Kaijaa, kun hän oli käymässä Suomessa. Kaija näytti joitain osuuksia, joita oli jo roolihahmolle säveltänyt, ja minä esittelin äänenkäyttöäni lisää. Minut lennätettiin vielä Wieniin tapaamaan ohjaaja, koska olin niin kokematon näyttelijä. Kun hänkin antoi hyväksyntänsä, rooli oli minun.”

Helsingin Vallilassa asuva Vilma laittaa uransa nyt kaiken edelle. Siksi hän muutti eri osoitteisiin kumppanin kanssa.

Turha miellyttää

”En päässyt aikoinani ensimmäisellä hakukerralla sisään Sibelius-Akatemiaan, en päässyt edes toiseen vaiheeseen. Se oli minulle valtava kolaus, sillä odotukset olivat kovat eritoten itselläni. Jälkeenpäin olen tajunnut, että kokosin pääsykoeohjelmistoni ajatellen vain sitä, mitä uskoin raadin haluavan kuulla.

Kun ovet Siballe eivät heti avautuneet, lähdin opiskelemaan vuodeksi Joensuuhun. Kävin jameissa ja soitin ja lauloin bändeissä, se oli balsamia haavoihin. Löysin taas soittamisen riemun ja opin enemmän kansanmusiikin perinteestä ja historiasta.

Kun sitten hain toisen kerran Sibelius-Akatemiaan, en kertonut kenellekään, en edes vanhemmilleni. Kokeissa soitin ja lauloin juuri sitä, mitä halusin. Olin onneni kukkuloilla. Se, että pääsin kouluun esittämällä lempimusiikkiani, kasvatti hurjasti itseluottamustani. Tajusin, että minun pitää tehdä omaa juttuani eikä miettiä muiden mielipiteitä.”

Se ei ollutkaan tyhmyyttä, vaan ADHD

”Asetan illalla puhelimeeni erilaisia herätyksiä, jotka ohjaavat aamurutiinejani. Perushälyjä ova herätys, ylös sängystä, aamupala syöty, jooga, suihku, vaatteet päälle, meikki, kamat kasaan, lähde tai ala töihin...

Minulla ei ole minkäänlaista ajantajua eikä ajanhallintakykyä. Se johtuu ADHD:sta, eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä, joka minulla todettiin 17-vuotiaana. Sekä minä että opettajani ajattelimme ennen diagnoosia, että olen tyhmä. Koulunkäynti ei sujunut lainkaan. Ainoa asia, johon pystyin keskittymään, oli musiikki. Diagnoosi auttoi ymmärtämään, että kyse ei ole älyn puutteesta. Sain myös lääkityksen, josta on ollut apua.

Diagnoosin jälkeen ADHD alkoi kiinnostaa minua siinä määrin, että tein aiheesta kandidaatin opinnäytetyöni. Haastattelin työhön tarkkaavuushäiriön kanssa eläviä muusikoita. Oli silmät avaavaa kuulla heiltä käytännön vinkkejä siihen, miten ADHD:n kanssa voi oppia toimimaan. Eräs kertoi aikatauluttavansa päiväänsä puhelimen hälytysten avulla. Kokeilin tapaa itsekin, ja se muutti elämäni.”

Vilman ensirakkaus oli viulu.

Onnettomuus oli katkaista uran

”Muutin vuodeksi Torontoon sen jälkeen, kun olin valmistunut kandiksi. Kanadassa asuu sukulaisiani, ja olin pitkään haaveillut siellä asumisesta.

Olin ehtinyt asua maassa vasta muutaman kuukauden, kun jouduin onnettomuuteen pyöräillessäni iltahämärissä kotiin. Tien laitaan oli parkkeerattu liuta autoja, enkä huomannut, että niiden lomassa oli myös taksi, joka oli juuri jättänyt asiakkaan kyydistään. Taksi lähti liikkelle ja ajoi suoraan eteeni. Lensin pyörän selästä raitiovaunukiskoille.

Raitiovaunu ehti onneksi jarruttaa ajoissa, muuten olisi voinut käydä hyvin huonosti.

Päällisin puolin selvisin ruhjeilla, mutta aloin kärsiä kivuista, jotka tekivät viulun soittamisesta mahdotonta. Yritin itsepintaisesti harjoitella, mutta en pystynyt soittamaan enää kuin lyhyissä pätkissä.

Päätin keskittyä muihin juttuihin, ja päädyin opiskelemaan uusia sävellystekniikoita sekä säveltämään kuoro- ja lauluyhtyemusiikkia. Oli myös käänteentekevää huomata, että voin viedä omaa musiikkiani elektronisempaan suuntaan ja käyttää myös taustanauhoja.

Aluksi ajattelin, että palaisin vielä viululaulajaksi, mutta uudet jutut veivät minut mennessään. En ole tuntenut suurta surua siitä, että jouduin luopumaan urasta, jota olin alun perin suunnitellut. Kaikki meni lopulta aika luontevasti.”

Vilma dymottaa kaiken. Se auttaa arjenhallinnassa.

Eri osoitteisiin kumppanin kanssa

”Muutimme kumppanini kanssa tänä syksynä eri osoitteisiin, jotta voin tehdä töitä vapaasti kotona. Kumppanini on arkkitehti, joka tekee töitä toimistoaikoina. Itse taas saatan työskennellä iltaan saakka. Se yhtälö ei yksinkertaisesti toimi.

Tällä järjestelyllä voin antaa taiteelle mahdollisuuden tulla mihin vuorokauden aikaan tahansa. Jos inspiraatio iskee, en halua keskeyttää sitä. Ja niinä päivinä, kun olen sopinut viettäväni aikaa yhdessä kumppanini kanssa, voin keskittyä vain häneen.

Työpäiväni vaihtelevat paljon sen mukaan, mitä projekteja on käynnissä. Viime aikoina olen keskittynyt sinkkujulkaisuuni, eli muun muassa tehnyt äänityksiä studiolla ja kotona, hionut pieniä yksityiskohtia tuotannossa, tutkinut muiden artistien Spotify-profiileja, markkinoinut sometilejäni tai editoinut teaser-videoita. Toki työpäiviini kuuluu myös sähköposteihin vastailua, taustatutkimusta biisejä varten, lauluharjoituksia ja säveltämistä.”

Stressiä rahasta

”Stressaannun herkästi, ja viimeinen vuosi on ollut siinä mielessä raskas. Toukokuussa pidin maisterikonserttini, ja heinäkuussa oli Innocencen kantaesitys. Oopperaa seurannut julkisuus on poikinut minulle paljon uusia projekteja. En enää tee juttuja vain omaksi tai pienen kuplani iloksi, vaan isoille yleisöille. Haluan suoriutua joka kerta täydellisesti todistaakseni, että kuulun niille lavoille, joille olen nyt päässyt. Vaadin itseltäni täydellisyyttä.

Vastavalmistuneena stressaan myös rahasta. Olen ensimmäistä kertaa taloudellisesti täysin omillani; en voi enää nostaa opintolainaa. Olen kyllä ollut hyvässä asemassa, sillä olen saanut heti isoja töitä ja myös apurahoja, mutta siitä huolimatta mietin usein sitä, mitä teen, kun rahoitus päättyy.

Rahastressiä vähentääkseni säästän säännöllisesti ja kerään puskuria, jotten jäisi ihan tyhjän päälle, jos töitä on yhtäkkiä vähemmän. Luotan kuitenkin monipuolisuuteeni muusikkona ja uskon, että jotain töitä tulee aina.”

Vilma rentoutuu kiertelemällä kirppiksiä ja ompelemalla. Päällä on itse kustomoitu jakku.

Työ menee kaiken edelle

”Olen aina luottanut siihen, että se palo, jolla suhtaudun musiikkiin, tulee tuottamaan hedelmää. Minulla on selkeitä tavoitteita, jotka kirjoitan ylös. Sitten teen hartiavoimin töitä niiden eteen.

Unelmani pyörivät tällä hetkellä työn ympärillä. Innocencea esitetään ensi vuonna Suomen Kansallisoopperassa ja myöhemmin ainakin Lontoossa, Amsterdamissa ja San Franciscossa. Rooli tulee siis viemään minua ulkomaille vielä useita vuosia. Lisäksi haluan kehittää soolouraani ja tehdä sävellystöitä. Päämääräni on viedä kansanmusiikki uudelle tasolle.

Olen tehnyt myös kumppanilleni selväksi, että urani menee tällä hetkellä kaiken muun edelle. Jos saan jostain päin maailmaa kiinnostavan työtarjouksen, tartun siihen. Jos en tekisi niin, tulisin myöhemmin katumaan päätöstäni. Kumppanini ymmärtää sen, vaikka ei tietenkään ole iloinen siitä, että tulen välillä viettämään pidempiäkin aikoja ulkomailla. Silti hän tukee minua sataprosenttisesti.

En pelkää unelmoida isosti. Tavoitteeni on valloittaa koko maailma suomalaisella kansanmusiikilla.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?