Niina oli hyvin palkatussa työssä, mutta päätti opiskella sairaanhoitajaksi – syynä oli rakkaus

Niina Gould, 46, jätti unelmiensa uran Suomessa ja opiskeli sairaanhoitajaksi, jotta voisi olla puolisonsa kanssa ja työskennellä missä päin maailmaa tahansa.

Niina lähetti Kenille tekstiviestin, ja siitä alkoi parin ystävyys ja suhde. Nyt pari asuu Teksasissa.

Hey, I just met you and this is crazy.

Ilta oli ollut hauska, ja mies hurmaava; mukava ja rauhallinen. Oli vuosi 2013 ja optometristinä työskennellyt Niina Gould oli kahden vuoden työkomennuksella Saudi-Arabian Riadissa. Työkaveri oli saanut houkuteltua hänet illanviettoon Yhdysvaltain puolustusvoimien tukikohtaan. Niina oli lähtenyt, sillä huvittelupaikat olivat Riadissa harvassa. Saudi-Arabia on konservatiivinen muslimimaa, jossa alkoholia ei saa juoda, ja vastakkaista sukupuolta ei saa tavata julkisesti, jos ei ole naimisissa.

Illan aikana Niina oli jutellut Yhdysvaltain puolustusvoimissa rakennusinsinöörinä työskentelevän Kenin kanssa.

Tapaaminen oli jäänyt kutkuttamaan Niinan mieltä, mutta hän empi ottaa yhteyttä mieheen. Mies oli kertonut olevansa naimisissa – joskin jo pitkään asumuserossa.

Lopulta Niina rohkaistui ja päätti laittaa tekstarin. Sanat hän lainasi Carly Rae Jepsenin biisistä So call me maybe, joka oli juuri silloin iso hitti.

But here’s my number, so call me, maybe.

Kun Ken vastasi, se oli menoa.

Valmis elämä mullistuu

Ennen Riadiin lähtöä Niinalla oli ollut unelmiensa työ: hän oli opettanut optometristiksi opiskelevia ammattikorkeakoulussa.

– Tykkäsin olla opettajana. Se oli koulutustani vastaavaa työtä ja palkka oli paras, mitä koskaan olin saanut. Työpaikka oli minulle toinen koti.

Itse Niina oli innostunut optikon ammatista jo 15-vuotiaana. Urallaan hän oli tähdännyt määrätietoisesti eteenpäin. Valmistuttuaan optometristiksi Niina oli hankkinut vielä maisterintutkinnon terveystieteistä.

Ennen Riadiin lähtöä Niinalla oli ollut unelmiensa työ.

Samaan aikaan, kun uralla meni mukavasti, yksityiselämässä oli murheita. Niina ja hänen silloinen puolisonsa kärsivät lapsettomuudesta. Pari oli jo päättänyt adoptoida lapsen, mutta kesken prosessin tapahtui asioita, jotka johtivat parin eroon. Adoptio kariutui.

Erosta seurasi Niinan elämän vaikein vuosi. Hänellä oli ollut valmis elämä alle kolmikymppisenä, mutta yhtäkkiä kaikki muuttui.

– Oli ollut vakityöpaikkoja, olin rakennuttanut talon, olin mennyt nuorena naimisiin, mutta yhtäkkiä olinkin sinkku. Yritin keksiä, mitä muuta haluan tehdä tällä elämälläni, jos minua ei kerran ollut tarkoitettu äidiksi.

Kun Niinalle tarjoutui sitten tilaisuus lähteä optometristiksi Saudi-Arabiaan, hän tarttui siihen innokkaasti. Ehkä vastauksia löytyisi ulkomailta?

Sairaanhoitajaksi, kaiken varalta

Niina palasi Saudi-Arabiasta Suomeen ja takaisin vanhaan työhönsä, mutta suhde Kenin kanssa jatkui etänä. Pariskunta tapasi lomillaan milloin missäkin päin maailmaa.

Keväällä 2015 Kenin työ vei hänet Guamin saarelle. Yhdysvaltain omistama paratiisisaari sijaitsee Tyynenmeren laidalla 2 500 kilometriä Filippiineiltä itään. Saman vuoden joulukuussa Niina ja Ken avioituivat trooppisen saaren rantahietikolla, kirkkaan veden äärellä.

– En silti edelleenkään nähnyt sitä vaihtoehtoa, että olisin muuttanut Guamille asumaan. Halusin pitää työpaikkani Suomessa, Niina kertoo.

Niina on huomannut, että Teksasissa koulutusta arvostetaan eri tavalla kuin Suomessa.

Vuotta aiemmin Niina oli aloittanut sairaanhoitajan opinnot, kaiken varalta. Niina ajatteli, että mikäli he joskus asuisivat jossakin päin maailmaa Kenin kanssa samassa osoitteessa, sairaanhoitajille löytyisi aina kaikkialta töitä.

Mielikuva rankasta työstä oli myös muuttunut paremmaksi Saudi-Arabian vuosina.

– Olin vähän kateellinen esimerkiksi siitä, miten hoitajat tekivät tiimityötä. Ajattelin, että ehkä minäkin kykenen siihen ammattiin, vaikka en ole koskaan kokenut olevani hoitajatyyppiä.

Viimeisen työharjoittelunsa vuonna 2017 Niina suoritti Skotlannissa, jotta saisi treenattua englannin kieltä.

– Siinä vaiheessa olin jo päättänyt, että haluan töihin ulkomaille.

Korona iskee paratiisiin

Vuonna 2019 Niinan ja Kenin etäsuhde oli kestänyt jo yli kuusi vuotta. Tuona aikana Ken oli työskennellyt eri puolilla Eurooppaa, mutta palannut taas Guamille, jonne Niinakin nyt matkusti. Ensin hän oli kahdeksan kuukautta työvapaalla, ja sen päätteeksi Niina irtisanoutui työstään.

Saarella pariskunnalla oli omakotitalo laivaston tukikohdassa. Vapaa-ajalla he sukelsivat ja suppailivat turkoosissa vedessä.

Kesäksi 2020 Niinan oli kuitenkin tarkoitus mennä tekemään sairaanhoitajan töitä Helsinkiin, sillä hänellä ei vielä ollut lisenssiä, joka oikeuttaa sairaanhoitajan työhön Yhdysvalloissa.

Niina paiski 12-tuntisia päiviä vieraalla kielellä.

Sitten tuli korona. Lento toisensa jälkeen peruttiin, ja Niina joutui ilmoittamaan Suomeen, ettei yksinkertaisesti pääse tulemaan töihin.

– Korona mullisti pienellä saarella kaiken. Rajoitukset olivat todella tiukat: jos liikkui ilman maskia, seurasi tonnin sakot.

Niinakin pääsi töihin väliaikaisella lisenssillä. Koska hoitajien tarve oli suuri, hoitajapulan paikkaamiseksi kelpasivat muidenkin maiden tutkinnot. Niinan kokemus sairaanhoitajan työstä oli vielä hatara, mutta nyt hän paiski 12-tuntisia päiviä vieraalla kielellä.

– Se oli kova kokemus, mutta palkat olivat kyllä hyvät varsinkin kokeneilla hoitajilla. Sairaalaan tuli Jenkeistä hoitajia jopa 90 dollarin tuntipalkalla, Niina kertoo.

Niina havaitsi, että terveydenhuolto on Yhdysvalloissa valtava bisnes, koska sitä ei pääsääntöisesti tuoteta verovaroilla.

– Jokaisella täytyy olla terveysvakuutus, jotta kulut olisivat potilaalle jotenkin järkeviä. Tämän vuoksi terveydenhuoltoalan palkat ovat kilpailukykyisiä.

Niinan mukaan vakuutusmaksut ovat keskimäärin noin 100 dollaria kuukaudessa. Hän on ehtinyt jo itsekin todeta vakuutuksen tarpeellisuuden.

– Olin ensiavussa, ja sairaalalasku oli 17 500 dollaria, josta omavastuuni oli vakuutuksen jälkeen 577 dollaria.

Niina on huomannut, että Yhdysvalloissa myös koulutusta ja koulutettuja ihmisiä arvostetaan enemmän kuin Suomessa, koska kaikilla ei ole koulutukseen varaa.

– Lukukausimaksut hyvissä oppilaitoksissa voivat olla 25 000–40 000 dollaria vuodessa, Niina kertoo.

– Olen tyytyväinen Suomessa hankittuun koulutukseeni ja Suomen koulutusjärjestelmään ja osaan arvostaa maksamiani veroeuroja.

Kutsumusammatti, ehkä sittenkin?

Mutta paratiisisaarikin voi muuttua ahdistavaksi, jos sieltä ei pääse pois.

– Ilmasto ja vedet Guamilla olivat kyllä kivat, mutta muuten tekemistä ei ollut hirveästi, Niina kertoo.

Koronan takia sekä Niina että Ken halusivat lopulta pois Guamilta. Viime vuoden lopulla pari otti suunnakseen Teksasin. Ken siirtyi laivastosta armeijaan, ja Niina sai silmälääkärin assistentin töitä ilmavoimien silmäklinikalta.

Keväällä Niina päätti kuitenkin kokeilla jälleen sairaanhoitajan hommia. Assistentin työ ei vastannut hänen koulutustasoaan, ja pidempi tauko sairaanhoitajan työstä olisi voinut vaikeuttaa töiden saamista. Optometristina Niina ei Yhdysvalloissa voi työskennellä, sillä suomalaisella koulutuksella ei ole vastaavuutta siellä.

Nyt Niina työskentelee San Antonion suurimmassa yksityisessä sairaalassa. Vaikka hoitajan työhön on vielä totuttelemista, Niina ei haikaile tällä hetkellä opetustyöhönsä Suomeen. Kun Niina vuonna 2019 viimeisen kerran toimi lehtorina, hän huomasi, että sekä työ että opiskelijat olivat muuttuneet.

– Aikansa kutakin. Minun oli aika kokeilla toisenlaisia siipiä työuralla. Saattaa olla, että tulen vielä takaisin Suomeen ennen eläkeikää kouluttamaan sairaanhoitajaopiskelijoita, Niina sanoo.

Hän on suunnitellut hakevansa maisterikoulutukseen opiskelemaan sairaanhoidon ja terveydenhuollon johtamista.

– Haluaisin ehkä kouluttaa kollegoita tai toimia osastonhoitajana. Uskon, että se onnistuu, sillä työnantajani on koulutusmyönteinen.

Nyt pariskunnan elämä on Teksasissa, jonne valmistuu myös talo ensi syksynä. Puoliso Ken voi tavata useammin myös lapsiaan ja iäkkäitä vanhempiaan. Juuri nyt elämä tuntuu hyvältä, eikä Niina ikävöi Suomeen. Mutta tulevaisuus on avoin.

– Kyllähän tuo mies sanoi, että saattaa lähteä loppuvuodesta Lähi-itään työkomennukselle, ja välillä katselin jo itsekin Saudeista työpaikkoja. Meistä kun ei koskaan tiedä!

Nyt taskussa on ainakin se tutkinto, jolla saa töitä käytännössä mistä tahansa päin maailmaa.

Kuka?

Niina Gould

  • 46-vuotias sairaanhoitaja.

  • Työskennellyt aiemmin Suomessa optometrian lehtorina.

  • Asuu Teksasissa Yhdysvalloissa aviomiehensä Ken Gouldin kanssa, joka työskentelee Yhdysvaltain armeijassa.

  • Vapaa-ajallaan matkailee ja tutustuu eri kulttuureihin. Haluaisi opiskella espanjaa ja tutustua Väli- ja Etelä-Amerikkaan.

Lue lisää: Nyt paljastui 14 ”ammattisalaisuutta”! Suomalaiset kertovat työssä oppimansa vinkit, jotka jokaisen pitäisi tietää

Lue lisää: Salimen, 39, kykyä työllistyä ihmeteltiin jopa työvoimatoimistossa – miksi maahanmuuttajanaisten on vaikea löytää töitä Suomesta?

Lue lisää: Ällötysvaara! 16 siivoojaa jakaa kokemuksensa, jotka vetävät sanattomaksi: ”Emäntä löytyi vaatehuoneesta piilosta”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?