Virkistäviä talousuutisia: kansainvälinen menestysbisnes ei välttämättä olekaan digipöhinää ja testosteronia tihkuva startup, vaan se voi olla vaikka neulojille suunnattu aikakauslehti! Sellainen on Jonna Hietalan ja Sini Kramerin vuonna 2016 perustama Laine Magazine.
Laineen kannessa lukee “Nordic knit life”, sen kuvissa neuleet näyttävät huippumuodilta, ja henkilöhaastatteluissa esitellään alan kuumimpia nimiä. Suoraan kansainvälisille markkinoille suunnatusta lehdestä tuli menestys heti ensimmäisestä numerosta lähtien.
Laineen toimitus- ja luova johtaja Jonna, 44, työskentelee tällä hetkellä syksyn numeron ja muutaman kirjan parissa ja suunnittelee kesälomaa. Toimitusjohtajana ehtii neuloakin, vaikka viime aikoina satunnaisemmin kuin aikoihin.
– Neulominen on aina ollut juttu, johon olen voinut purkaa ylikuormitusta ja josta tulee hyvä mieli. Tänä vuonna ei oikein ole ollut voimia eikä ehkä kiinnostustakaan. Mutta nyt puikoilla on taas neule.
Jonnan mielestä suomalaisessa neuleperinteessä näkyy se, että köyhässä maassa on neulottu tarpeeseen: on ollut pakko, jotta saadaan lapsille vaatetta ja jotta ei palella talvella.
– Suomalaiset ovat järkyttävän taitavia neulojia, mutta meille neulonta on arkista. Harmaan sukkalangan perinne näkyy. Esimerkiksi Jenkeissä lähtökohtana on useammin ollut iloa tuottava harrastus, ja neulontakulttuuri ehkä siksi kokeilunhaluisempaa, Jonna sanoo.
Jonna rentoutuu yhä itsekin neulomalla, vaikka siitä on tullut hänelle myös työ.
Skandinaavinen estetiikka vetoaa Yhdysvalloissakin, ja Laineen myynnistä yli kolmasosa tulee juuri sieltä. Lehti työllistää nykyään vakituisesti seitsemän henkeä, ja nimen alla toimii myös kustantamo. Tilanne on siis aika lailla muuttunut viiden vuoden takaisesta, jolloin Jonna ja Sini tekivät ensimmäistä lehteä kahdestaan ja laskivat, montako kappaletta pitäisi myydä, jotta lehden painokulut saataisiin maksettua. Sen kummempia excel-taulukkoja ei laadittu.
– Ihan hyvin onnistui bisneksen aloittaminen humanistin ja psykologin voimin, kun tietoa oli ennestään sekä lehti- että lanka-alalta ja brändäyksestä.
Vanha kansa väittää, että rakkaasta harrastuksesta menee maku, jos sitä alkaa tehdä työkseen. Ei pidä paikkaansa, sanoo Jonna.
– On käynyt päinvastoin: mitä enemmän olen neulomisesta oppinut, sitä enemmän olen kiinnostunut. En laske ylityötunteja, vaikka neuloisinkin suunnitellakseni uutta mallia.
Urapolku
“Yrittäjä tarvitsee haavekuvan”
”Vuonna 2011 olin aikakauslehdessä töissä, ihan katki ja burnoutissa. Seuraava ura-askel olisi ollut päätoimittajaksi, mutta ehkä minusta puuttui tietynlaista kovuutta. Aloin kyseenalaistaa koko alaa, otin lopputilin ja muutin takaisin Tampereelle.
Siellä syntyi yhtäkkiä idea lankakaupasta. Ei minulla ollut mitään tietämystä kaupan perustamisesta, mutta neulomisesta oli, meillä on neulottu useammassa sukupolvessa. Kun kaupan avasi, osaamista alkoi karttua ja verkostoja kertyä. Olin tosi utelias kaiken suhteen, eikä minulla ollut mitään kynnystä ottaa yhteyttä alan huippusuunnittelijoihin. Kontakteista on ollut paljon hyötyä: heidän avullaan lehtikin on saanut nostetta ja ilmaista mainosta.
Osa kauppani bisnesideaa oli alusta lähtien yhteisöllisyys. Halusin, että neulomisesta innostuneet voisivat löytää sieltä sielunsiskojaan. Aloin kehitellä myös omakustannelehteä, joka tukisi myyntiä. Se idea alkoi kasvaa: miksei tästä voisi tehdä jotain isompaakin! Kun sain ystävän pallottelemaan ajatusta, päätimme perustaa juuri sen neulelehden, jota itse haluaisimme lukea.
Jonna hankki juuri kesä-mökin. Vapaa-ajalla hän harrastaa myös luovaa kirjoittamista.
Minulla oli kontakteja valmiina ja journalistin tausta, ja sekä minä että Sini osasimme valokuvata. Lähdimme aluksi brändäämään lehteä. Avasimme Instagram-tilin ja rummutimme lehteä tulossa pian -hengessä. Kun ensimmäinen numero sitten ilmestyi, meillä oli jo paljon asiakkaita. Toisen numeron kohdalla vahvistui, että tämä elättää meidät.
Jälkeen päin on vaikea tajuta, miten jaksoimme ensimmäiset pari vuotta. Teimme lehteä illat ja viikonloput, päivätyön ohella. Jotenkin ajatus omasta brändistä ja itse luodusta työpaikasta kantoi. Nyt tulee surku, kun miettii vaikka perhettä niihin aikoihin. Ei sitä taakkaa silloin huomannut. Yrittäjällä pitääkin olla aluksi vähän romantisoitu haave päässään – helppo tiehän se ei ole. Minä haaveilin siitä, että tulevaisuudessa ei tarvitsisi laskea joka senttiä. Että voisi vaikka joskus matkustaa kokonaisena perheenä ulkomaille.”
Omat rajat
”Välillä olen valmis myymään koko paskan”
”Parin viime vuoden aikana olen pakottamalla asettanut itselleni rajoja. Koetan pitää työpäivät kuusituntisina, mutta huomaan silti miettiväni kotona työasioita.
Olen tehnyt mielenterveyteni kanssa töitä vuodesta 2005 lähtien. Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja sairaus pahenee, jos en esimerkiksi nuku kunnolla. Taudinkuvaan kuuluu, että kun mieli menee mustaksi, näköalattomuus iskee.
Olen ollut välillä valmis myymään koko paskan, ja esimerkiksi viime vuosi oli vaikea ja olin pitkään sairauslomalla. Mutta tiedän jo, että siitä alhosta pääsee ylös. Toinen puoli sairautta on hypomania, ja silloin menee hyvin. Se on minulla lievää: en tee velkaa tai järjettömyyksiä, mutta virtaa ja ideoita riittää.
Opin koko ajan enemmän itsestäni ja sairaudesta, mutta käytännön kanssa on vielä tekemistä. Pitäisi elää tavallisesti, joku saattaisi sanoa tylsästi. Tiedän senkin, että sosiaalinen media ei tee minulle hyvää. Siitä on vaikeaa irrottautua, mutta heti on tasaisempaa, kun otan etäisyyttä. Nuorempana jonkin sodan seuraaminen kävi niin rankaksi, että minun oli pakko vetää raja ja lopettaa uutisten seuraaminen vähäksi aikaa kokonaan. Some synnyttää minussa samanlaisia riittämättömyyden tuntemuksia.”
Pomohommat
”Pitää olla kunnossa, jotta firma pysyy pystyssä”
”Olen duunariperheestä ja olin aikanani suvun ensimmäinen akateeminen. Minut on kasvatettu olemaan heikomman puolella, ja olen valmis maksamaan enemmänkin veroja, jotta tämä yhteiskunta toimisi.
Uskon, että olen rohkeampi kuin suurin osa yrittäjistä. Voin omassa firmassani tehdä asioita omalla tavallani. Se oli oikeastaan koko homman takana: tarve ja halu tehdä juuri sellainen työpaikka, jossa itse haluaa olla. Lehtialaa seuratessani olen nähnyt, miten freelancereiden palkkiot ovat edelleen samalla tasolla kuin silloin kun itse aloitin, parikymmentä vuotta sitten. Se on väärin, ja koetan omalta osaltani pitää huolen, että meillä kaikki saavat asianmukaiset korvaukset. Nyt, kun meillä on työntekijöitä, yhteiskunnallinen vastuu painaa uudella tavalla.
Minun täytyy olla kunnossa, jotta firma pysyy pystyssä. Ja raha-asioita on pakko ajatella – en voi sanoa, että nyt ei vain kiinnosta, kun pelissä on muidenkin perheet ja toimeentulot. On tärkeää, että meillä töissä olevat ihmiset tuntevat olonsa hyväksi.
Olen oppinut eriyttämään itseäni yrityksestä. Vaikka minulla on firmassa kiinni koko sydämeni ja identiteettini, tämä on kuitenkin pelkkä työ. Osaan jo delegoida asioita muille ja aion pitää ihan kunnon kesäloman.”
Jonna halusi perustaa lehden, jollaista haluaisi itse kutojana lukea.
Rentoutuminen
”Löytäisinpä itsestäni vaeltajan”
”Minulla on ollut vähän heikosti keinoja irtautua töistä. En ole ihminen, joka lähtee urheilemaan tai metsään vaeltamaan. Toivoisin, että löytäisin itsestäni vaikka sen vaeltajan. Tiedän, että se tekisi hyvää.
Lukeminen on ehdoton henkireikä. Kaunokirjallisuus imee aina syövereihinsä, ja käyn paraikaa myös luovan kirjoittamisen kurssia. Jos olen aikaisemmin ajatellut, että tietenkin osaan 20 vuoden työkokemuksella kirjoittaa, niin enää en ajattele. Kun tavoitteena ei ole lehtijuttu vaan romaani, niin kirjoittamiseen liittyy paljon oppeja, joista en ole tiennytkään. Sitä on ihanaa harjoitella. Perfektionistille tekee hyvää panna ajastin kymmeneen minuuttiin ja antaa tekstin vain virrata, ilman suunnittelua ja ajattelemista. Kunhan kynä ei pysähdy.
Tarvitsen paljon omaa rauhaa, vaikka nautin ihmisten tapaamisestakin ja ikävöin työmatkoja. Haaveilen siitä, että asuisin puolet ajasta mökillä, jonka olemme juuri ostaneet. Lasten koulut ja päiväkodit ovat Tampereella, mikä vähän vaikeuttaa suunnitelmaa. Onhan heillä toisaalta myös isä.”
Tulevaisuus
”Olen aika hyvä keksimään uusia ideoita”
”Toimitusjohtajan työssä on paljon hallintoa, sopimusten pyörittämistä ja sähköpostien kirjoittamista. Enkä voi sanoa nauttivani siitä. Haaveilen henkilökohtaisesta avustajasta ja palkatusta toimitusjohtajasta – ehkä vielä joskus.
Parasta työssäni on se, että saan koko ajan ideoida, kehittää ja suunnitella ilman rajoja. Olen aika hyvä keksimään uusia ideoita. Kaikki on periaatteessa mahdollista, mutta emme me väkisin koeta kasvaa. Väkeä ei ole vielä tarpeeksi kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen.
Haaveena olisi tulevaisuudessa olla ainakin iso verkkotoimija. Lisäksi meillä on pohdinnassa toinen lehtikonsepti, ja se on jo melko pitkällä. Yksi haave olisi neulekirja, joka ei olisi yhtään perinteinen vaan yhdistäisi neulomista, proosaa ja taidevalokuvausta. Minähän olen kustantaja, niin voin toteuttaa sellaisen!
Olen löytänyt oman paikkani. En silti usko, että teen Lainetta lopun elämääni – ambitioita on muuallakin, esimerkiksi kehitysyhteistyön puolella. Haluan, että työlläni on merkitys.”
