Miten voi edetä uralla, jos ei halua pomoksi? Tiina, 40, pettyi pomohommiin ja löysi omannäköisen urapolun

Miksi ajattelemme, että eteneminen tarkoittaa vain päällikön tehtäviä ja kovempaa palkkaa?

Tiina hämmentyi huomatessaan, ettei nauttinut päällikön töistä.

28.6.2021 7:00

Toisinaan Tiina Henry-Biabaudin mieleen hiipii epävarmuus. Onko tämä tarpeeksi? Olenko minä tarpeeksi? Tiina on 40-vuotias diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri, joka ei ole johtotehtävissä tai edes matkalla niihin. Toisin kuin opiskelukaverit.

–LinkedIniä selatessa havahdun siihen, että kaikki muut ovat johtajia, päälliköitä tai head of jotain. Se saa miettimään, olenko hölmö, jos olen ihan tyytyväinen omaan työtilanteeseeni.

Tunnetta ei poista edes se, että Tiina on unelmatyössään. Hän toimii Tekniikan akateemisten liitto TEKissä markkinointi- ja viestintätehtävissä, eikä juuri nyt keksi, mitä tekisi mieluummin. Hän kokee, että nykyisessä työssään ammattiliitossa hänellä on mahdollisuus edistää yhteiskunnassa tärkeinä pitämiään asioita kuten työhyvinvointia.

– Mutta se ei vain kuulosta hienolta tai siltä, että olisin saavuttanut unelmiani. Sitä miettii, mitä muut ajattelevat, Tiina sanoo.

Tiinallakin on kyllä kokemusta pomohommista. Uransa alussa hän oli it-alan yrityksessä projektipäällikkönä: johti monen asiantuntijan työtä, piti yhteyttä asiakkaisiin, seurasi aikatauluja ja laski suunniteltuja ja toteutuneita työtunteja. Ura eteni ja palkka nousi, mutta työnkuva yllätti.

– Hämmennyin, kun huomasin, etten nauttinut itse työstä.

Kun asiat eivät sujuneet, Tiina stressasi.

– En osannut johtaa tiimiläisiäni hyvän kautta. Jos kuulin, että työn alla oleva asia tulee myöhästymään, mietin, onkohan asiakas minulle vihainen sen sijasta että olisin miettinyt, kuinka voisin auttaa ja tsempata tiimiäni.

Tiinasta tuntui myös, että hänen johtamistaitonsa eivät olleet riittävät.

– Olen liian kiltti, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä.

Pian hän tajusi, ettei olisi itse halunnut työskennellä projektissa, jota veti. Tiinan oma esihenkilö oli kuitenkin ymmärtäväinen ja totesi, etteivät päällikön tehtävät sovi kaikille. Pian Tiina hakeutui yrityksen sisällä tehtäviin, jotka vastasivat paremmin hänen kykyjään.

–Opin työssä ainoastaan sen, etten halua olla vastuussa muiden töistä.

Tiina päätti kirjoittaa LinkedIniin päivityksen ajatuksistaan: Onko kaikkien pakko pyrkiä päällikkötehtäviin? Millaisia työuria meillä arvostetaan? Tiina halusi myös kertoa muille, että hänelle asiantuntijatehtävissä pysyminen oma valinta ja intohimo.

Tiina sai huomata, ettei ollut ainoa asiaa pohtinut. Hän sai viestejä päälliköiltä, jotka kertoivat haaveilevansa itsekin paluusta asiantuntijatyöhön.

– Osa taas kirjoitti, ettei kehtaa julkisesti edes tykätä päivityksestäni, koska pelkää, että joku tuttu näkee.

Meitä tarvitaan monen tyyppisissä töissä ja tehtävissä.

Horisontaalissa vai vertikaalissa?

Mistä kumpuaa ajatus, että työuralla pitää edetä koko ajan? Milloin aloimme ajatella, että ”eteneminen” tarkoittaa vain päällikkötehtäviä ja parempaa palkkaa?

Vastaus löytyy todennäköisesti historiasta, arvioi Työterveyslaitoksen erikoistutkija Kaisa Törnroos. Ennen työelämä oli vielä nykyistä voimakkaammin lineaarista – eli siis eteni yleensä samaa rataa: ensin hankittiin koulutus, sitten mentiin koulutusta vastaavaan työpaikkaan ja oltiin siellä, kunnes jäätiin eläkkeelle.

– Kun oltiin saman työnantajan palveluksessa pitkiä uria, oli luonnollista, että työpaikan sisällä aukesi mahdollisuuksia edetä, jos ihminen sitä itse halusi.

Niin sanotusti perinteistä etenemistä työpaikan tai työpaikkojen hierarkiassa ylöspäin kutsutaan vertikaaliseksi urapoluksi. Sen rinnalla puhutaan kuitenkin yhä useammin horisontaalisista urapoluista. Niissä asiantuntijuutta kerrytetään ja laajennetaan samassa tai vastaavassa työssä.

Joillakin aloilla työntekijöiden on välttämätöntä päivittää osaamistaan pysyäkseen kehityksen kelkassa, tästä esimerkkinä on vaikkapa ohjelmistoala. Joissakin alan yrityksissä työntekijöillä on mahdollisuus syventää osaamistaan jopa työajalla. Joillakin työnantajilla taas on myös omat etenemisportaansa niin asiantuntijoille kuin esihenkilöksi tähtääville.

Se, etten halua olla esihenkilö, ei tarkoita, ettei minulla ole kunnianhimoa.”

Horisontaalisesti voi toki edetä myös muissa kuin asiantuntijatehtävissä; luokanopettaja voi laajentaa osaamistaan opiskelemalla erityisluokanopettajaksi tai kampaaja maskeeraajaksi – ja näin saada monipuolisempia työtehtäviä.

Horisontaalisella urapolulla ei välttämättä ole kuitenkaan luvassa samanlaisia selkeitä etappeja kuin vertikaalisella uralla: ei lisää vastuuta, ei hienoja titteleitä, eikä palkankorotuksia. Ulkopuolisten voi olla myös vaikea hahmottaa, milloin joku etenee horisontaalisesti.

Usein tietoa ja taitoa kertyy pikkuhiljaa – ja tehtävät saattavat muuttua siinä sivussa. Juuri tämä motivoi Tiina Henry-Biabaudia hänen nykyisessä työssään.

– Jo siihen, miksi kirjoitan jonkun tekstin uutiskirjeeseen tai esitteeseen juuri tietyllä tavalla, liittyy paljon hiljaista tietoa organisaationi toiminnasta tai vaikkapa tutkimustuloksien hyödyntämistä. Pääsen hyödyntämään osaamistani ja kokemustani.

Urapolkujen erilaisuudesta puhutaan edelleen vähän. Se voi luoda tunteen siitä, että omallakin työuralla täytyy tapahtua juuri tietynlaisia muutoksia – halusipa niitä sitten itse oikeasti tai ei.

– Jos olen samassa työssä tosi pitkään, olenko ihan jämähtänyt ja tippunut kelkasta? Tiina pohtii.

Työelämä on kuitenkin muuttunut, Kaisa Törnroos huomauttaa. Nykyään työntekijän täytyy olla aiempaa valmiimpi reagoimaan muutoksiin. Puhutaan ”muutosvalmiudesta”, jolla tarkoitetaan sitä, että työntekijä pystyy näkemään työssään tapahtuvissa muutoksissa uhkien sijasta mahdollisuuksia. Esimerkiksi yt-neuvottelujen johdosta työnkuvassa saattaa tapahtua yhtäkkiä isojakin muutoksia.

– Muutosvalmius edellyttää osaamisen päivittämistä joko niin, että syventyy johonkin erityisen paljon tai niin, että laajentaa osaamista ja pystyy siirtymään sivusuunnassa toisenlaisiin tehtäviin, Kaisa Törnroos sanoo.

Lisää liksaa ja arvostusta

Todellisuudessa siis yhä useammissa työpaikoissa kyllä arvostetaan osaamisen päivittämistä ja lisäkouluttautumista, mutta palkitaanko niistä, onkin toinen kysymys.

Tiina on tällä hetkellä ihan tyytyväinen palkkaansa. Hän on katsonut liittonsa palkkatilastoista, että se vastaa aika lailla mediaania siitä, mitä muut samassa asemassa ja samankaltaisella kokemuksella tienaavat. Palkka on myös aina noussut, kun hän on vaihtanut työpaikkaa.

–Tiedän kuitenkin, etten voi palkkaa mielin määrin kasvattaa pelkästään asiantuntijaroolissa.

On luonnollista, että hierarkiassa ylöspäin etenevän palkka yleensä nousee, koska vastuukin kasvaa. Parempi palkka on usein myös porkkana, joka saa tavoittelemaan korkeampaa asemaa.

– Mutta esimerkiksi sairaanhoitajien palkkahan ei ole missään suhteessa siihen vastuuseen, minkä he kantavat, Kaisa Törnroos muistuttaa.

Sama pätee myös esimerkiksi lastentarhaopettajiin ja moniin muihin matalapalkka-aloihin.

Riippuu ihan alasta ja palkkausjärjestelmästä, miten osaamisen päivittämisestä palkitaan. Kunta-alalla on käytössä työkokemuslisä, ja monilla työpaikoilla palkkiot perustuvat työn vaativuuden ja siinä suoriutumisen arviointiin. Palkkaa on mahdollista nostaa samassa tehtävässäkin, jos voi näyttää työnantajalle, että osaamisen laajentamisesta on ollut ihan konkreettista hyötyä.

– Silloin on tärkeää, että osaa sanoittaa, millaista osaamista, taitoja ja vahvuuksia on kertynyt, Kaisa Törnroos sanoo.

Hän huomauttaa, että työantajat voivat osoittaa arvostustaan myös muutoin kuin palkkaa nostamalla. Esimerkiksi positiivinen palaute on ilmainen keino. Toinen keino on tarjota työnohjausta työajalla. Lähes jokainen kaipaa välillä mahdollisuutta pysähtyä pohtimaan omaa työkykyä ja uraa sekä motivaatiota. Työnantaja voi osoittaa myös työntekijöiden hyvinvoinnin olevan tärkeää.

Ihmiset ovat myös erilaisia. Toisille työ on vain työtä, josta saatavalla palkalla voi toteuttaa itseään, ja toisille taas palkkaa tärkeämpää on se, että työ vastaa omaa arvomaailmaa ja ”omaa juttua”.

Tiinallekin kovaa palkkaa tärkeämpää on tehdä työtä, jossa hän pääsee edistämään itselleen tärkeitä arvoja ja hyödyntämään sitä, mitä todella osaa. Myös hyvä työporukka on tärkeä.

Silti Tiina ajattelee, että palkka kertoo siitä, mitä työnantaja arvostaa.

– Ja jokainen haluaa olla arvostettu.

Kaikkia tarvitaan

Vaikka kuinka tekisi sitä mitä itse haluaa, huonommuuden tunteita voi silti olla vaikea välttää, jos ympärillä arvostetaan vain tietynlaista urakehitystä. Miten alemmuuden kokemuksesta voisi päästä eroon?

– Ei varmaan muuten kuin siten, että yhteiskunnassa arvostettaisiin myös asiantuntijatyötä ja jokainen tiedostaisi, mikä itselle on hyväksi, Tiina miettii.

Kun epäilys somea selatessa alkaa hiipiä mieleen, Tiina muistuttaa itselleen, että tämä on minun valintani ja olen tyytyväinen tähän. Se on tarpeen, sillä yhteiskunnan normit istuvat meissä tiukasti ja niiden rikkominen saa helposti kyseenalaistamaan omia valintoja.

Kaisa Törnroos on samaa mieltä: vertailu on inhimillistä, mutta turhaa.

– Meitä tarvitaan monen tyyppisissä töissä ja tehtävissä. Tarvitaan työntekijöitä, esihenkilöitä ja johtajia. Olisi tärkeää, että jokainen löytäisi itselleen sopivan paikan ja rauhan sen kanssa.

Kaisa Törnroos muistuttaa, että työ on vain yksi osa elämää. Hän vierastaa koko työura-sanaa; ikään kuin nuorena vaipuisimme johonkin valmiiksi kaivettuun uraan, jossa sitten painamme eteenpäin – oli se sitten horisontaalinen tai vertikaalinen matka. Näinhän elämä ei kuitenkaan mene.

Työelämän muuttuessa todennäköisesti myös horisontaalisten työurien arvostus kasvaa. Kaisa Törnroos toivoo, ettei nuorena tehtyjen valintojen tarvitsisi määrittää koko työuraa.

– Jos myöhemmin uralla huomaa, ettei tämä olekaan minun juttuni, mikään ei estä lähtemästä tavoittelemaan uutta uraa vielä 50–60-vuotiaana. Voisimmeko me paremmin, jos näkisimme elämän kokonaisuutena ja miettisimme, miten haluamme elää, minkälainen rooli työllä siinä on ja miten työstä saa tukea hyvinvoinnillemme?

Tiina pohtii samoja kysymyksiä nykyisessä työssään ammattiliitossa; hän haluaa olla kehittämässä työelämää reilumpaan ja kannustavampaan suuntaan. Itse hän nauttii siitä, että saa oppia jatkuvasti uutta ja tehdä työtään paremmin ja vaikuttavammin.

– Se, etten halua olla esihenkilö, ei tarkoita, ettei minulla ole kunnianhimoa, Tiina sanoo.

Lue lisää: Päivi koki selittämätöntä alemmuuden tunnetta, vaikka menestyi urallaan – sitten hän alkoi miettiä, saattoiko duunaritausta selittää huijarisyndroomaakin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?