Päivi koki selittämätöntä alemmuuden tunnetta, vaikka menestyi urallaan – sitten hän alkoi miettiä, saattoiko duunaritausta selittää huijarisyndroomaakin

Duunariperheessä varttunut Päivi Lehtomurto on tyypillinen luokkahypyn tehnyt nainen: vaikka cv näyttää hyvältä, epävarmuudesta on ollut vaikea päästä. Samalla sukulaisten silmissä menestyminen saattaa nolottaa.

6.6.2021 18:00

Lukiossa päätin, että haluan toimittajaksi. Heitä koulutettiin muun muassa Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella, mutta opo kertoi, että sinne oli vaikea päästä. Keskiarvoni oli 9,8, mutta suljin silti vaihtoehdon pois mielestäni. Ajattelin, etten kuitenkaan pääsisi. Sen sijaan hain opiskelemaan suomen kieltä, sillä siihen sisältyi turvallinen varasuunnitelma nimeltä äikänope. Olisipa sitten vaihtoehto, jos en pärjäisikään haaveammatissani.

Yliopistossa kadehdin ystävieni keskustelu- ja argumentointitaitoja. He esittivät mielipiteensä niin varmasti! Mutta he tulivatkin akateemisista perheistä, toisin kuin minä. Minä uskalsin ottaa kantaa vain, jos muistin lähteet ulkoa.

Nuoruuden muistot palaavat mieleeni, kun luen Facebookin Ompeluseura-ryhmässä keskustelua siitä, millaisia kokemuksia duunariperheiden lapsilla on ollut opiskelu- ja työelämässä: moni on potenut selittämätöntä alemmuudentunnetta ja huijarisyndroomaa vaikka olisi elämässä ihan menestynyt. Samalla oma menestys on saattanut nolottaa sukulaisten edessä.

Juuri tuolta minustakin on tuntunut. Minusta tuli kuin tulikin toimittaja, ja olen edennyt urallani päätoimittajaksi asti. Silti epävarmuus ja alemmuuden tunne ovat seuranneet minua, ja esimerkiksi verkostoitumisen opettelu on ollut minulle vaikeaa. Työhön liittyvistä tilaisuuksista poistun usein heti, kun asiaosuus päättyy. En jaksa jäädä rupattelemaan puolituttujen kanssa tai miettiä, muistavatko he kuka olen tai keksinkö mitään järkevää sanottavaa.

Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun luen yhteiskuntaluokan vaikutuksista, tällä kertaa se ravistelee minäkuvaani. Mitä jos kokemani epävarmuus ei ole johtunutkaan vain persoonastani? Voiko huijarisyndroomakin olla luokkakysymys?

Duunarista keskiluokkaan

Sosiologi Mari Käyhkö on tutkinut kaltaisiani: työväenluokasta ponnistavia, akateemisen koulutuksen saaneita naisia. Hänen huomionsa on, että työläisperheen lapsilla alemmuudentunne ei välttämättä katoa, vaikka cv näyttäisi hienolta. Se voi nousta pintaan, kun opiskelu- tai työelämässä avautuu mahdollisuus, jollaiseen ei ole tottunut.

– Ihminen voi estellä itse itseään. Ajatella, että minä olen vain tällainen, ei tämä ole minulle mahdollista. Koulutetuissa perheissä tartutaan helpommin mahdollisuuksiin kyseenalaistamatta, Käyhkö sanoo.

Kasvoin torniolaisessa omakotitalossa iltatähtenä, enkä vielä nuorena tiedostanut kuuluvani työväenluokkaan; kavereideni kodit olivat samanlaisia. Suuriin ikäluokkiin kuuluvat vanhempani tekivät työuransa pääosin tehdashommissa: äitini pullotti Lapin Kultaa kolmivuorotyössä, ja isä työskenteli koneistajana paperitehtaalla. He olivat eläneet köyhän lapsuuden. Isäni sanoo, ettei muista varhaisesta lapsuudesta mitään hauskaa, vaan se oli ”täyttä työntekoa kolhoosissa”.

Nuoruudessani vanhempani olivat kuitenkin jo maksaneet asuntolainansa ja minä sain pieniä kurkistuksia keskiluokkaiseen elämäntapaan. Kotiimme hankittiin tietokone ensimmäisenä kavereistani, ja pääsin kielikurssille.

Palvelun vaatiminen nolottaa

Rahaa käytettiin joskus myös Kanarian-matkaan ja uuteen televisioon, mutta ei koskaan palveluihin, jotka pystyttiin itse tekemään.

Siksiköhän palvelujen käyttäminen – ja hyvän palvelun vaatiminen – tuntuu minusta edelleen kiusalliselta?

Minulla on käynyt siivooja vuodesta 2013 ja edelleen hävettää, että käytän siihen rahaa. Moni muukin keskiluokkainen valinta aiheuttaa ristiriitoja. Rakastan hotelliaamupaloja ja pienpaahtimon kahvipapuja. Huomaan selitteleväni kalliita hankintojani: minä nyt tykkään välillä vähän humputella!

Toimintani on esimerkki tunnetyöstä, jota Mari Käyhkön haastattelemat työläistaustaiset naiset tekevät. Pyrimme osoittamaan lojaaliutta omaa taustaamme kohtaan: emme ole lähteneet minnekään.

– Puheessa tapahtuu koko ajan pientä säätelyä. Mistä voi puhua ja millä kielellä? Elitistiseksi koettuja sivistyssanoja vältellään. Missään nimessä ei haluta asettua toisen ihmisen yläpuolelle, jopa omaa tutkintoa tai titteliä piilotellaan, Mari Käyhkö sanoo.

Kysyn isältäni, miten hänelle on näkynyt, että olen maisteri. ”Ei sinusta ole leuhka tullut”, hän naurahtaa. Vastaus kiteyttää osuvasti yleisen ajatusmallin, joka repii railoa luokkien väliin. Moni duunari ajattelee edelleen, että korkeammin koulutetut pitävät itseään parempina ihmisinä.

Luokkajako murroksessa

Perinteinen tapa jakaa luokat on puhua yläluokasta, keskiluokasta ja työnväenluokasta.

Usein keskiluokka ryhmitellään ylempään ja alempaan. Digitalisaatio ja globalisaatio ovat kiihdyttäneet työelämän murrosta, ja Suomen väestö vanhenee ja monimuotoistuu. Samalla luokkajakokin muuttuu. Uusi merkittävä ryhmä ovat prekaareissa eli tilapäisissä tai epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevät.

Sosiologian tutkija Marja Peltola nostaa esiin kaksi muutakin uutta ja olennaista ilmiötä: kovatuloisimmat kasvattavat eroa muihin, ja etnisten vähemmistöjen keskuudessa korostuvat pienituloisuus ja matala koulutus.

– Yhteiskunnan rakenteellinen rasismi tuottaa tietynlaisia luokka-asemia. Se on ilmiö, josta puhutaan tosi vähän, Marja Peltola sanoo.

Luokkakeskustelu muuttuu monipuolisemmaksi, kun otetaan huomioon muutakin kuin koulutus, tulot ja ammatti. Peltola ja Käyhkö katsovat luokkaa kulttuurisesta näkökulmasta. Vanhemmilta periytyy myös henkistä, kulttuurista ja sosiaalista pääomaa.

– Ajattelen, että luokka lävistää koko elämää. Se on ruumiissa, kasvatuksessa ja valinnoissa. Luokkaa tehdään omilla valinnoilla, ja siinä on kysymys siitä, kuka minä olen, Mari Käyhkö kuvailee.

Ihminen voi tuntea kuuluvansa useampaan luokkaan tai olevansa jonkinlaisessa välitilassa.

Oivallan, että tähän ilmiöön kiteytyy niin oma kuin vanhempienikin kokemus. Taloudellisen tilanteen kohentuminen tai työelämässä eteneminen ei välttämättä hetkauta ihmisen perusajatusta itsestä – tai omasta luokasta.

Tietenkään lapsuudenkodin tausta ei sanele elämän suuntaa. Yhteiskuntaluokka on yksilön elämää ympäröivä rakenne, joka joko helpottaa tai vaikeuttaa tiettyihin suuntiin menemistä.

Sosiaalisessa mediassa moni on sitä mieltä, että luokka ei ole vaikuttanut omaan elämään eikä luokkapuhetta tarvita. Tämä ei yllätä Marja Peltolaa.

– On huvittavaa, miten Suomessa elää myytti, että olemme luokaton yhteiskunta.

Luokkakeskustelu koetaan meillä usein myös arvottavana, mitä se ei Käyhkön mielestä missään nimessä ole.

– Tarkoituksena on puhua rakenteista ja eriarvoisista lähtökohdista ja tuoda näkyväksi se, millaista elämäntapaa yhteiskunnassa arvostetaan, ei laittaa ihmisiä hierarkkiseen järjestykseen.

Nuoren ihmisen näkökulmasta luokkakeskustelu on tärkeää, koska se antaa välineitä ymmärtää itseään.

– Ymmärrys perhetaustan vaikutuksista voi auttaa jaksamaan omalla polulla olevia hankaluuksia, Marja Peltola sanoo.

Onko luokkahyppy enää mahdollinen?

Koulutus periytyy Suomessa nykyään entistä vahvemmin, ja luokkahypyn tekeminen on nykyisille teini-ikäisille vaikeampaa kuin vaikkapa meille 1980-luvulla syntyneille. Vanhempien koulutus vaikuttaa merkittävästi sekä nuoren koulumenestykseen että siihen, hakeutuuko hän lukioon vai ammatilliseen koulutukseen. Akateemisesti koulutettujen vanhempien lapsi menee yliopistoon kahdeksan kertaa todennäköisemmin kuin ei-akateemisten lapsi.

Koulutuksen periytyminen liittyy myös intensiiviseen vanhemmuuteen, joka on luokkasidonnainen asia. Nykyään erityisesti keskiluokkaiset äidit kannattelevat lastaan jopa uupumiseen asti. He pitävät yhteyttä opettajaan ja osaavat tarpeen mukaan vaatia erityistä tukea. Heillä on tietoa koulutusvalintojen seurauksista ja itsevarmuutta pitää yhteyttä opettajaan. Tämä ei ole kaikille helppoa etenkään silloin, jos ei ole käynyt suomalaista koulutusputkea.

Se, että lapsi haluaa tehdä kuten vanhempansa, ei tietenkään ole ongelma. Ongelmallista on, jos perheen asema vähentää lapsen mahdollisuuksia tehdä sitä, mitä hän haluaa tehdä – tai estää näkemästä vaihtoehtoja, Marja Peltola sanoo.

Mari Käyhkön mukaan yliopisto-opiskelu voi olla työläisnuorelle jopa riski. Jos hankkii koulutuksen, joka vie pois vanhempien luokasta, se voi muuttaa perhesuhteita. Kyse on arvostuksista. Onko parempi olla lukija vai tekijä? Tämä käsitys itsestä ohjaa vahvasti nuorten koulutusvalintoja.

Miten koulutuksen periytymistä sitten ehkäistään? Yksinkertaista ratkaisua ei ole, mutta tutkijat korostavat lähikouluperiaatetta, joka tuo eri taustoista olevat lapset yhteen. He kannattavat laadukasta opinto-ohjausta niille nuorille, jotka eivät saa kotoa tukea opiskeluun. Maksuton toinen aste voi avata vähävaraisille oven lukioon. Oppivelvollisuusiän pidentäminen toimii, jos pakollinen toinen aste on muutakin kuin säilö. Lukemisharrastuskin voi auttaa.

–Lukemisesta on hyötyä keskiluokkaisessa koulumaailmassa. Jos tykkää lukea, niin todennäköisesti tykkää käydä myös koulua, Mari Käyhkö sanoo.

Kahden luokan kansalainen

Minäkin tykkäsin lukea. Ja toisin kuin monissa muissa työläisperheissä, meillä kirjastokorttia ei tarvinnut piilotella. Meillä luettiin iltasatuja, ja vanhempani halusivat lapsistaan ylioppilaita. Taustalla vaikuttivat vanhempieni omat toteutumatta jääneet opiskelutoiveet. Heille oli tärkeää innostaa ja tukea omia lapsiaan opiskelemaan.

Minulle etenemiselle merkittävää on myös ollut se, että kohdalleni on osunut opettajia ja esihenkilöitä, jotka ovat kannustaneet minua eteenpäin silloin, kun uskoni kykyihini on rakoillut.

Mari Käyhkö pitää ongelmallisena suomalaisen yhteiskunnan yksilöuskoa, joka laittaa meidät syyttämään itseämme epäonnistumisista ja kiittämään itseämme saavutuksista.

Luokkakeskustelu kytkeytyykin myös ajankohtaiseen keskusteluun etuoikeuksista. Kun peilaan elämääni somessa kiertävään etuoikeuskehään, huomaan kuuluvani etuoikeutettuun ryhmään kaiken muun paitsi sukupuoleni osalta.

Minulla menee hyvin, mutta ymmärrän, ettei se ole pelkästään omaa ansiotani. Taustani ansiosta katson maailmaa kahdesta näkökulmasta, ja se on vahvuus, josta epävarmuuden kokemukset ovat lopulta pieni hinta.

Lue myös: Kysyimme, mitä L:n ylioppilaista tuli, ja näin lohdullisesti he vastasivat – ”Toivoisin, että olisin ollut ennemmin M- tai E-papereiden oppilas”

Lue myös: Martta sai toivomansa palkan fiksulla kikalla – 10 taulukkopalkan päihittänyttä kertoo, miten sen teki

Lue myös: 11 naista kertoo palkkansa – me kerromme, mitä hyötyä siitä on meille kaikille

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?