Kysyimme, mitä L:n ylioppilaista tuli, ja näin lohdullisesti he vastasivat – ”Toivoisin, että olisin ollut ennemmin M- tai E-papereiden oppilas”

Laudaturin paperit kirjoittaneiden menestystä hehkutetaan joka kevät. Mutta aina L:n ylioppilaat eivät edes jatka opintoja, kävi ilmi Me Naisten kyselystä.

Tämä hattu on trendikäs joka kevät.

31.5.2021 18:00

Tällä viikolla kukitetaan tuoreet ylioppilaat, ja mediassa loistavat taas erityisesti laudaturin paperit kirjoittaneet. Mutta mitä heille ylioppilaskevään jälkeen tapahtuu?

Kysyimme Me Naisten lukijoilta, miten ylioppilaskoemenestys on vaikuttanut heidän elämäänsä. Kyselyyn vastasi yhteensä 933 ihmistä. Kaksi kolmasosaa kaikista kyselyyn vastanneista koki, ettei yo-kirjoitusten arvosanoilla ole ollut juuri minkäänlaista merkitystä heidän elämäänsä.

Aiemmassa jutussamme A:n ylioppilaat kertoivat, mitä heistä tuli ja miten koulumenestys siihen vaikutti.

Lue myös: A:n ylioppilaat kertovat nyt, miten ovat menestyneet elämässä – kehnosti mennyt yo-koe ei välttämättä vaikuta uraan, vaan itsetuntoon

Tässä jutussa ääneen pääsee niitä vastaajia, joiden ylioppilastodistuksen yleisarvosana oli laudatur. Heitä oli 12,8 prosenttia kaikista kyselyyn vastanneista.

Vaikka moni laudaturin kirjoittaneista oli päätynyt akateemiselle uralle tai yrityselämässä johtotehtäviin, komean laudatur-suoran kirjoittaminen ei aina edes taannut haluttua opiskelupaikkaa. Joskus elämä tuli urahaaveiden tielle, tai sitten omaa alaa ei vain löytynyt. Vastaukset antavat myös toivoa niille, joita oma kirjoitustulos harmittaa – se ei todellakaan ole kaikki kaikessa.

Näin laudaturin ylioppilaat vastasivat:

”Olen pohtinut, että tästä on ollut haittaakin. Jos opiskelu lukiossa ja yliopistossa olisi vaatinut minulta enemmän, olisin varmasti sinnikkäämpi ja uskoisin siihen, että ahkeruus palkitaan. Nyt minulla on taipumus ajatella, että onnistuminen ja epäonnistuminen ovat pikemminkin ominaisuuksiani eikä kovan työn tulos. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi työnhaku tai oman epämukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on tuntunut hankalalta. Luovutan helposti enkä uskalla yrittää, jos tiedän, ettei onnistuminen ole varmaa tai että se vaatii minulta paljon työtä. Haluaisin siis nykyisille lukiolaisille sanoa, etteivät L:n paperit ole automaattisesti avain onneen, vaan onnellisuus koostuu aivan muista asioista.” Nimimerkki Krista, yliopppilas vuonna 2015

”En ikinä hakenut mihinkään opintoihin, koska koulukiusattuna en halua olla koulun kanssa missään tekemisissä enää ikinä. Perustin kirjoitusten jälkeen ekan firman ja sillä tiellä ollaan. Monta ammattia kertynyt työn kautta, kouluja en ole käynyt lukion jälkeen. Enemmän olisi töitä kun ehdin tekemään.” Nimimerkki Sämpy, ylioppilas vuonna 1992

 Oman epämukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on tuntunut hankalalta.

”Vaikka kirjoitin niin sanotut huippupaperit, en oikeastaan oppinut opiskelemaan ennen yliopisto-opintoja. Yo-kokeisiin luin lähinnä edellisenä päivänä tai en silloinkaan, koska seitsemän ainetta samana keväänä rankan sairastelun ohessa ei antanut oikein mahdollisuutta muuhun. Nykyään teen väitöskirjaa ja viihdyn omalla alallani. Perhe on monipuolistanut elämää ja laskenut omia vaatimuksia. Tietyt sairaudet ovat vaikeuttaneet elämää aika paljon, ja vasta aikuisiällä olen ymmärtänyt, miksi oppiminen on minulle helppoa ja moni muu asia vaikeaa.” Nimimerkki Huippuylioppilaillakaan ei ole aina helppoa, ylioppilas vuonna 2014

”Silloin ei saanut jatko-opintoihin juurikaan pisteitä yo-arvosanoista. Melko turha juttu koko kirjoitukset. Seitsemästä kirjoitetusta aineesta ja laudaturin papereista en ole saanut mitään etua missään. Sellaisenaan koko yo-hässäkkä oli aivan turha. Huonon yo-menestyksen ei pitäisi torpata keneltäkään mitään tulevaisuudenvaihtoehtoja, mutta myöskään se ei ole oikein, jos erinomaisesta menestyksestä ei ole mitään hyötyä. Minusta tuli perusmaisteri yhteiskuntatieteen alalle.” Nimimerkki Hanna, ylioppilas vuonna 1999

”Lukion jälkeen en päässyt haluamiini kouluihin L:n papereista huolimatta ja yliopistoon en edes halunnut hakea. Suoritin kaksi perustutkintoa ammattikoulussa, mutta seuraavat esimiesopinnot jätin kesken huonon opetuksen ja rakkauden takia. Olen edennyt urallani osaamisellani sellaisiin tehtäviin, joissa varmaankin vaadittaisiin AMK-tutkintoa, jos haettaisiin uutta työntekijää. Olen äärimmäisen ylpeä työstäni, tiedän olevani hyvä ja osaava ja minua arvostetaan. Jollain tavalla taka-alalla kaivertaa ajatus, että haluaisin oppiarvoni vastaamaan työtäni, mutta en pidä nykyisestä monimuotoisesta opiskelusta, haluan vain lukea ja tehdä kokeet.” Pampula, ylioppilas vuonna 1995

”Jossain vaiheessa tuntui, että olen ikuinen opiskelija. Heti lukion jälkeen aloittamani opinnot eivät olleetkaan ’oikea’ ala minulle, ja hetki meni miettien, että mitäs sitten. Polveilevat opinnot ja perheen perustaminen opintojen aikana johtivat siihen, että olen nyt uran kannalta 10 vuotta ikäisiäni jäljessä. Enkä ole vieläkään saanut sitä ylempää korkeakoulututkintoa valmiiksi, kun työelämä vei mennessään.” Nimimerkki HK, ylioppilas vuonna 2001

 Olen nyt uran kannalta 10 vuotta ikäisiäni jäljessä.

”Olen viettänyt vuosia reissaamassa, ja viimeiset kuusi vuotta työskennellyt Uudessa-Seelannissa (ja pari talvea Suomen pohjosessa) hiihtokeskuksissa ski patrol -työssä. En tarvinnut papereitani kymmeneen vuoteen, kunnes nyt kolmikymppisenä hain opiskelemaan sairaanhoitajaksi ulkomailla. Vaikka minun piti toimittaa lukiotodistukset oppilaitokselle, en usko arvosanoilla olleen paljon merkitystä, vaan sisään olisi varmasti päässyt myös keskivertopapereilla.

Nuorille opiskelijoille tahtoisin sanoa, että arvosanat eivät todellakaan merkkaa kaikkea ja on valtavasti upeita ammatteja ja työuria, joissa kukaan ei koskaan tule kysymään arvosanojasi! Näin jälkiviisaana toivoisin, että olisin ollut ennemmin M- tai E-papereiden oppilas, ja tasapainoisempi ja sosiaalisempi. Ja mikäli jatko-opiskeluihin vaaditaan parempia papereita, aina voi uusia. Yhteiskunta hehkuttaa aina liikaa ’huippumenestyjiä’ vaikka jokaisella on omat vahvuutensa eikä se vahvuus välttämättä sovellu koulunpenkillä istumiseen tai asioiden mieleenpainamiseen.” Nimimerkki Hanni, ylioppilas vuonna 2011

”En jatkanut opiskelua vaan menin töihin. Ylioppilaskesänä menin myös naimisiin, nyt 30 vuotta myöhemmin olen yhä samassa työpaikassa (toki eri työtehtävissä) ja puolisokin on edelleen sama. Kolmea lasta, omakotitalo ja kesämökki, mitäpä sitä muuta kaipaisi? Yo-papereillani olisin luultavasti päässyt opiskelemaan helposti, mutta se olisi myös todennäköisesti maksanut tärkeimmän ihmissuhteeni eikä minulla olisi nykyistä perhettäni. En ole koskaan katunut päätöstäni ja eipä se jossittelu mitään muuttaisi.” Nimimerkki Sannisanni, ylioppilas vuonna 1991

”Kaikenlaisia töitä on ollut ja nytkin vakityö, mutta tuntuu, että kumpikaan ammattiala ei ollut ihan nappivalinta itselle. Hyvä opintomenestys ei takaa hyvää itseluottamusta. Nykyjärjellä varustettuna olisin valinnut jo nuorena opintopolun hieman toisin lukion jälkeen ja sinnitellyt lukiossa pitkän matematiikan loppuun (’kannustavan vitsikkään’ opettajan mukaan tytöt eivät osanneet sitä...) Ehkä palkkakin voisi olla siinä tapauksessa eri luokkaa kymmenen vuoden jatko-opiskeluilla.” Nimimerkki Levottomat jalat, ylioppilas vuonna 1992

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?