Suomen kovatuloisimman bloggaajan vauva takoo rahaa – kun Natalia Salmelan tulot vähenivät, lapsi paikkasi

Juttusarjassa eri alojen huippunaiset kertovat ajankäytöstään ja valinnoistaan työssä ja arjessa.

Kun Natalia Salmela perusti keväällä 2011 White Trash Disease -bloginsa, hänellä oli selkeä päämäärä: blogi ei olisi mikään harrastus vaan duuni.

– Minulla oli selkeä strategia, miten onnistun siinä, Natalia kertoo.

Ensimmäisenä piti saada mahdollisimman paljon kävijöitä. Se edellytti, että blogissa oli paljon sisältöä, joten Natalia kirjoitti alkuun päivittäin kolme postausta. Samaan aikaan hän opiskeli tuotantotaloutta ja työskenteli vaatemyyjänä.

Suunnitelma toimi. Kolmessa kuukaudessa blogi oli saanut kerättyä 90 000 kuukausikävijää. Kuukautta myöhemmin blogi pääsi mukaan Indiedays-yhteisöön ja alkoi tuoda Natalialle jo toimeentulon.

”

 Minulle työtä on kaikki, mistä maksetaan.”

Kokonaan yrittäjäksi Natalia hyppäsi kuitenkin vasta vuonna 2017. Sitä ennen hän ehti työskennellä myös vaatteiden maahantuontiyrityksessä, A-lehtien digituottajana ja kahdessa pr-toimistossa. Päivätöissäkin työviikko venyi toisinaan yli 40-tuntiseksi, ja sen päälle Natalia teki omaa vaikuttamistyötään. Kesällä 2018 Natalia oli perustamassa Satokausi Mediaa ja on siitä asti toiminut myös sen johdossa.

– Olen varmasti tehnyt elämässäni yhtä paljon töitä kuin useimmat 42-vuotiaana, Natalia uumoilee.

Nykyisin Natalia on yksi Suomen kovatuloisimmista somevaikuttajista: vuonna 2019 hänen tulonsa olivat liki 170 000 euroa.

– On maailman ärsyttävintä ajatella, ettei somevaikuttaminen olisi oikeaa työtä! Suomalaiset ajattelevat, että työ on vähemmän oikeaa työtä, jos se on kivaa eikä ole fyysisesti raskasta.

Natalia uskoo, että mielikuvaan vaikuttaa myös se, että monen kohdalla some­vaikuttaminen on alkanut harrastuksena. Sekään ei hänen mielestään tee siitä yhtään vähempiarvoista.

– Työn raja on tosi selkeä: työtä on kaikki, mistä maksetaan korvausta. Sen pitäisi riittää ihmisille.

Kun Natalia vuosi sitten kertoi olevansa raskaana, uutinen kiinnosti yli 100 000 lukijaa. Raskaus yllätti myös Natalian itsensä. Hän ei ollut koskaan halunnut äidiksi, ja parisuhde lapsen isän, Jonathan Heinon, kanssa oli julkistuksen aikaan kestänyt vasta reilut puoli vuotta.

– Jos joku olisi aiemmin sanonut, että minusta kuoriutuu tällainen perheihminen, en olisi uskonut. Entisen Natan mielestä rutiineja ja aikatauluja täynnä oleva vauva-arki olisi ollut tylsintä ikinä.

Työ: ”Tässä on taivas auki”

”Työstäni näkyvät ulospäin vain kuvaaminen ja kirjoittaminen. Ne ovat vain kolmasosa duunistani. Lisäksi on ideointia, konseptointia, myyntiä ja back-officea.

Parasta työssäni on ehdottomasti vapaus tehdä asiat miten, missä ja milloin itse haluan. Bloggaamisen lisäksi voin tehdä vaikka podcasteja, suunnitella oman vaatemalliston tai julkaista kirjan – tässä on taivas auki!

Pahinta julkisessa työssä ovat somekiusaajat ja anonyymit haukkujat. Kauheimmissa kommenteissa lapselleni on toivottu sairauksia, jotta ’Nata oppisi vähän’. Tiedän, että somen mutsiskene on armoton, ja olen suojellut itseäni sulkemalla kommentointikanavia.

Vierastan lavastettua some-elämää, enkä edes yritä saada omaa elämääni näyttämään seesteiseltä. Uskon, että minua seurataan, koska se on vähän samanlaista kuin seuraisi Salkkareita. Kukaan ei katso, onko minulla hyvin editoituja valokuvia, vaan mitä juonenkäänteitä elämässäni tapahtuu.”

Satokausikalenterin kehittämistä Natalia pitää suurimpana saavutuksenaan. Kuva: Piia Arnould

Roolit: ”Minulla on jumala-syndrooma”

”Identiteettini on rakentunut vahvasti työnteon ympärille. Olen aina sanonut olevani myyjä. Olen aiemmin myynyt esimerkiksi viinaa, farkkuja ja kenkiä – blogiyhteistyöt olivat vain seuraava tuote, jota aloin myydä. Suhtaudun työhöni ennemmin myynnillisesti kuin taiteellisesti. Harva kollega jakaa näkemykseni.

Olen miettinyt, millaiset ihmiset vaihtavat Instagramin profiilitekstiin ”mother”, kun saavat muksuja. Minä olen edelleen sama Nata, lapsen kasvattaminen on vain yksi projekti muiden lisäksi.

Haluan suorittaa joka ikisen asian täydellisesti ja koen jatkuvasti riittämättömyyttä. Pitää olla täydellinen työntekijä, äiti, puoliso, ystävä, tytär, yrittäjä ja kodinhengetär. Paitojeni pitää olla värijärjestyksessä, firmojen tehdä joka vuosi 20 prosenttia kasvua, ja lapsen soseiden olla oikeista kasviksista tehtyjä.

Natalia asuu loft-asunnossa Helsingin Kruunuvuorenrannassa.

En samaistu huijarisyndroomaan, minulla on jumalasyndrooma. Koen olevani kaikkivoipainen ja alan vain tehdä. Kun tajuan haukanneeni liian ison palan, en voi enää luovuttaa. Täydellisyydentavoitteluni tuntuu olevan ongelma kaikille muille paitsi minulle. En ole koskaan miettinyt, että pitäisi ottaa iisimmin. Ehkä se liittyy lapsuuteen. Minulla on kaksoissisko, jonka kanssa jouduimme koko ajan taistelemaan huomiosta.

Minulla ei ole erikseen yksityistä ja some-minää. Periaatteeni on, että kirjoitan kaikesta, mistä voisin jutella vaikka uuden ihmisen kanssa juhlissa. En kuitenkaan puhu kenestäkään tutustani nimellä, enkä mistään, mikä tuntuisi itsestäni epämukavalta. En ole avautunut esimerkiksi seksielämästäni, mutta olen tehnyt kampanjan ehkäisystä. Aiherajaukset riippuvat siitä, miten asioista puhuu.

Kun sain tietää olevani raskaana, jouduin punnitsemaan, haluanko ottaa lapsen osaksi sisältöjä. En halunnut jatkaa puolivillaisesti, joten vaihtoehtoja oli kaksi: pistää kaikki kanavat säppiin tai ottaa lapsi täysillä mukaan. Kokeilin jälkimmäistä julkaisemalla raskausuutisen. Halusin myös kertoa asiasta itse sen sijaan, että joku bongaisi vatsani ja alkaisi juoruilla.

Aihe kiinnosti niin hirveästi, että päätin laittaa kaikki peliin. Se oli tosi hyvä veto, koska lapsentulo kiinnosti myös asiakkaitani. Kun koronavuonna monia projekteja jäi pois, lapsi paikkasi.”

Arvot: ”Hienostelu ei sovi brändiini”

”Jos olisin vaikuttajana unelmatilanteessani, tekisin kaupallisia yhteistöitä vain sellaisista tuotteista, joita itse eniten fiilaan.

Toisaalta olen kokenut, että on minulle suurempi haaste tehdä jostain ihan arkisesta asiasta haluttavaa. Kuka tahansa osaa tuottaa kiinnostavaa sisältöä huippusamppanjasta, mutta jos saan kiinnostavaa sisältöä pyykinpesuaineesta, niin silloin vasta onkin onnistunut.

Teen mielelläni yhteistyötä yritysten kanssa, joiden tuotteita itse käytän. Minulle on tärkeää, että pystyn seisomaan yhteistyöyritysteni arvojen takana. Pyrin tekemään yhteistöitä kotimaisten yritysten kanssa. Vastuullisuuden pitää olla integroituna yrityksen arvoihin, koska itseni lisäksi myös seuraajani ovat hyvin tiedostavia.

Vaatteiden verkkokauppajätit ovat iso ei. En ole koskaan käyttänyt niitä, joten en halua niitä mainostaa.

”

 Täydellisyydentavoitteluni tuntuu olevan ongelma kaikille muille paitsi minulle.”

En myöskään tekisi yhteistyötä minkään mielestäni kyseenalaisten yritysten, kuten kasinojen, kanssa. Mainostettavan tuotteen pitää myös sopia brändiini, joka on tosi samaistuttava: olen tällainen rääväsuu ja blogini nimikin viittaa ei-hienostelevaan elämäntyyliin. Siksi ylellisyystuotteet eivät sopisi minulle. Brändiini sopii ennemmin arkireppu kuin merkkilaukku.

Jos saisin valita, mistä minut muistetaan, niin se olisi Satokausikalenteri. Suurin saavutukseni on se, että olen pystynyt valjastamaan hömppänä pidetyn somen edistämään kasvisten käyttöä Suomessa.”

Ruoanlaitto kuuluu ”panopastan” kehittäneen Natalian suosikkipuuhiin.

Perhe: ”Jontte on kotisparraajani”

”Vuosi sitten asuin yksin ja tein mitä lystäsin, nyt meillä on kahden lapsen uusperhe ja elämme lähiössä. Tapasin mieheni Jontten, kun hän oli Koffilla brändärinä ja minä tein heille kampanjaa. Hän ymmärtää, mitä teen työkseni ja mitä se vaatii. Edellisissä suhteissani olen välillä törmännyt siihen, että mies on ollut pahoillaan, kun olen taas puhelimella.

Jontte on kotisparraajani. Varsinkin luovassa duunissa on tärkeää, että voi testata omia ideoitaan muilla.

Kun tulin raskaaksi, sanoin Jonttelle, että lapsi tulee vain, jos hän jää sen kanssa himaan. Meillä on tasa-arvoinen parisuhde, eikä mitään tehtäviä ole sidottu perinteisiin sukupuolirooleihin. Minä kuitenkin viikkaan vaatteet kaappiin, koska tykkään siitä. Jontte taas hoitaa auton, koska vihaan kaikkea siihen liittyvää. Riitelemme, kumpi saa kokata.

Jos minulla on duunissa paineita, puran ne valitettavasti kaikkein läheisimpiini. Olen pahantuulinen, äksyilen ja laiminlyön ihmissuhteitani. En stressin keskellä välitä esimerkiksi sovituista menoista.”

Ajankäyttö: ”En koskaan pese vessaani”

”Kun aloitan työnteon, haluaisin jatkaa sitä syömättä ja juomatta niin pitkään kuin ajatusta riittää. Skidin kanssa olen tehnyt töitä silloin, kun hän nukkuu. Tiedän sen kestävän vain 45 minuuttia kerrallaan, joten hakkaan tietokonetta sen ajan niin nopeasti kuin pystyn. Ennen lasta tein yhdeksän vuotta 60–80-tuntista työviikkoa, nyt teen 40 tuntia töitä viikossa.

Vaikka olen lapsen myötä tehnyt vähemmän töitä, tulotasoni on pysynyt samana. Olen tehnyt määrällisesti vähemmän kampanjoita, mutta niistä on maksettu enemmän. Kampanjat vaativat hinnasta riippumatta saman määrän duunia.

Ennen juoksin neljänä iltana viikossa pr-tapahtumissa ja tein töitä yömyöhään. Koronakevät pehmensi laskua kotikeskeiseen perhe-elämään. Jos olisin hypännyt suoraan tähän, olisin varmasti kriiseillyt enemmän.

Kotona olemme ulkoistaneet kaiken, mistä emme nauti. En ole itse koskaan pessyt kotini vessaa. Meillä käy joka toinen viikko siivooja, joka tekee kaiken sänkyjen petaamisesta lakanoiden pyykkäämiseen ja kukkien kasteluun. Lapsenvahti vie lapsen vaunulenkille pari, kolme kertaa viikossa. Vaikka ruokakauppa on shoppailumekkani, vauva-arjessa on helpointa tilata ostokset kotiin.”

Jaksaminen: ”Olen ollut uupunut”

”Stressi ja elämänmuutokset vaikuttavat ensimmäisenä uneeni. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ollut välillä uupunut, mutta en osaa sanoa, miltä osin se on johtunut työstä ja miltä osin muusta, kuten esimerkiksi avioerostani.

Minua ei ole uuvuttanut työmäärä, vaan se, jos olen kokenut tekeväni asioita, jotka eivät vie minua oikeaan suuntaan.

Esimerkiksi päivätöissä koin tekeväni muiden toiveiden mukaan. Irtisanouduin viimeisestä päivätyöstäni, kun halusin lähteä kesällä kolmen viikon road tripille Amerikkaan, eivätkä lomapäiväni olisi riittäneet. Se oli ensimmäinen oikea lomani, mutta sieltäkin tuotin sisältöä koko ajan. Somevaikuttajana harrastuksistakin tulee työtä. Totuus on, että olen koko ajan duunissa, mutta ajattelen, että saan intohimoistani ja harrastuksistani myös rahaa.

Liiketoiminnalleni uupumus teki vain hyvää, koska se motivoi minua ulkoistamaan asioita ja laittamaan prosessit kuntoon. Delegointi on ainoa keino viedä firma seuraavalle tasolle.

Ikinä ei ole silti ollut tilannetta, etten tekisin yhtään töitä. Kun jäin äitiysvapaalle, laitoin sähköpostin automaattivastaajan päälle. Vajaan viikon jälkeen otin sen pois. Olin silti vastannut kaikkiin meileihin.

Vastaan aina tuntemattomiinkin numeroihin, koska sehän voi olla mikä tahansa mahdollisuus! Minulla on aina päämäärä, johon pyrin, ja olen todella kilpailuhenkinen. Koen silti vieläkin olevani ihan surkea yrittäjänä. WTD Media -firmani tekee yli 300 000 euron ja Satokausimedia 1,2 miljoonan liikevaihtoa, mutta nehän ovat vielä ihan nappikauppaa.

Sitten kun nollaan, tiputan kaiken muun ja vain olen. En esimerkiksi ikinä varaa ravintolasta pöytää, ja siellä annan muiden päättää, mitä tilataan. Ja nyt kun vauva nukkuu ekoja päikkäreitään, istahdan Yrjö Kukkapuron nojatuoliini kahvikupin kanssa lukemaan Hesaria. Se on oma kolme varttiani.”