Miksi niin moni uupuu töissä? Tutkija havaitsi yhdistävän tekijän, joka näkyy lähes kaikilla aloilla - Työ & raha - Ilta-Sanomat

Miksi niin moni uupuu töissä? Tutkija havaitsi yhdistävän tekijän, joka näkyy lähes kaikilla aloilla

Milloin meistä tuli koneita? Tutkija Mona Mannevuo halusi löytää selityksen siihen, miksi ja milloin uupumuksesta tuli työelämässä normi.

Työuupumus tuntuu olevan joillakin aloilla jo enemmän sääntö kuin poikkeus.

16.11.2020 7:00

Uupumuksesta on tullut osa nykyaikaista työkulttuuria. On aloja, joilla on ihan tavallista, että jokaiselle iskee uupumus jossakin vaiheessa, osalle jopa useamman kerran. Ja me olemme jo tottuneet siihen: uupuminen on monelle uusi normi, väittää historiantutkija Mona Mannevuo.

Koska suuntaus on Mannevuosta huolestuttava, hän halusi tutkia, miten tähän on päädytty. Tuoreessa kirjassaan Ihmiskone töissä – sotien jälkeinen Suomi tehokkuutta tavoittelemassa (Gaudeamus) Mannevuo avaa suomalaisen tehokkuusajattelun historiaa työelämässä.

Juuret ovat syvällä, sillä kiire on nähty länsimaissa jo kautta aikojen merkkinä ihmisen tärkeydestä.

Kun eurooppalaiset tutkimusmatkailijat aikoinaan rantautuivat uusille mantereille, he hämmästelivät paikallisten rauhallista tahtia ja ajattelivat sen kertovan alkuperäiskansojen laiskuudesta ja matalammasta älykkyydestä.

Suomalaisen työhyvinvoinnin kehittäjä, Työterveyslaitoksen entinen johtaja Leo Noro (1915–1980) viljeli sananpartta: laiskoilla käsillä piru töitään teettää. Eli jos on liikaa aikaa, se johtaa vain pahoille teille kuten vaikkapa juopotteluun.

Sotienjälkeisessä Suomessa ihannointiin kiirettä, ja kunniallinen ihminen paiski uutterasti töitä. 1950-luvulla ihannetyöntekijä oli mahdollisimman tasapäinen ja tasapainoinen. Tavoitteena oli luoda toimiva hyvinvointivaltio, ja yhteinen etu nousi yksilön tarpeiden edelle. Nykyaikaista moniosaajaa tai joka alan häärääjää ei olisi ehkä edes arvostettu.

Sekä alavireisyys että liika riemukkuus tulkittiin helposti psykopatiaksi, joka käsitti vielä tuolloin kaikenlaisen ”normaalista” poikkeavan. Mutta vaikka työtahti oli jo tuolloin kova, Mannevuon mukaan työntekijältä ei vaadittu huipputahtia, vaan ”normaalijoutuisuutta”.

Ei mikään uusi ilmiö

Työelämässä jaksamista on itse asiassa pohdittu Suomessa jo 1940-luvulta lähtien. Tuolloin pidettiin tärkeänä sitä, että ihminen sai keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, ja useampien keskeneräisten projektien ajateltiin haittaavan tehokkuutta. Myös ”sielullinen väsymys” tunnistettiin jo 50-luvun Suomessa, mutta sotakorvausaikana edes siitä puhumiseen ei tarjottu mahdollisuutta.

Nyt siitä onneksi saa jo puhua ja koko ajan avoimemmin. Mannevuosta olisi kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan lamauttava työuupumus, yleinen ahdistuneisuus ja oman suunnan hakeminen elämässä, sillä niiden taustalla on eri syitä.

Työntekijöiden tulisi myös saada itsenäisemmin määrittää, kuinka heidän työtään tehostetaan ja millainen tehostaminen on mahdollista. Mannevuon mukaan ylhäältä annetut ohjeet ja jatkuva muutos korpeavat lähes kaikilla aloilla.

Työelämän rakenteet ovat jäykkiä ja muuttuvat hitaasti.

– Jokainen voin kuitenkin vaikuttaa siihen, millaista tehokkuusajattelua pitää itse yllä. Miten kertoo omasta kiireestä ja miten puhun toisista, Mannevuo sanoo.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?