Kun Viola Wallenius oli 18-vuotias, hän lähti Keniaan ja haaveili lastenkodin perustamisesta. Kahden kuukauden vapaaehtoistyön jälkeen hän saapui takaisin Suomeen, mutta vain hetkeksi. Hänellä oli valtava palo toteuttaa unelmiaan ja työskennellä Afrikan lasten hyväksi.
Viitisen vuotta hän sukkuloi kahden mantereen välillä, kunnes viime vuonna hän osti vain menolipun ja palasi pysyvästi kotiin – ja se koti sijaitsee pienessä kenialaiskylässä.
Makongenin kylässä on Violan mukaan arviolta 3 000 ihmistä, mutta tarkkaa määrää ei tiedä kukaan.
Kukaan ei tiedä myöskään Violan ja hänen puolisonsa Salim Mwariman lasten tarkkoja ikävuosia. Viola ja Salim ovat seitsemän orpolapsen vanhempia.
Paperittomat lapset saapuivat heidän elämäänsä yllättäen kolme vuotta sitten, kun nämä löydettiin pienestä kylästä. Lapset asuivat keskenään, nuorin heistä on nyt arviolta 6-vuotias ja vanhin 16-vuotias.
Tällä hetkellä koronatilanne rajoittaa paljon Violan perheen elämää. Hän kertoo, että ilta- ja yöaikaan on voimassa ulkonaliikkumiskielto. Koulut ovat todennäköisesti kiinni vuoden loppuun saakka, ja julkisilla paikoilla on maskien käyttöpakko.
– Tiettävästi kylässämme ei kenelläkään ole koronaa, mutta virus on tuonut paljon ongelmia. Työttömyys on lisääntynyt ja kaikesta on pulaa, ruuasta lääkkeisiin.
– Täällä ei myöskään ole etäkouluja, vaan lapset opiskelevat kotikoulussa, Viola lisää.
Perheen kesken Viola, Salim ja lapset puhuvat suurimmaksi osaksi englantia, mutta Viola on oppinut swahilin kielen.
Uusi kurssikeskus vireillä
Jämsäläinen Viola perusti Home street home -hyväntekeväisyysjärjestön kuusi vuotta sitten. Tällä hetkellä järjestössä työskentelee noin 20 paikallista vapaaehtoista ja käynnissä on yli 20 eri projektia. Kansainvälisiä vapaaehtoistyöntekijöitä on ollut viime aikoina vähemmän, koska he eivät ole päässeet koronatilanteen vuoksi Keniaan.
Home street homen tärkein hanke oli lastenkoti – mutta siitä tulikin turvakotikeskus.
Viola pyörittää järjestöään pitkälti hyväntekeväisyystapahtumien, varainkeruun ja yhteistyön voimin. Hän myös myy paikallisia tuotteita Suomessa.
– En nosta palkkaa lainkaan. Elän pienillä säästöilläni ja kirjoitan kolumneja suomalaisiin julkaisuihin. Meillä on myös pieni Airbnb-vuokramökki kylässä, ja saamme siitä vähän tuloja.
Viola pyörittää Keniassa myös kurssikeskusta, joka kantaa nimeä Kalevala Training Center.
Kun Viola kertoo puhelimitse työstään, hänen äänestään kuulee aidon innostuksen. Puhelun taustalta kaikuu myös paikallisten ääniä ja rakennusmelua.
– Viime kuukaudet olemme eläneet huimaa aikaa ja rakentaneet uutta kurssikeskusta. Olen ollut niin tunteella mukana tässä uudessa projektissa, että aika on mennyt nopeasti. Luokkahuoneet ovat melkein valmiit ja pian saamme ottaa tänne opiskelijoita, Viola iloitsee.
Viime vuonna Kalevala Korulta oltiin yhteydessä Violaan ja kysyttiin hänen halukkuuttaan osallistua koulutusprojektiin. Tavoitteena on tarjota noin 190 paikalliselle tytölle koulutus sekä ammattitutkinto. Valittavina ovat ompelu-, kampaamo- ja tietokonealat, joita paikalliset opettajat opettavat.
Hankkeessa priorisoidaan koulusta pudonneita, 16–25-vuotiaita tyttöjä ja naisia. Tytöt ovat heikommassa asemassa kuin pojat ja putoavat herkemmin koulutieltä. Viola kertoo, että tyttöjen tilannetta uhkaavat Keniassa niin teiniraskaudet, pakkoavioliitot kuin hyväksikäyttötapaukset.
Tarkoituksena on käynnistää Kalevala Training Center -kurssikeskuksen toiminta syyskuussa. Koronatilanne voi kuitenkin muuttaa aikatauluja, Viola lisää.
Jopa 60 päivän sähkökatkoksia
Keniassa sadekausi päättyi heinäkuussa. Nyt ympärillä näkyy paljon vehreyttä, Viola sanoo. Lämpötilakin on pysynyt viime päivät siedättävissä, alle 30 asteen lukemissa.
Viola ja Salim perheineen asuvat savitalossa, jonka he ovat itse rakentaneet. Lapset nukkuvat viereisessä rakennuksessa. Merenrantaan on noin kolme kilometriä.
Päätalon terassi on heidän olohuoneensa ja keittiönsä: siellä Viola laittaa ruokaa ja perhe aterioi. Toisinaan terassilla tehdään yhdessä muun muassa koulutehtäviä.
Kodissa ei ole juoksevaa vettä. Sähkö on, mutta sekin saattaa mennä pois päältä ihan milloin tahansa.
– Alkuvuodesta kylässä vietettiin noin 60 päivää ilman sähköä, Viola mainitsee.
”Rakastan tätä kyläyhteisöä, jossa olemme kaikki yhtä perhettä.
Vesipiste on sadan metrin päässä, mutta kun sähköt katkeavat, vesi pitää kantaa useamman kilometrin päästä. Vettä kuluu isossa perheessä kymmeniä litroja päivässä. Tiskit ja vaatteet pestään käsin.
Sähköttöminä päivinä perhe pystyy lataamaan puhelimensa kotona usein aurinkokennoilla, ja iltaisin valoa tuovat taskulamput ja kynttilät.
Kaikki päivän ateriat Viola kokkaa yksitellen, sillä heillä ei ole jääkaappia eikä ruoka säily kovin pitkään hyvänä lämpimässä.
– Kokkailuni ovat suomalaisen ja kenialaisen ruoan väliltä. Teen usein kasviskastikkeita ja perunaa monessa muodossa. Joskus paistamme vehnätaikinasta munkin tyyppisiä herkkuja.
Viola ja osa hänen perheestään: Mapenzi Juma (vas.), Mesaidi Juma ( edessä) , Riziki Juma, Zawadi Salim ja Munira Juma. Kolmivuotias Khadija Hussein on naapurin tyttö, joka ruokailee usein Violan perheen kanssa.
Silloin tällöin Viola lähtee puolisonsa kanssa kahdestaan rannalle kylän ulkopuolelle. Mutta yhteisiin parisuhdehetkiin on todella vaikea löytää aikaa. Ympärillä on myös jatkuvasti hälinää, eikä sitä voi paeta mihinkään.
Viola kaipaakin silloin tällöin suomalaista hiljaisuutta ja rauhallisia luontomaisemia.
– Joskus sunnuntaiaamuisin me pysymme kahdestaan pitkään huoneessamme. Rakastan tätä kyläyhteisöä, jossa olemme kaikki yhtä perhettä. Suomessa kulttuuri on sulkeutuneempi. Täällä naapurista saattaa joku tulla yllättäen syömään kanssamme.
Käännekohtana Kenia
Koulutukseltaan Viola on sairaanhoitaja. Turvakodin tilassa on sairaanhoitajan huone, jossa hän hoitaa usein haavoja sekä erilaisia ihotulehduksia. Vastaanotollaan hän tekee myös raskaus- ja malariatestejä.
Hän on itse sairastanut malarian arviolta toistakymmentä kertaa; välillä saattaa iskeä joku vatsapöpökin tai denguekuume.
Turvakodissa hän kohtaa usein äkillisiä tilanteita: tietoon tulee kipeä lapsi, vaikea synnytys tai akuutti hyväksikäyttötapaus. Järjestö auttaa paikallisia muun muassa koulumaksuissa ja rikosilmoituskuluissa.
25-vuotiaalle Viola Walleniukselle Kenia on käännekohta, joka määrittelee hänen elämäänsä.
”Elämäni jakaantuu ennen ja jälkeen Kenian. Olen oppinut paljon äärirajoilla elämisestä sekä vaikeista tilanteista selviämisestä.
Viimeisten kolmen vuoden aikana hän on käynyt läpi vaativia asioita – erityisesti äitiyttä ja sitä, millainen vanhempi hän haluaa olla. Ulkomaalainen ei voi adoptoida kenialaisia lapsia Keniassa, joten Viola ja Salim ovat siksi lasten epävirallisia huoltajia.
Lasten saapuminen perheeseen tapahtui Violan mukaan rysähdyksellä eikä hänellä ollut odotusaikaa. Hän ei ehtinyt valmistautua vanhemmuuteen, ja matka äidiksi on vielä kesken.
– Minun elämäni jakaantuu ennen ja jälkeen Kenian. Olen muuttunut seitsemässä vuodessa älyttömästi ja oppinut paljon maailmasta, äärirajoilla elämisestä sekä vaikeista tilanteista selviämisestä. Äitiys on yksi opettavimmista asioista, mutta onneksi ei ole yhtä ainoaa tapaa olla äiti.
