MainosLUMENE

Rasvoittuva ja kuiva iho yhtä aikaa? Testiryhmä kokeili uutuustuotteita sekaiholle – ”Edelleen käytössä”

Ilta-Sanomien lukijoista kootun testiryhmän mukaan rasvoittuvalle ja epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle suunnattu uusi tuotesarja lunasti lupauksensa. Jopa 96 % testaajista voisi käyttää tuotteita myös jatkossa. Lue käyttäjäkokemuksia jutusta!


17.6. 17:33

Kesäkuussa Ilta-Sanomien lukijoilla oli mahdollisuus hakea mukaan testaamaan Lumenen uuden [Tyyni]-tuotesarjan kolmea yhteensopivaa tuotetta; Vaahtoavaa puhdistusvoidetta, Tasapainottavaa seerumia sekä Tasapainottavaa kosteusemulsiota. Testiryhmään hakeneiden joukosta arvottiin mukaan 50 eri ikäistä henkilöä ympäri Suomen. Ryhmä testasi tuotteita kahden viikon ajan, jonka jälkeen koitti palautteen antamisen aika.

Tuokset puhuvat puolestaan. Peräti 96 % vastaajista voisi käyttää [Tyyni]-tuotteita myös jatkossa ja 92 % heistä voisi suositella tuotteita epäpuhtaasta ihosta kärsivälle ystävälleen.

Tuntui, että iho ei rasvoittunut päivän mittaan yhtä paljon kuin ennen. Ihonväri näyttää tasaisemmalta, joten meikkiä ei tarvitse laittaa välttämättä. –Seija, 44

Testiryhmään hakemisen yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, millaisista ihonhoidollisista haasteista hakijat kärsivät juuri sillä hetkellä.

Syyt ihon rasvoittumiselle ja epäpuhtauksien synnylle ovat moninaiset. Usein syntipukiksi julistetaan hormonitoiminta, stressi, huonot elämäntavat, hygienian puute – tai se klassinen, liiallinen suklaan syönti. Epäpuhtaasta ihosta voi kuitenkin kärsiä aivan normaaleilla elintavoilla varustettu, terveellisesti syövä ja säännöllisesti ihoaan hoitava ihminen. Ihonhoitotuotteet saattavat kuitenkin olla vääränlaiset ja omalle iholle sopimattomat.

– Ajattelin ensin ettei ihoni kunto ole juurikaan muuttunut testijakson aikana. Katsoin kuitenkin testin alussa ottamani kuvat kasvoistani, ja nyt katsoin testijakson jälkeen otetut kuvat, ja huomaan ihoni punoituksen ja pienten ihonalaisten näppyjen vähentyneen. Erityisesti aamuisin iho on tuntunut tasaiselta, kertoo Katja, 28.

Iho-ongelmista häpeäntunteita

Nykyään suositaan meikittömän näköistä, luonnollista lookia, johon kuuluu hyvinvoiva, raikas ja tasaisen värinen iho. Monelle oman ihon huono kunto voi olla syvääkin häpeää tuottava asia, kun kasvot eivät ole toivotussa kunnossa. Meikkituotteilla saa pika-apua ihon sävyn tasoittamiseen arjessa, mutta kannattaa muistaa pitää meikkivälineet puhtaina – ja puhdistaa meikki iholta huolellisesti joka ilta.

Ennen tuotteiden testaamista suurin osa ryhmästä kertoi kärsivänsä kaikkein eniten näkyvistä epäpuhtauksista, rasvaisen kiiltelevästä ihosta ja suurentuneista ihohuokosista.

Eniten minua häiritsi isot, näkyvät finnit lähinnä leuan alueella. Myös suuret ihohuokoset häiritsivät minua. –Jutta, 32

Yhteistä lähes kaikille testiryhmäläisille tuntui olevan se, että vaikka iho on kuinka rasvainen ja kiiltelevä tahansa, se on silti yhtä aikaa myös kiristelevän kuiva. Tämä onkin ominainen piirre suomalaisittain tyypilliselle sekaiholle. Yhtäaikaisen rasvaisuuden ja kuivuuden luoma ristiriita saattaa saada monet käyttämään ihotyypilleen vääränlaisia tuotteita.

Suvi, 32, kertoo:

– Sopivia hoitotuotteita ei tahtonut löytyä. Ihoni on samaan aikaan rasvainen, mutta myös kuiva. Liian hoitavat tuotteet lisäävät yleensä kasvojen rasvaisuutta ja kiiltoa, ja edellä mainittuja ongelmia kontrolloivat tuotteet taas kuivattavat liikaa. Lisäksi ihooni tulee herkästi näkyviä epäpuhtauksia, kuten finnejä.

  • 85 % vastaajista huomasi ihonsa kunnon parantuneen testijakson aikana

  • 87 % vastaajista huomasi ihonsa olevan tasapainoisemmassa kunnossa kuin ennen testijaksoa

  • 79 % vastaajista huomasi ihon olevan kosteutetumpi kuin ennen testijaksoa

  • 67 % vastaajista huomasi ihon kiillon vähentyneen

  • 62 % vastaajista huomasi epäpuhtauksien vähentyneen

  • 60 % vastaajista huomasi ihon punoituksen vähentyneen

Samoin rasvoittuvan ihon kanssa kamppaileva saattaa ajatella, ettei jo valmiiksi kiiltelevää ihoa tarvitsisi juurikaan kosteuttaa. Darya, 21, oli kuitenkin oivaltanut, ettei tämä pidä alkuunkaan paikkaansa.

– Suurin haasteeni ennen [Tyyni]-sarjaan tutustumista oli pitää ihoni kosteutettuna. Vaikka minulla on epäpuhdas ja kiiltelevä iho, ihoni oli kuitenkin samaan aikaan pintakuiva ja se oli vaikea pitää kosteana sopivalla tuotteella, joka ei tukkisi ihohuokosiani ja jättäisi ihoani kiiltäväksi. Haasteeni oli myös saada epäpuhtaudet vähentymään ja ennaltaehkäistä niitä.

Testiryhmän mielestä tärkeintä kosteusvoiteessa on kosteutuksen lisäksi voiteen nopea ja hyvä imeytyvyys. Lähes kaikki testaajat olivat koostumukseen tyytyväisiä ja vain muutama testaaja jäi kaipaamaan Lumene [Tyyni] -kosteusemulsiolta paksumpaa koostumusta.

Säännöllisillä rutiineilla suuri merkitys

Testattavia tuotteita tuli käyttää ohjeiden mukaan aamuin illoin, mikä oli joillekin aivan uudenlainen ihonhoitorutiini.

– Tuotteet auttoivat kasvojen kuivuuteen todella hyvin, etenkin nyt kun sääntöihin kuului hoitaa iho joka aamu ja ilta. Ennen kosteutin ihoa vain aamuisin, paljastaa Julia, 31.

Tasapainottava seerumi oli oma suosikkini. Siinä tuntui olevan pienessä määrässä kaikki, mitä ihoni tarvitsee. –Laura, 37

Testiryhmäläisten suosikiksi nousi puhdistusvoide, joka lupaa jättää ihon puhtaaksi, mutta ei narskuvan kuivaksi. Darya tiivistää tuotteen näin:

– Vaahtoava puhdistusvoide oli suosikkini. Se sisältää savea, joka vähentää ihon rasvaisuutta ja poistaa epäpuhtauksia, eikä se kuivattanut. Se poisti myös meikin tehokkaasti, eikä ärsyttänyt herkkää ihoani.

Testaajat antoivat myös erityiskiitosta [Tyyni]-tuotteiden kevyestä tuoksusta, joka toi yhden vastaajan mieleen puhtaan kauniin, suomalaisen kesämaiseman. Myös tuotteiden kotimaisuus, vegaanisuus ja ympäristöystävälliset pakkausmateriaalit keräsivät kehuja.

Käytän puhdistusainetta ja kosteusvoidetta edelleen. –Maria, 24

Tutustu testattuihin tuotteisiin:

Tasapainottava vaahtoava puhdistusvoide pesee tehokkaasti kasvomeikin, epäpuhtaudet ja ylimääräisen öljyisyyden iholta. Puhdistaa ihohuokosia ja auttaa ehkäisemään uusien epäpuhtauksien syntyä ihoa kuivattamatta.

Tasapainottava seerumi vähentää ylimääräistä kiiltoa, auttaa häivyttämään ihohuokosia, epäpuhtauksia ja punaisuutta, sekä kosteuttaa tehokkaasti.

Tasapainottava kosteusemulsio kosteuttaa ihanteellisesti ilman rasvaista tunnetta. Jatkuvassa käytössä tuote saa ihohuokoset näyttämään pienemmiltä ja se häivyttää myös punaisuutta.