Petra, 27, halusi huuliinsa hiukan täytettä – kuvat osoittavat, miksi hän järkyttyi lopputuloksesta

Petra, 27, pettyi pahasti, kun otti täyteainetta huuliinsa ja leukaansa. Plastiikkakirurgin mukaan pistoshoitoihin liittyy aina riskejä. Hän kehottaa tarkastamaan pistoshoitopaikasta kaksi asiaa.

Petra haluaisi jatkossakin täyttää huuliaan, mutta ei enää tiedä, missä uskaltaisi käydä ottamassa täyteaineita.

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Petra Pulkkiselle, 27, huulten täyteaineet ja muut pistoshoidot ovat tuttuja.

Viimeksi Petra otti täyteaineita pari vuotta sitten. Huulten täyttö ei kuitenkaan mennyt kuten Petra toivoi, vaan täyteaine kapseloitui huuliin epätasaisiksi ja koviksi, pallomaisiksi kohdiksi.

– Kapselit eivät olleet visuaalisesti häiritsevät, vaikka tunsinkin ne huulissani jatkuvasti. Niinpä annoin niiden olla ja kadota itsekseen, Petra kertoo.

Ikävästä kokemuksesta huolimatta viime elokuussa Petra päätti ottaa huulitäytettä uudestaan.

Turkulainen Petra varasi ajan suositulta tekijältä ja lähti Helsinkiin huulten täyttöön. Samalla hän otti hieman täyteainetta myös leukaansa.

Petran mielessä pyöri aiempi epäonnistunut täyttö, joten hän sanoi pistoshoitajalle kaksi kertaa, että täyteainetta laitettaisiin enintään puoli milliä. Tämä olisi puolet vähemmän kuin viime kerralla, kun ainetta pistettiin huuliin millin verran.

– Mitä enemmän täyteainetta laitetaan, sitä todennäköisemmin aine kapseloituu, Petra tietää.

Kun pistot oli pistetty, täyteainehoitaja näytti peilistä lopputuloksen.

Petra järkyttyi ja näki heti peilistä, ettei täyttö onnistunut suunnitellusti. Huulet näyttivät valtavilta ja epätasaisilta. Vanhoihin kapseleihin oli kertynyt ainetta entisestään. Myös leuka oli Petran mielestä suorastaan vino.

– Kysyin, paljonko hän laittoi ainetta huuliini. Hän vastasi, että pisti täyteainetta millin verran pyynnöistäni huolimatta.

Menin tilanteessa shokkiin.

Erikoinen tilanne hoitajan kanssa sai suorapuheisen Petran sanattomaksi.

– Hän kertoi pistävänsä huulia kymmeniä kertoja päivässä ja sanoi tietävänsä, mikä näyttää hyvältä. Menin tilanteessa shokkiin.

Tilanne eteni nopeasti, eikä Petra ehtinyt olla liikkeessä varttia pidempään. Hän maksoi ja poistui liikkeestä hämmentyneenä. Huulten ja leuan täytölle tuli hintaa noin 400 euroa.

Kuvassa Petran huulet pari viikkoa täyteainepistosten jälkeen. Täyteaine kapseloitui uudestaan, ja teki huuliin epätasaisia ja pallomaisia kohtia.

Pistoshoidoissa piilee vaaroja

Mehiläisen plastiikkakirurgi ja kirurgian erikoislääkäri Stephan Dietzin mukaan kasvojen täyteainehoidot ja botuliinihoidot ovat hyvin yleisiä.

Hyaluronihappo on yleisin ja tutkituin pistoshoidoissa käytetty täyteaine. Aineella täytetään kasvojen uurteita ja ryppyjä. Nykyään sillä myös muokataan kasvoja ja ehkäistään vanhenemisen merkkejä.

– Huulista sekä silmien ylä- ja alaluomista voi kadota rasvaa, kudosta ja luuta osteoporoosin muodossa: hyaluronihapolla voidaan korjata ja ennaltaehkäistä tätä, Dietz kertoo.

Myös Petran huuliin pistettiin suosittua hyaluronihappoa.

Pistoshoidot eivät ole riskittömiä. Aseptiikka eli puhtaus on erittäin tärkeää. Ihon ja välineiden täytyy olla puhtaita, jotta bakteereja ei viedä ihon sisälle.

Jos täyteainetta pistetään huonolla tekniikalla tai pistos osuu isompaan verisuoneen paineella, voi verisuoni tukkeutua. Tästä voi syntyä ihokuolio.

Dietzin mukaan huulen kapseloitumisen taustalla voi olla monta syytä: täyteaine pistetään väärin, täyteainetta pistetään liikaa, täyteaine ei ole hyvälaatuista tai välineet eivät ole olleet puhtaat.

– Jos täyteainetta pistetään huonolla tekniikalla tai pistos osuu isompaan verisuoneen paineella, voi verisuoni tukkeutua. Tästä voi syntyä ihokuolio, Dietz kertoo.

– Pahimmassa tapauksessa ainetta saatetaan pistää verisuoneen, joka vie silmän keskusvaltimoon. Tästä voi sokeutua. Näitä tapauksia on raportoitu muutamia.

Pistäjällä tulee olla tietoa anatomiasta ja pistostekniikasta. Kaiken varalta pistäjällä tulisi olla myös aina erikoislupavalmistetta, jolla väärään paikkaan pistettyä ainetta voidaan tarvittaessa sulattaa.

Patit ja esteettiset virheet ovat hyvin yleisiä. Mutta vaaralliset komplikaatiot eivät.

Sen sijaan botuliini ei ole täyteaine. Botuliinihoidoilla voidaan rauhoittaa yliaktiivisten lihasten toimintaa ja muuttaa kasvojen lihastasapainoa. Botuliiniin liittyy lähinnä esteettisen haitan riski, muuten aine on melko turvallinen.

– Botuliinipistos voi osua silmänliikuttajalihakseen silmän lähelle pistettäessä. Tämä voi aiheuttaa sen, ettei silmäluomi aukea kunnolla.

– Myös esimerkiksi kulmakarva voi tipahtaa tai nousta, jos botuliinipistos on tehty väärin. Haitat eivät ole vaarallisia ja menevät ohi.

Dietzin mukaan täyteaine- ja pistoshoitoja tehdään todella paljon. Siihen nähden vakavat komplikaatiot ovat harvinaisia.

– Patit ja esteettiset virheet ovat hyvin yleisiä. Mutta vaaralliset komplikaatiot eivät.

Korvausvaatimuksia ja avunpyyntöjä

Kun Petra oli käsitellyt hetken epäonnistunutta lopputulosta, hän lähetti heti samana iltana viestin täyteainehoitajalle.

– Kertasin tapahtuneen ja totesin, että hän teki virheen. Selitin, ettei hän voi pistää täyteainetta enempää kuin on erikseen pyydetty.

Lisäksi Petra kertoi hoitajalle huulten kapseloitumisesta ja siitä, että leuka oli vino. Täyttäjän mielestä lopputulos oli onnistunut ja hän pyysi Petraa odottamaan pari viikkoa, jotta turvotus ehtisi laskea.

– Viikkojen kuluttua huultentäyttäjä ei vieläkään ollut ottanut kantaa epäonnistuneeseen täyttöön.

Petra toivoi korvauksia, sillä huulten korjaaminen ja kapselien sulattaminen tulisi maksamaan pitkän pennin. Hän ei halunnut odottaa, että kapselit sulaisivat hitaasti pois itsestään, sillä lopputulos harmitti häntä.

Hinnat vaihtelevat liikkeiden välillä ja yksi täyteaineen liuotushoito eli kapselin sulattaminen voi maksaa 200–400 euroa. Sulatuskertoja saattaa kertyä 1–5, kapselin koosta ja täyteaineen laadusta riippuen.

Lopulta pistoshoitaja tarjoutui maksamaan Petralle puolet yhden sulatuskerran sulatusaineesta. Vaihtoehtoisesti hän tarjoutui pistämään huuliin lisää täyteainetta.

– Käytännössä hän siis tarjoutui maksamaan minulle noin 50 euroa tai laittamaan lisää ainetta huuliini. Kumpikaan vaihtoehto ei auttanut tilanteessa. Ehdotuksen jälkeen hän ei enää vastannut viesteihin.

Petra aikoo käydä sulattamassa kapselit myöhemmin, mutta halua toimenpiteen maksamiseen hänellä ei ole.

– Sulattamisen jälkeen joudun ottamaan huuliini vielä lisää täytettä jossain toisessa paikassa. Tästä tulee lopulta todella kallis reissu.

Vasemmalla Petra ennen huulitäytteitä, oikealla kuva tämän hetkisistä huulista. Huulten turvotus ja kapselit ovat jo hieman laskeutuneet, mutta huulet ja leuka ovat edelleen epätasaiset.

Potilasvakuutus ei päde pistoshoitoihin

Petra yritti selvittää, oliko kyseinen täyteainehoitaja todellisuudessa terveydenhuollon ammattilainen vai ei.

– En saanut asiaan selvyyttä, joten en voinut ilmoittaa hoitovirheestä mihinkään, Petra kertoo.

Petra ei tuolloin vielä tiennyt, että asialla ei ole merkitystä. Plastiikkakirurgi ja kirurgian erikoislääkäri Stephan Dietzin nimittäin kertoo, että todellisuudessa potilasvakuutus ei korvaa epäonnistuneita täyteainehoitoja, vaikka pistäjä olisi terveydenhuollon ammattilainen tai erikoislääkäri.

– Riskit vain ovat pienemmät ammattilaisen kanssa toimiessa, Dietz kertoo.

Petra kysyi myös apua kuluttajaneuvonnasta, mutta ei saanut kuluttajaneuvonnasta apua kinkkiseen tilanteeseen.

Tapauksen jälkeen Petra halusi selvittää, kuka pistoshoitoja oikein valvoo. Vastaus oli: ei kukaan.

Täyteaineet eivät ole lääkkeitä. Eikä ihon alle tai ihoon pistettävien täyteaineiden käytölle tai sääntelylle ei ole lainsäädäntöä Suomessa. Pistoksia saavat antaa lääkärit ja sairaanhoitajat, mutta myös kosmetologit – tai oikeastaan kuka tahansa.

Täyteainepistosten antaminen ei siis edellytä koulutusta, eikä pistoksia käytännössä valvota mitenkään.

Täyteaineiden maahantuojat ovat usein hoitaneet koulutuksen ja sertifioinnin pistoshoitoihin.

– Elin siinä uskossa, että pistäjän täytyy olla minimissään lähihoitaja, Petra ihmettelee.

Kenen tahansa pistoksesta voi tulla komplikaatioita.

Suomessa suuri osa pistoshoidoista ei myöskään tapahdu terveydenhuollon ammattilaisten vastaanotoilla, selviää Duodecimin artikkelista.

Sen sijaan botuliinitoksiinihoidot luetaan terveydenhuollon toiminnaksi myös silloin, kun ne annetaan puhtaasti esteettisessä tarkoituksessa, koska kyseessä on lääke. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira valvoo botuliinitoksiinihoitojen antamista.

– Jos pistoshoidoissa pistetään lääkkeitä ihon alle, tulisi paikalla tai saatavilla olla aina lääkäri, Dietz kertoo.

– Hoitoloissa tämä ei aina välttämättä toteudu. Lääkärikeskuksissa on aina lääkäri paikalla, Dietz jatkaa.

Koulutustaso ei kerro pistäjästä

Petra oppi kantapään kautta, ettei kukaan ole virallisesti velvollinen korvaamaan pieleen menneitä pistoksia.

Hän haluaisi jatkossakin täyttää huuliaan, mutta ei ole enää varma, missä uskaltaisi käydä ottamassa täyteaineita.

Stephan Dietzin mukaan koulutustaso ei kerro sitä, kuka osaa pistää täyteaineita.

– Kenen tahansa pistoksesta voi tulla komplikaatioita. Tärkeintä on, että nämä tilanteet osaisi myös hoitaa, Dietz toteaa.

Kaikilla pistäjillä tulisi Dietzin mukaan olla taustalla peruskoulutus. Pistäjän tulisi tuntea mahdolliset vaarat ja tietää, kuinka komplikaatiotilanteissa toimitaan.

– Pistoshetkellä paikalla pitäisi olla myös komplikaatioiden hoitoon perehtynyt lääkäri. Tämä ei täyty läheskään kaikilla klinikoilla, Dietz arvelee.

Dietz neuvookin tarkastamaan kaksi asiaa pistoshoitopaikasta: onko saatavilla sulatusainetta sekä onko paikalla ammattilaista, joka osaisi hoitaa mahdollisia komplikaatioita.

Petra suosii huulissaan näyttävää russian-tekniikkaa: huulen rajaan laitetaan useita pistoja, jolloin puna-alue käännetään luonnollisen näköisesti ylöspäin, eikä se törrötä ulospäin.

Lääkärit ja terveydenhuollon ammattilaiset tätä tyyliä harvemmin kuitenkaan tekevät.

Tulevaisuuden käynnin varalta Petra päätti kysyä neljältä suositulta huulten täyttäjältä, onko heillä lähi- tai sairaanhoitajan papereita.

– Kaikki vastasivat, etteivät ole lähi- tai sairaanhoitajia, vaan sertifioituja täyteainehoitajia.

Petra jakoi kokemuksensa Tiktokissa ja sai yli sata viestiä ihmisiltä, joilla on samankaltaisia kokemuksia kuin Petralla.

Tarinat olivat identtisiä: jokin oli mennyt pieleen, eikä menetettyjä rahoja tai korvauksia näkynyt.

Lue myös: Nenna, 23, täytti huulensa ja sai ne täyteen patteja – asiantuntija nimeää syyn ja operaation riskit

Lue myös: Miten käy, jos huuliin ottaa liikaa täytettä? Tällainen vaara yleistyvissä pistoshoidoissa piilee

Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisissa lokakuussa 2022.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?