Kuopiolainen Milja, 22, lähti kaksikymppisenä pois kotoaan huumeiden käytön takia. Kun Milja soitti eri osoitteessa asuvalle äidilleen, Sanna-äiti otti Miljan avosylin vastaan.
Sinä iltana Sanna katsoi vierestä, kun tytär veti subutexia nenään. Aiemmin samana iltana Milja oli myös piikittänyt subutexia ja ottanut bentsodiatsepiinia.
Seuraavan yön äiti valvoi kuunnellen, että Milja varmasti hengittää.
– Annoin hänen tulla luokseni ja käyttää huumeita, sillä tiesin, että jos kieltäisin häntä tai ajaisin hänet ulos, hän tekisi sen silti, mutta jossakin muualla.
Sanna ymmärtää tytärtään, sillä hän on itsekin huumeriippuvainen.
Yksinäisyyttä ja rakkaudeton koti
Sannan huumeidenkäyttö alkoi vuonna 1995. Hänellä oli takanaan rankka lapsuus, jota oli mahdoton käsitellä yksin. Vanhempien avioero ja kotiolot vaikuttivat pieneen Sannaan, ja lopulta Sanna keskittyi pysymään poissa tieltä.
– Meidän perheessä ei oikeastaan näytetty rakkautta. En ole myöskään ikinä oikein tiennyt kuka minä olen ja mitä haluan. Olin aina todella kiltti ja tein, mitä muut halusivat, Sanna kertoo.
13-vuotiaana Sanna alkoi kärsiä raivo- ja paniikkikohtauksista, joihin lääkärin määräsi bentsodiatsepiinia. 15-vuotiaana Sanna kokeili ensimmäistä kertaa huumeita. Hän otti lääkärin määräämien rauhoittavien lääkkeiden lisäksi subutexia ja amfetamiinia, ja poltti kannabista.
– En edes muista tarkalleen, missä ensimmäinen kokeilu tapahtui ja miten sain huumeet. Sain huumeista kuitenkin ensimmäistä kertaa sellaisen helpotuksen, jota en ollut aiemmin kokenut.
Sannan huumeriippuvuus kehittyi nopeasti.
Viisi vuotta käyttämättä
Sanna on käyttänyt elämänsä aikana kaikkia muita huumeita paitsi ketamiinia. Hän yritti hakea apua huumeongelmaan jo nuorena.
– Silloin jonot korvaushoitoon olivat jopa vuoden, Sanna muistelee.
18-vuotiaana hän tapasi lastensa isän. Tuolloin Sanna eli työssä käyvän arkea ja salasi aluksi huumeidenkäyttönsä uudelta miesystävältään. Lopulta mies sai tietää asiasta, eikä Sannan mukaan suhtautunut siihen hyvin.
Muutaman vuoden päästä he alkoivat kuitenkin odottaa ensimmäistä tytärtään Miljaa. Kun Sanna tuli raskaaksi, hän lopetti kaikki päihteet kokonaan.
– Raskausaikana otin vain lääkärin määräämiä rauhoittavia lääkkeitä paniikkikohtauksiini silloin kun niitä tarvitsin.
Kahden vuoden sisällä Sanna ja hänen miehensä saivat kaksi tytärtä. Pari erosi, kun Milja oli 5-vuotias.
Sanna kokee, että rankka ero, lapsiperhearki ja uupumus kävivät liian kuormittaviksi. Sanna turvautui jälleen huumeisiin.
”Joskus mietin, että onkohan äiti elossa”
Vaikka Milja ei ole ikinä nähnyt äitinsä käyttävän huumeita, hän tiesi asiasta lapsesta asti.
– Kun olin pieni, isä selitti asian minulle aika suoraan niin, että äiti käyttää sellaisia vaarallisia lääkkeitä, ja on liian huonovointinen näkemään meitä, Milja muistelee.
Lapsena Milja ja hänen siskonsa asuivat isän ja tämän uuden puolison kanssa. Sanna muistaa yhden ajanjakson, kun hän ei nähnyt tyttäriään kymmeneen kuukauteen.
– Siinä sattui ja tapahtui kaikenlaista. Oli vaikeaa hakea apua huumeongelmaan, sillä minua pelotti, että minut laitettaisiin laitokseen, ja tytöt vietäisiin pois minulta. Pelkäsin, etten saisi nähdä heitä enää koskaan.
Sanna on itse pohtinut paljon sitä, kuinka helposti huumekokeilujen ja -käytön kautta sotkeutuu kaikenlaiseen rikolliseen toimintaan. Kun lapset olivat pieniä, Sanna myi amfetamiinia.
Miljan mukaan äidin huumeiden käyttö on vaikuttanut häneen siten, että oli rankkaa olla äidistä pitkiä aikoja erossa.
– Joskus mietin, että onkohan äiti elossa, ja saatoin lähteä ulos etsimään häntä. Kerran menin ensimmäisellä luokalla koputtamaan äidin kodin oveen, mutta kukaan ei ollut kotona. Silloin huolestuin tosi paljon.
– Voi rakas, Sanna-äiti sanoo lempeästi.
Molemmat herkistyvät ja Sanna jatkaa tyttärelleen:
– Ihanaa, että puhut näistä. Minä kuuntelen.
Lapsena Milja oli hiljainen ja vetäytyvä, ja siksi Sanna on nyt erityisen iloinen, että Milja puhuu asioistaan avoimemmin. Sannan mukaan Milja oli pitkään myös todella lääke- ja huumevastainen.
”Poika sanoi, että se auttaisi mun pahaan oloon ja kipuihin. Otin tarjouksen vastaan.
– Ehkä siksi yllätyinkin niin paljon, kun huomasin, että Milja on alkanut käyttää, Sanna sanoo.
Milja oli polttanut kannabista 16-vuotiaasta asti. 19-vuotiaana hän tutustui uuteen poikaan, joka tarjosi hänelle ekstaasia. Elettiin vuotta 2020.
– Poika sanoi, että se auttaisi mun pahaan oloon ja kipuihin. Otin tarjouksen vastaan.
Jo kuukauden päästä poika opetti Miljalle, kuinka käytetään suonensisäisiä.
Sanna asui tuolloin Jyväskylässä, ja huomasi sosiaalisen median kuvista, että Miljan ulkonäkö on muuttunut radikaalisti.
– Tiesin omasta kokemuksesta, ettei se olisi auttanut, että painostan Miljaa kertomaan huumeiden käytöstä tai läksytän häntä. Annoin hänen kertoa minulle asiasta itse.
Kun asia tuli puheeksi Miljan kanssa, Sanna muutti Jyväskylästä takaisin Kuopioon Miljan tueksi.
Sanna (vas.) ja Milja yhdessä Kuopiossa.
Ystävän kuolema sai hakeutumaan korvaushoitoon
Sanna tietää, miltä tuntuu jäädä huumeriippuvuuden kanssa yksin, joten nyt hän haluaa antaa kaiken tukensa tyttärelleen Miljalle.
– Olen syyttänyt itseäni Miljan huumeiden käytöstä todella paljon. Olen ajatellut että se on minun syytäni, Sanna kertoo ja herkistyy.
– Ei äidin huumeiden käyttö vaikuttanut minun huumeiden käyttööni oikeastaan niin paljon, siinä oli paljon isompia syitä taustalla, Milja vastaa lohduttaen.
Molemmat ovat tällä hetkellä korvaushoidossa. Sannan korvaushoito on jatkunut yhtäjaksoisesti yli 10 vuotta. Milja aloitti korvaushoidon keväällä 2022. Miljan päätökseen huumeiden käytön lopettamisesta vaikutti läheisen ystävän kuolema. Ystävä kuoli huumeisiin.
Milja pääsi korvaushoitoon vain kuukauden odottamisen jälkeen. Nyt hän käy kolmen viikon välein terveyskeskuksessa, jossa hänelle laitetaan injektiona lääkettä, jota käytetään opioidiriippuvuuden hoitoon. Sannalle injektio laitetaan neljän viikon välein.
Korvaushoidon aikana kummatkin ovat kokeneet repsahduksia. Tärkeintä addiktion hoidossa on kuitenkin se, ettei repsahduksista huolimatta palaa huumeiden aktiivisen käytön pariin.
– Tammikuun alussa minulla oli repsahdus, jonka jälkeen olin päihdeosastolla. Siellä pääsin kahden viikon aikana juttelemaan aina tarvittaessa jollekin. Puhuinkin oikeastaan ihan kaikesta, mikä mieltäni oli painanut, Milja kertoo.
– Nyt tuntuu kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä.
Nykyään Milja postaa videoita huumeriippuvaisen nuoren elämästä Tiktokiin. Myös Sanna vierailee videoilla. – Videoiden kommenteista huomaa hyvin, että useimmat ihmiset eivät ymmärrä huumeaddikteja ollenkaan, Sanna sanoo.
”Maailman paras perhe”
Kaikki koettu on lähentänyt äitiä ja tytärtä, ja nyt he ovat läheisempiä kuin koskaan aiemmin.
Vaikeitakin hetkiä on ollut. Sannalle vaikeinta oli kuulla tyttären huumeiden käytöstä ensimmäistä kertaa.
– Myös se oli vaikeaa, kun näin Miljan käyttämässä huumeita kotonani. Se konkretisoi asian.
Miljalle vaikeinta äiti-tytär-suhteessa on ollut huumeiden käytöstä valehteleminen äidille, kun äiti jo tiesi asiasta.
Tällä hetkellä Sanna ja Milja asuvat yhdessä ja elävät tavallista arkea. Tavanomainen päivä alkaa kuudelta aamulla, ja päivän mittaan he juttelevat, näkevät ystäviä, käyvät syömässä sekä kävelyillä, ja hoitamassa asioita. Nukkumaan Sanna ja Milja käyvät noin yhdeksältä illalla. He ovat sopineet, että Milja asuu äitinsä luona ainakin kesään asti.
Tulevaisuudessa Milja haluaisi opiskella eläimiin, nuoriin tai lapsiin liittyvää alaa. Tavoitteena on aloittaa lähiaikoina myös Anonyymit narkomaanit -ryhmässä.
Sanna haaveilee siitä, että pääsisi vielä työelämään. Viimeksi hän on ollut työelämässä vuonna 2007.
– Minäkin haluaisin opiskella itselleni ammatin. Unelmoin myös siitä, että näkisin maailmaa lasten kanssa ja pystyisin elämään addiktion kanssa normaalia elämää.
”Nykyään olemme kaikki yhtä perhettä.
Sanna on puhunut lääkärin kanssa siitä, ettei korvaushoitoa hänen kohdallaan ehkä koskaan lopeteta. Hän on hyväksynyt ajatuksen, mutta toivoo kuitenkin, että hoidon lopettaminen olisi jonain päivänä mahdollista.
Nyt kaikki on kuitenkin hyvin. Milja ja Sanna arvostavat yhteistä rauhallista arkea.
– Lasten isä soitti minulle viime viikolla, ja kertoi kuinka ylpeä on meistä, että olemme tässä pisteessä – olemme tehneet ison työn, Sanna kertoo.
Sanna on myös kiitollinen Miljan isälle ja tämän puolisolle siitä, että he pitivät huolta tyttäristä, kun hän ei siihen itse pystynyt.
– Nykyään olemme kaikki yhtä perhettä.
Milja komppaa äitiään.
– Mulla on maailman paras perhe.
Korvaushoito Suomessa
Lääkkeellinen korvaushoito on kuntouttavaa hoitoa, joka tähtää päihteettömyyteen tai haittojen vähentämiseen ja potilaan elämänlaadun parantamiseen.
Tavoitteena on normalisoida huumeiden käytön jäljiltä häiriintynyt aivotoiminta.
Korvaushoitolääkkeinä käytetään yleensä opioidilääkkeitä, joita voidaan antaa injektioina tai pillereinä.
Hoito voidaan toteuttaa avo- tai laitoshoitona.
Lääkkeen ottaminen tapahtuu yleisimmin valvotusti terveysasemalla tai päihdeklinikalla. Tällöin lääke on potilaalle ilmainen.
Opioidikorvaushoidossa olevien määrä kasvaa Suomessa jatkuvasti. Vuonna 2020 opioidikorvaushoidossa oli noin 4500 suomalaista.
Vuonna 2017 Suomessa oli 23 500–29 500 opioidiongelmaista.
Tarkkoja lukuja siitä, kuinka moni korvaushoidosta vierottuu onnistuneesti, ei ole.
Lähde: Päihdelinkki.fi, lääkärilehti.fi
Juttua muokattu 16.2. klo 17.10: faktaboksista poistettu virheellinen maininta siitä, että injektioita annettaisiin suonensisäisesti. Korvaushoidossa annettavaa injektiota ei anneta suonensisäisesti.
