Kun sastamalalainen Heidi Halonen, 40, odotti esikoistaan 23-vuotiaana, hänelle oli itsestään selvää, että hän haluaisi hoitaa lapsiaan kotona.
– Se oli minulle luonnolliselta tuntuva valinta. En ollut vielä minkäänlaisessa uraputkessa.
Ensimmäisen lapsen jälkeen tuli toinen. Välissä Heidi oli jatkanut lähihoitajaopintojaan, mutta jättänyt ne kesken ihan lähellä valmistumista. Hän tunsi vahvasti, että halusi jatkaa kotona olemista.
– Tunsin tärkeäksi, että saisin olla edelleen lasteni kanssa arkisin mahdollisimman paljon. Koin, että sen myötä lapsemme saisivat rauhallisemman, turvallisen ja hyvän perustan varhaislapsuudessa, Heidi kertoo.
Heidi keskusteli asiasta puolisonsa kanssa. Kun puoliso tuki, Heidi päätti jäädä kotiäidiksi. Nyt tuosta päätöksestä on yli 10 vuotta, ja Heidi on ollut kotona ison osan 2000-luvusta. Esikoinen täyttää pian 17 vuotta, keskimmäinen on 11-vuotias, kuopus on nelivuotias.
Nuorimman lapsenkin Heidi olisi halunnut pitää kotihoidossa, mutta asiantuntijat suosittelivat päivähoitoa tämän erityistaustan vuoksi. Heidi toimii tätä nykyä myös lapsen omaishoitajana.
Heidi Halonen keksi, miten hän voi hoitaa lapsia kotona ja tienata samalla rahaa.
Harvinainen ratkaisu
Heidin valinta on suomalaisittain harvinainen. Pidemmän kaavan kotiäitiys on meillä poikkeus.
Kysymykseen siitä, kuinka paljon kotiäitejä Suomessa on, ei ole selkeää vastausta. Heitä ei löydy suoraan tilastoista, koska suomalaisten ammattinimikkeiden joukossa ei ole nimikettä ”kotiäiti”.
Lähes kaikki suomalaisäidit ovat jonkin aikaa kotiäitejä, jos kotiäitiydeksi kutsutaan perhevapaalla olemista. Yleensä ajatellaan kuitenkin, että kotiäidiksi muututaan siinä vaiheessa, kun lapsi on mahdollista laittaa päivähoitoon.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Tarja Baumgartnerin mukaan kotiäideiksi voidaan tulkita ne äidit, joilla ei ole voimassaolevaa työsuhdetta ja jotka ilmoittavat pääasialliseksi tehtäväkseen lastensa hoitamisen.
Kaksi prosenttia niistä äideistä, joiden nuorin lapsi oli 3–6-vuotias, oli vuonna 2017 vailla työsuhdetta ja hoiti lapsiaan kotona. Keskimäärin suomalaisäiti on yhtä lasta kohden kotona puolitoista vuotta ja palaa sitten töihin.
Kiista äidin paikasta
Suomi on maa, jossa tuetaan sekä pienten lasten vanhempien mahdollisuutta hoitaa lapsia suhteellisen pitkään kotona, että molempien vanhempien mahdollisuutta käydä ansiotyössä. Se on verrattain poikkeuksellista, sanoo äitien ansiotyön ja kotihoidon välistä valintaa väitöskirjassaan tutkinut Anne Mattila.
Suomalaisessa järjestelmässä kotihoidon tukea saa siihen saakka, kunnes lapsi on kolmevuotias. Toisaalta päivähoito on edullista, ja siihen on jokaisella lapsella jälleen oikeus riippumatta siitä, ovatko vanhemmat kotona vai töissä.
Toisin on vaikkapa Yhdysvalloissa, jossa päivähoito saattaa maksaa jopa yli 2 000 euroa kuussa. Kalliin hinnan seurauksena monet keskiluokkaiset naiset jäävät perheen perustamisen jälkeen kotiin hoitamaan lapsia, miehen tienatessa.
Äitejä koskevat puhetavat ovat Suomessakin vuosien varrella muuttuneet, Mattila sanoo. Niissä sekoittuvat käsitykset lapsen hyvästä ja toisaalta siitä, mitä äitien kulloinkin toivotaan tekevän.
Erityisesti kotihoidon tukea kohtaan on esitetty paljon kritiikkiä. Se on sanottu houkuttelevan naisia kotiin vastoin heidän omaa etuaan ja vähentävän naisten työllisyyttä.
Kotihoidon puolestapuhujien mukaan vanhempia pitäisi nimenomaan tukea entistä enemmän siinä, että he voisivat jäädä kotiin hoitamaan lapsia: juuri koti on pienille lapsille paras paikka.
”” Äideistä voi tuntua, että tekivät he miten vain, niin aina jonkun mielestä valinta on väärä.”
Viime vuosina monet poliitikot ovat puhuneet sen puolesta, että lapset on saatava nykyistä aikaisemmin ja suuremmalla prosentilla osallistumaan varhaiskasvatukseen, sillä sen on katsottu olevan hyödyksi lasten kielen ja kognitiivisten taitojen kehitykselle.
Mattila haastatteli väitöskirjaansa varten äitejä vuosina 2009–2012. Kotiäitien puheissa toistuivat yhteiskunnan paineet siitä, että töihin pitäisi palata nopeasti. He kokivat, että muut pitävät työhön paluuta yhteiskunnallisena velvollisuutena.
Mattilan mukaan muutos voidaan nähdä myös niin, että ennen ihannoitiin kotiäitejä, sitten uraäitejä, ja nyt ihanne on uran ja perheen mahdollisimman taidokkaassa yhdistämisessä.
– Lopputulos on siis se, että äideistä voi tuntua, että tekivät he miten vain, niin aina jonkun mielestä valinta on väärä, Mattila kuvaa.
Suomessa tuetaan sekä pienten lasten vanhempien mahdollisuutta hoitaa lapsia kotona että mahdollisuutta käydä ansiotyössä.
Kotiäitiys unelmana
Heidi Halonen ei suunnitellut etukäteen, kuinka kauan hän olisi kotona. Hänen mielestään on ollut vain ihanaa voida olla pienten lasten kanssa kellon ympäri vuoden ympäri.
– Arjen ei ole tarvinnut olla niin kovin rutinoitunutta, tai ainakaan joka päivä kello kaulassa juoksemista. Saan olla kotona ja määritellä itse päiväni ja arkeamme. Se on itselleni unelman elämistä, hän sanoo.
Heidi ei ole kokenut, että olisi joutunut perustelemaan valintaansa kotiäitiydestä kellekään muulle.
–Mutta olen aistinut ehkä muutamaan otteeseen vuosien varrella, etteivät kaikki ehkä ymmärrä sitä.
””Saan olla kotona ja määritellä itse päiväni ja arkeamme.”
Heidi pohtii, että osaltaan hänen ratkaisuunsa on saattanut vaikuttaa se, että hänen oma biologinen äitinsä kuoli, kun hän oli viisivuotias. Sen jälkeen hän asui lastenkodissa pikkuveljensä kanssa lähes kolme vuotta.
Lastenkodista sisarukset sijoitettiin sijaiskotiin nykyiselle kotipaikkakunnalle Sastamalaan, kun Heidi oli noin kahdeksanvuotias. Sijaiskoti oli maatila. Sijaisperheen vanhemmat, joita Heidi kutsuu äidikseen ja isäkseen tänä päivänäkin, työskentelivät maatilalla kotoa käsin.
– Näin jälkikäteen ajatellen sain ehkä heiltä mallin siitä, kun vanhemmat ovat kotona aina, Heidi pohtii.
– Äidiksi tuleminen ja perhe ovat olleet minulle haave pienestä lähtien. Olen kiitollinen, että olen ne saanut. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että saa vahvan, yhtenäisen perheen.
Vaikka kotiäitiys on ollut hänen oma valintansa, Heidi on välillä katsellut myös työpaikkailmoituksia ja harkinnut hakevansa, kun kivalta kuulostava paikka on ollut tarjolla. Lopulta hän kuitenkin valinnut kotiin jäämisen. Hän ei silti suosittele samaa kaikille, jos se ei lähde aidosti omasta halusta.
– Kotiäitiydestä tulee pitää ja nauttia.
Valinta on vaatinut hänen mukaansa myös kompromisseja. Yksi niistä liittyy talouteen.
Ratkaisuna äitiyrittäjyys
Ennen lapsia Heidi työskenteli vaateliikkeessä ja opiskeli lähihoitajaksi. Myös hänen puolisonsa opiskeli sekä kävi töissä ja suunnitteli mainos- ja it-alan yritystoimintaa. Vielä esikoislapsen ollessa vauva perheen tulot koostuivat kahden opiskelijan tuloista, mutta se ei haitannut, sillä pieniin tuloihin oli tottunut.
Kotiäitivuosina kävi kuitenkin ilmi, että yhden hengen tulot eivät riittäisi. Siksi Heidi etsi keinoja tienata rahaa kotoa käsin ja sai idean osa-aikaisesta yrittäjyydestä.
Alkuun auttoi hänen it-alaa opiskellut miehensä, joka silloin tällöin yhä auttaa Heidiä yrityksen kanssa. Heidin yritys tuottaa asiakasyrityksille verkkosivuja ja sisältöjä sosiaaliseen mediaan. Lisäksi hän saa lisätuloja omien sosiaalisen median kanaviensa kautta.
Kun Heidi aloitti, tämäntyyppinen työ ei ollut vielä kovin tavallista. Hän kohtasikin alkuun paljon ennakkoluuloja. Epäilijät miettivät, miten työn ja lastenhoidon pystyy yhdistämään.
Heidi on sittemmin suorittanut kotiäitiyden ohessa myös merkonomin sekä liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon.
– En nuorempana ollut koskaan haaveillut mistään luovaan alaan liittyvästä työstä, mutta ajan mittaan nämä hommat ovat ottaneet itsestä vallan ja nautin niistä. Ne tuovat kotiäitiyteenkin arvokasta plussaa.
Nykyisin luovan alan yrittäjyystoiminta on tavallista. Esimerkiksi somemarkkinoinnista on kasvanut yrittäjyyden muoto, jossa näkyvässä roolissa ovat yleensä naispuoliset perhebloggaajat ja -vaikuttajat.
Ilmiöllä on nimikin: mumpreneurship, äitiyrittäjyys. Termillä tarkoitetaan sitä, että yrittäjyyteen on ryhdytty nimenomaan äiti- ja työroolien yhteensovittamisen helpottamiseksi tai omien tulojen saamiseksi.
Äitiyrittäjyydellä pyritään ikään kuin ”saamaan kaikki”, ratkaisemaan työn ja kotiäitiyden välinen ristiriita, sanoo ilmiötä tutkinut Hanna-Mari Ikonen Jyväskylän yliopistosta.
– Äitiyrittäjyys rikkoo perinteistä jakoa ura- ja kotiäiteihin, Ikonen sanoo.
Tasa-arvon näkökulmasta äitiyrittäjyyden voi nähdä kahdella tavalla. Joko se on äitejä vapauttavaa, jos toinen vaihtoehto on jäädä kotiin ilman työtuloja, uraa tai työhön liittyviä sosiaalisia suhteita. Toisaalta vaarana on, että päädytään entisestään vahvistamaan sukupuoleen liitettyjä oletuksia äidistä ensisijaisena hoivaajana. Onhan äiti aina sopivasti kotona saatavilla, oli yrittäjä tai ei.
– Siinä on tietty paradoksi. Esimerkiksi isistä tiedetään, että yrittäjäisät pitävät muita isiä vähemmän perhevapaita, Ikonen sanoo.
Heidi on yhdistänyt kotiäitiyden ja yrittäjyyden 16 vuotta. Ilmiöllä on nimikin: Äitiyrittäjyys.
Heidikin myöntää perheessä olevansa enemmän se, joka pitää perheessä lankoja käsissään ja huolehtii aikatauluista, mutta se johtuu hänen mukaansa enemmän hänen omasta persoonastaan.
Heidi ajattelee, että nimenomaan äitiys on myös opettanut hänelle yrittämiseen tarvittavia taitoja: pitkäjänteisyyttä, periksi antamattomuutta, pitkää pinnaa, muutoksensietokykyä, ajanhallintataitoja, sinnikkyyttä ja ennen kaikkea itsensä johtamisen taitoja.
– Äitiys on vaatinut noita kaikkia ominaisuuksia joka päivä, paljon, hän sanoo.
Tätä nykyä Heidi saa usein yhteydenottoja myös muilta äideiltä, joissa kysytään, miten hän onnistunut yhdistämään yrittäjyyden ja kotiäitiyden.
Aina se ei ole ollut helppoa, hän myöntää. Hän on tehnyt töitä myös iltaisin, öisin, aikaisin aamuina ja viikonloppuina. Loppuun palaminen on ollut lähellä muutaman kerran.
Uusi vaihe elämässä
Tällä hetkellä Heidin elämässä on murrosvaihe. Kuopus aloitti syksyllä päiväkodin, ja Heidi on saanut pitkästä aikaa vähän omaa aikaa päivisin. Mielessä on alkanut pyöriä kaikenlaisia ideoita tulevaisuudesta.
– Vaikka olen jäänyt kotiin hoitamaan lapsia, niin tietynlainen kunnianhimo ja itseni kehittämisen tahto on ollut aina mukana matkassa, Heidi kertoo.
Hän haaveilee uusista opinnoista, mutta ei ole ihan vielä varma, mitä ne voisivat olla. Nuorimman lapsensa omaishoitajuuden myötä hän on alkanut kiinnostua vammaistyöstä. Myöskään palkkatyö kodin ulkopuolella ei ole täysin poissuljettua.
– Voisin jopa käydä päivätöissäkin, kunhan työpaikka olisi lähellä kotia ja työ sopisi arkeeni.
”Kun katson tekemiäni valintoja taakse päin, niin en valitsisi edelleenkään toisin.
Hän ei myöskään ole kokonaan kuopannut ajatusta siitä, etteikö voisi jonain päivänä työskennellä myös lähihoitajana. Häntä hieman harmittaa nuorempana tekemänsä päätös lopettaa koulutus, juuri kun valmistuminen oli niin lähellä.
– Toisaalta, kun katson tekemiäni valintoja taakse päin, niin en valitsisi edelleenkään toisin. En oikein osaa kuvitella toisenlaista arkea.
Mieleen ovat jääneet monet kauniit hetket ja hauskatkin kommellukset, joita vuosien mittaan on sattunut
– Silloinhan sattuu kaikkea, kun samaan aikaan yrittää multitaskata vaikkapa ruokaa ja leikkejä lapsille, sekä töitä, palavereja. Välillä on palanut ruoka pohjaan ja välillä pinna, Heidi sanoo nauraen.
”Välillä on palanut ruoka pohjaan ja välillä pinna”, kertoo Heidi.
Fakta
Isille enemmän vapaata
Viime vuoden elokuussa tuli voimaan perhevapaauudistus. Uudistuksella on haluttu kannustaa etenkin isiä käyttämään perhevapaita, jotta hoitovastuu jakautuisi perheissä nykyistä tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Aiemmin liki 90 prosenttia vanhempainrahapäivistä korvattiin äideille.
Uudistuksen myötä äidille kuuluu 40 päivän raskausvapaa ja sen jälkeen molemmille vanhemmille on kiintiöity vanhempainrahaa 160 päivää. Omasta kiintiöstä saa luovuttaa toiselle vanhemmalle korkeintaan 63 päivää. Ennen perhevapaauudistusta isille oli kiintiöity 54 päivää isyysrahaa.
Uudistus toi myös joustoa ja valinnanvapautta, sillä vapaita voi pitää aiempaa useammassa osassa.
