Marraskuu 2021. Laahustan harvinaisen tyhjässä Vatikaanin museossa ja katselen roomalaisen ja kreikkalaisen mytologian jumalattarista veistettyjä patsaita. Ne on veistetty muutama sata vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Patsaista puuttuu karikatyyrisyys. Niillä on vahvat käsivarret, leveä lantio, keskikokoiset rinnat ja pehmeät muodot. Kauneuden, hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden jumalattaret näyttävät aika tavallisilta, jotenkin luonnollisilta. Tunnistan patsaista oman vartaloni, paremmin kuin oikeastaan mistään sen jälkeen näkemästäni seksuaalisuutta tai kauneutta esittävästä kuvastosta.
Vasemmalta oikealle: Venus Callipyge, 1–100 jaa, Bysanttilainen nainen, 400–500-luku, Neitsyt Maria, 1325–1350, Nainen freskossa 1370–1455 (Michelino da Bezozzo)
Toukokuu 2022. Instagramin algoritmi syöttää puhelimen ruudulle kuvia julkkiksia pursuilevasta MET-gaalasta, jota pidetään maailman tärkeimpänä muotitapahtumana. Kurvikkaalla kehollaan yhdeksi maailman seuratuimmista julkkiksista noussut Kim Kardashian on pukenut gaalaan Marilyn Monroen vanhan iltapuvun suoraan vuodelta 1962.
Kardashian kertoo ylpeänä laihduttaneensa kuukaudessa yli seitsemän kiloa mahtuakseen Marilyn Monroen iltapukuun. Siis Marilynin, jonka ”rennon kurvikasta” vartaloa on pidetty vastakohtana postmodernille fitnesskaunottarelle.
Kuvavirta on kaukana samastuttavasta.
Kim Kardashian Marilynin iltapuvussa MET-gaalassa 2022.
Länsimaisen naisen ihannevartalo on muuttunut melkoisesti muutamassa tuhannessa vuodessa, ja vauhti vaikuttaa vain kiihtyneen. Sadan vuoden sisällä olemme ehtineet ihailla niin tiimalasivartaloa kuin äärimmäisen hoikkaa ”narkkarilookiakin”.
Viimeisimmät vuodet on tavoiteltu muhkeita pakaroita ja treenattua kroppaa.
Miksi oma kehoni ollut muotia yli 2000 vuotta sitten? Ja miksi naisen ihannevartalo elää ajassa?
Valokuvaus yleistyi vasta 1900-luvun alussa. Sitä edeltävän ajan mieltymyksiä kuvastaa vain taide, mutta historiankirjoitus yleistää ja yksinkertaistaa, Hannele Harjunen sanoo. Hän on tutkinut vartalonormeja yli 20 vuoden ajan.
–Patsaista, maalauksista tai kirjallisuudesta ei siis tulisi tehdä liian tarkkoja johtopäätöksiä sen suhteen, millaisia mieltymyksiä kansan parissa on ollut.
On nopeasti selvää, ettei kysymykseen ole yksinkertaista vastausta. Tai ainakin vastaus riippuu paljon siitä, mistä kulmasta tätä historian katsotuinta teosta päättää katsoa.
”Ehkä suurin naisen vartaloon vaikuttanut yhteiskunnallinen teema on valta.
Nainen koristeena
Ennen 1800-lukua yläluokkien naisten ei oletettu tekevän töitä – tai oikeastaan mitään. Työtä pidettiin rahvaanomaisena. Siksi yläluokan naisten ulkomuodossa haluttiin korostaa pienuutta ja liikkumattomuutta. Usein liikkuminen jopa estettiin. Lattiaa viistävien hihojen, korsettien ja valtavien vannehameiden tarkoitus oli korostaa eroa naiseen, joka joutui tekemään töitä.
Keskiajan jälkeiseen maalaustaiteeseen on silti taltioitu myös muodokkaampia naisia. Barokin aikana flaamilainen Peter Paul Rubens tuli tunnetuksi erityisesti kuvittaessaan nykysilmään kurvikkaita naishahmoja. Nainen oli silti miehensä omaisuutta, ja hänen päätehtävänsä oli kuvastaa perheen vaurautta ja hedelmällisyyttä.
Sekään ei kuitenkaan tarkoittanut, että nainen olisi saanut olla vapaasti sellainen kuin halusi: Naisen vartaloa muokattiin vastaamaan kauneusihanteita jopa väkivalloin. Tytöt puettiin jo pieninä korsettiin.
Vasemmalta oikealle: Naisen muotokuva, 1500-luku, Kylpevä nainen 1654 (Rembrandt). Prinsessa Belgioioso d’Este 1700-luku (Andrea Appiani). Esteri, Persian kuningas Ahasveruksen vaimo, 1841. Nainen korsetissa 1874 (La Mode Illustree).
Ehkä suurin naisen vartaloon vaikuttanut yhteiskunnallinen teema on valta. Suurimmat yhteiskunnat ovat olleet miesten hallitsemia, naisen rooli on ollut rajattu.
–Kauneusihanteet ovat läpi historian olleet myös selkeästi sukupuolittuneita ja korostaneet heteronormatiivisia sukupuolirooleja, Hannele Harjunen toteaa. Siis sitä, kuinka mies sai ihailua osakseen voimalla ja suorituskyvyllä, nainen vallitsevia ihanteita vastaavalla ulkonäöllään.
Lisäksi kauneusihanteiden toteuttamisessa on aina ollut kyse sosiaalisesta luokkakysymyksestä, kertoo Tytti Lehtovaara. Hän tutkii väitöskirjassaan naisten pukeutumis- ja kulutusvalintoja ennen ja nyt.
Vaatteilla ulkonäön muokkaaminen on ollut pitkälti yläluokan etuoikeus, johon tavallisella kansallisella ei ollut varaa tai edes oikeutta, Lehtovaara kertoo. Vaatteiden, kankaiden tai ompeluvälineiden myynti maaseudulla oli Suomessakin kielletty vuoteen 1842 asti.
Kauneusihanteet olivat lähes 1900-luvulle asti vain rikkaimman väestönosan hupia.
Justiina, Suomen Marilyn?
1900-luvun alkupuolella naisihanteen asetti piirroskuva, tarkemmin sanottuna amerikkalaistaiteilija Charles Dana Gibsonin piirroskuva. Gibson-tytöiksi kutsutuilla piirroshahmoilla oli suuret kampaukset, pikkuruiset vyötäröt ja eteeriset kasvot. Perinteisen seksikkäästä ulkonäöstään huolimatta Gibson-tytöt olivat osa ensimmäistä feminististä aaltoa: Gibsonin piirroksissa nainen kuvattiin usein itsenäisenä ja päämäärätietoisena toimijana perinteisen äidin tai vaimon roolin sijaan.
Gibson-tyttö 1900-luvulta.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen naiset vaativat itselleen oikeutta äänestää ja omistaa. Olennaisena osana feminististä aaltoa oli pyrkimys irrottautua kaikesta perinteisesti naisellisuuteen liittyvästä: naiset pätkivät hiuksensa ja vaihtoivat korsetit väljiin mekkoihin, rohkeimmat jopa housuihin. 1920-luvun ihannevartalo oli siro, muodoton ja huomattavan hoikka.
Toisen maailmansodan jälkeen perinteisen kurvikas tiimalasivartalo oli jo tehnyt paluun. Amerikassa Marilyn Monroe valloitti valkokankaita ja poseerasi ensimmäisessä Playboy-erotiikkalehdessä 1953.
”Suomen Marilyn” – tai ainakin 1900-luvun puolivälissä ylivoimaisesti työllistetyin naisnäyttelijä – oli Siiri Angerkoski, rehevä nainen, joka tunnettiin muun muassa Pekka ja Pätkä -elokuvien Justiina Puupäänä.
Samoihin aikoihin Suomi voitti ensimmäisen Miss Universum -kilpailun, kun vielä alaikäinen Armi Kuusela kruunattiin maailman kauneimmaksi Kaliforniassa 1952. Uutiset kantautuivat Suomeen Lontoon kautta, sillä voittoa todistamassa ei ollut paikan päällä suomalaistoimittajaa. Suomen meno ei ollut niin glamoröösiä kuin Amerikassa: Suomi oli maatalousmaa, jossa monet näkivät vielä sodan jäljiltä nälkää. Katukuvassa näkyi enemmän hevosia kuin autoja.
Oliko naiskuva siis Suomessa vapaampi kuin isossa maailmassa?
Tätä Hannele Harjuselta on kysytty lukemattomia kertoja.
– Rehevämmät naishahmot olivat kuitenkin tällaisia emäntätyyppisiä naisia, joilla oli sosiaalista statusta ja valtaa, hän sanoo.
Vasemmalta oikealle: Mata Hari, 1900. Josephine Baker, 1927. Siiri Angerkoski, 1940-luku. Rita Hayword, 1944. Armi Kuusela, 1950.
Väitöskirjaa tehdessään Harjunen kertoo silti huomanneensa, ettei edes tiukan säännöstelyn aikakaudella luonnollinen rehevyys todellakaan ollut ihannoitua tai edes sallittua, päinvastoin. Kauneusnormeista poikennut kohtasi syrjintää ja kiusaamista.
– Haastattelemani naiset ajattelevat vielä kahdeksankymppisinäkin, ettei vyötärönympärys saisi olla tiettyä senttimäärää enempää, koska he ovat nuoruudessaan oppineet sen olevan naiselle tärkeä luku. Kyllähän se kertoo paljon.
Kaikki jumppaamaan!
Sotien jälkeen alkanut yhteiskunnallinen muutos avasi suomalaisnaisille ovet työelämään kodin ulkopuolella. 1960-luvulla koulutustaso nousi kohisten, ja ehkäisypillerin kuulutettiin vapauttavan naisten seksuaalisuuden.
Suomalaiset vaatevalmistajat tekivät inspiraatiomatkoja Pariisiin ja Lontooseen. Kaavoja tosin muokattiin suomalaisille sopivammiksi, siis vaatimattomammiksi ja koruttomammiksi. Radio-ohjelmissa kuvailtiin yksityiskohtaisesti sitä, kuinka tähdet juuri nyt maailmalla pukeutuivat.
Monilla oli varaa hankkia vaatteita muuhunkin kuin itsensä suojaamiseen. Suomeen syntyi täysin uusi markkina: nuorisomuoti. Lehtien kannessa poseerasivat sirot, hennot ja korostuneen nuorekkaat kehot, kuten malli Twiggy suurine kauriinsilmineen.
Naisten koulutus- ja urakehitys ei kuitenkaan poistanut ulkonäköpaineita: Se vain muutti niitä. Korsetit ja vannehameet vaihtuivat dieetteihin. Heikkoa terveystietoisuutta hyödyntäneet laihdutus- ja kehonmuokkausvalmisteet levisivät maailmalta Suomeen vauhdilla. Niitä markkinoivat tunnetut missit ja mallit, sillä kauneudella ja ulkonäöllä mainostaminen ei ole enää moraalisesti arveluttavaa.
Liikunnalla kehoa alettiin muokata Suomessa vasta lähempänä 80-lukua, kun terveystietoisuus lisääntyi. Media valjastettiin edistämään kansanterveyttä, ja kun varallisuus jatkoi nousuaan, kuntoilu- ja laihdutusmarkkinat kasvoivat. Miehet suuntasivat kuntosalille Arnold Schwarzeneggerin muskelit mielessään, naiset Jane Fondan inspiroimina aerobic-tunnille. Kuntoilusta tuli koko kansan hupia.
Huvista tuli nopeasti pakko. Media omaksui ajatuksen siitä, miltä terveen ihmisen pitäisi näyttää. Naisen tuli olla treenattu, mutta silti rintava. Kehon epäkohtia ei voinut enää peittää vaatteilla, joissa oli alati vähemmän kangasta.
Kauneusmarkkinoilla on ongelmaan vastaus valmiina. Suuret rinnat oli mahdollista hankkia kirurgin pöydällä.
1990-luvulle päästessä teollisen muodin syklit olivat nopeutuneet entisestään. H&M:n ja Seppälän valikoimaan oli lähes kaikilla varaa. Huippumuoti haki pesäeroa markettimuotiin muun muassa äärimmäisen hoikilla malleillaan.
Mallien ulkonäköä ei sentään yhdistetty hyvinvointiin: Kate Mossin ja Calvin Kleinin mainoskampanjasta suosioon noussut äärimmäisen hoikka look sai lisänimen heroin chic.
Samaan aikaan Maailman terveysjärjestö WHO alkoi puhua lihavuusepidemiasta. Lihavien ihmisten määrä nousi 1990-luvulta 2000-luvulle mennessä 200 miljoonasta 300 miljoonaan sairaalloisen laihasta ihannevartalosta huolimatta. Syömishäiriötapausten määrä maailmalla moninkertaistui.
Vasemmalta oikealle: Twiggy, 1968, Lynda Carter (tv-sarjasta Wonder Woman), 1975–79, Pamela Anderson, 1980-luku. Kate Moss, 1903. Michelle Lewin, 2014. Kim Kardashian, 2021.
Kaunis nainen näyttää tehokkaalta
Sitten juhlittiinkin jo vuosituhannen vaihdetta. Internet alkoi muuttaa maailmaa. Vähemmistöihin lukeutuvat löysivät netistä toisensa ja alkoivat vaatia huomiota ja tunnustusta.
Samalla heräsi keskustelu koosta, ulkonäköpaineista ja monimuotoisuudesta. Internetissä näkyvyyttä saivat tasapuolisesti niin kehopositiivisuutta ajavat lihavuusaktivistit kuin sairaalloista laihuutta ihannoivat thinspiration-sivustot.
””Kauneus- ja vartaloihanteita toteutetaan pukeutumalla. Ja mitä nopeammin ihanteet muuttuvat, sitä enemmän ne tuottavat rahaa.”
Tämäkään vuosituhat ei ole armollisuutta varten, sillä nykyajan kehotrendiä hallinnoi tehokkuus ja tuottavuus. Ihannevartalo on paitsi hoikka myös kiinteä. Terveys yhdistetään tietynlaiseen vartaloon, vaikka sillä ei olisi terveyden kanssa mitään tekemistä. Ja naiset käyttävät paljon aikaa ja rahaa pysyäkseen tietynnäköisinä ja -kokoisina. Kauneusleikkauksia tehdään enemmän kuin koskaan.
– Jos nykypäivän ihannetta verrataan vaikka 70-luvulle, ihannekeho oli hyvin erilainen. Silloin kehot olivat hoikkia, mutta lihaksettomia, jopa pehmeitä. Sellainen ulkomuoto saa taas ajattelemaan, että silloin oltaisiin oltu sallivampia tai rehevämpiä, Hannele Harjunen kertoo.
2020-luvun nainen kuitenkaan saa olla liian armoton itselleen. Kim Kardashiankin muistaa punaisella matolla mainita, ettei ”näännyttänyt itseään” missään vaiheessa kuukauden laihdutusoperaatiotaan.
Kurinalaisuus ei ole kadonnut minnekään, se vain muuttaa muotoaan.
Uusia trendejä 24/7
Ennen kauneustrendit välittyivät äidiltä tyttärelle. Viimeisten sadan vuoden aikana niitä ovat määritelleet markkinavoimat ja media. Vaikutteita saatiin ensin lehdistä ja radiosta, sitten televisiosta. Nyt vaikutteille altistuu somessa joka hetki.
Muotitrendit ovat yhä pikkutarkempia ja kestävät lyhyemmän aikaa. Pikamuoti on vaihtunut ultrapikamuotiin, jossa uusia mallistoja julkaistaan vuodenaikojen sijaan jopa päivittäin. Oman tyylinsä voi heittää uusiksi muutamalla älypuhelimen painalluksella.
Samalla ulkonäkövaatimukset myös muuttuvat nopeammin. Miksi?
– Kauneus- ja vartaloihanteita toteutetaan pukeutumalla. Ja mitä nopeammin ne ihanteet muuttuvat, sitä enemmän ne tuottavat kapitalismin hengessä rahaa, Lehtovaara sanoo.
Kehon rooliksi jää sopeutua sellaiseksi, että vaate imartelee sitä.
Muotibisnes on 2020-luvulla arvioiden mukaan noin kolmen biljoonan euron arvoinen. Ja entä hyvinvointibisnes, 2010-luvun lempilapsi? Yli neljä biljoonaa euroa. Siis yhteensä 7 000 000 000 000 euroa.
Kuka tästä kaikesta hyötyy? lienee siis osuvin kysymys.
Onko luonnollisuutta edes olemassa?
Kehotrendien syntymisessä yksi asia ei ole muuttunut: ihanteet omaksutaan ihmisiltä, joilla on sosiaalista statusta, tietoa ja valtaa. Antiikin Kreikassa palvottiin jumalia, keskiajalla kuninkaallisia ja aatelisia. Uskontojen ja monarkkisen hallintomuodon menettäessä otettaan kehoihanteita alkoivat määritellä korostuneemmin myös julkisuudesta tutut henkilöt: filmitähdet, muusikot, kirjailijat.
Oli kehotrendi sitten kuningattaren mustunut hammas 1500-luvulla, runoilijan syömishäiriö 1700-luvulla tai ammattijulkkiksen kirurgisesti valtavaksi leikattu takapuoli 2010-luvulla, se nousee suosituksi kantajansa aseman ansiosta.
””Oikeastaan kaikki kehossamme on tänä päivänä muokattua.”
Onko sitten niin, että luonnollisuus on ollut viimeksi muotia ennen ajanlaskun alkua? Ja mikä edes olisi luonnollista aikana, jona ihmisen täytyy näyttää mahdollisimman urheilulliselta, vaikka hänen ei tarvitsisi välttämättä tarvitse edes poistua kotoaan.
Oikeastaan kaikki kehossamme on tänä päivänä muokattua, Hannele Harjunen toteaa. Se ei ole pelkästään meidän syytämme. Meitä ohjaillaan jatkuvasti myös ulkopuolelta, kuten terveydenhuollon toimesta. Meitä mitataan ja verrataan keskiarvoon jo ennen kuin olemme syntyneetkään.
Keskiarvo puolestaan heijastelee sitä, mitä yhteiskunta pitää arvokkaana: Tehokkuutta ja tuottavuutta – tai ainakin sitä, mikä näyttää tehokkaalta ja tuottavalta.
Kun pysähdyn miettimään asiaa, tajuan kaikkien myös antiikin patsaiden muistuttavan toisiaan: Ne ovat kaikki nuoria ja pitkäraajaisia. Vartaloissa rasva asettuu vatsalle pehmeästi ja symmetrisesti. Käsivarret ovat aina samankokoiset, rinnat samanmuotoiset, hartiat yhtä leveät. Muodot toistavat toisiaan.
Patsaiden olemassaolo ei kerro luonnollisuuden ihannoimisesta. Ne ovat vain yksi todiste aikansa kauneusihanteista. Tai ainakin siitä, että kaltaisiani ihmisiä on ollut olemassa, ja heidän vartaloitaan on haluttu ikuistaa taiteeksi.
Luonnollisuuden ja ihanteiden kilpailussa luonto häviää aina. Ehkä se on ihmiselle luonnollista.
Lähdekirjallisuutta: Kaari Utrio: Bella Donna: kaunis nainen kautta aikojen. (Tammi, 2001) Hannele Harjunen ja Katariina Kyrölä (toim.): Koolla on väliä! Lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli. (Like Kustannus 2007). Arja Turunen ja Anna Niiranen Säädyllistä ja säädytöntä — Pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019)
Lue lisää: Kuinka paljon tiedät naisen kehosta? Testi paljastaa armotta, millä tolalla tietämyksesi on
