Pilvi, 25, kiertää yksin Eurooppaa ja asuu pakussa – takana on kaksi burnoutia ja totaalinen elämänmuutos

Pilvi Nissinen on asunut pienessä pakettiautokodissaan pian vuoden. Sopivien suihkupaikkojen välillä saattaa vierähtää viikko, mutta Pilvi on pakukodissaan onnellinen. Entiseen elämäänsä hän ei aio palata.

Pilvi, 25, on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt palaa loppuun jo kahdesti ja siksi hän päätti muuttaa elämänsä suuntaa.

7.4. 16:00

Pilvi Nissinen, 25, on herännyt viileään aamuun Italiassa. Lämpömittari näyttää 13 astetta ja raajoissa tuntuu pieni kohme. Ulkona paistaa viileydestä huolimatta aurinko.

Pilville aivan tavallinen aamu voi tuntua monesta epätavalliselta. Tavallisen asunnon sijaan Pilvi on nimittäin herännyt pakettiautosta.

Pieneksi asunnoksi remontoitu valkoinen pakettiauto on Pilvin liikkuva koti, jonka turvin hän on matkustanut ympäri Eurooppaa vuoden 2021 lokakuusta lähtien.

Haastatteluaamuna pakettiauto on parkkeerattu kauniin Maggiojärven reunalle, noin puolentoista tunnin ajomatkan päähän Milanosta.

Pilvi kuulostaa pirteältä ja kertoo nauttivansa elämästä. Asiat ovat hyvin, mutta se on vaatinut kaksi burnoutia ja totaalisen elämänmuutoksen.

Kaksi burnoutia ja ADHD-diagnoosi saivat toteuttamaan pitkäaikaisen unelman

Pilvi muistaa haaveilleensa jo 10-vuotiaana vuokraavansa farmariauton, jonka takaosaan hän laittaisi patjan sängyksi ja sillä hän ajelisi pitkin poikin maita.

Haave muuttui konkreettiseksi toiminnaksi syksyllä 2020, kun Pilvi koki jo toisen burnoutinsa alle 25-vuotiaana.

Pilvi on asunut pakussaan melkein vuoden. Ensin kesän ajan Suomessa ja sen jälkeen matkustellen ympäri Eurooppaa.

Ensimmäisen kerran Pilvi paloi loppuun vuonna 2018. Hän koki erittäin kuormittavana työympäristön pikaruokalassa, jossa oli liian kiire ja liian vähän työntekijöitä. Töitä ei ehtinyt tekemään niin hyvin kuin Pilvi olisi halunnut.

Miellyttämishaluisena ja tunnollisena ihmisenä hän pyrki vain selviytymään työpäivistä.

– Mietin jopa oman käteni murtamista, jotta pääsisin sairaslomalle, Pilvi muistelee.

Lopulta Pilville annettiin työterveyshuollosta sairauslomaa, jonka jälkeen hän otti lopputilin ja siirtyi seuraavaan työpaikkaansa vaatekauppaan.

Uudessa työpaikassa oli hyvä yhteishenki, mutta kuormitus kasaantui jälleen ja Pilvi jäi lopulta pidemmälle sairaslomalle.

Samoihin aikoihin hän sai ADHD-diagnoosin, joka osittain selitti masennus- ja ahdistusoireita.

Silloin Pilvi tiesi, että oli aika muuttaa suuntaa.

– Päätin, että nyt on aika tehdä muutoksia elämääni. Ei tällainen elämä, jossa olin palanut jo kahdesti loppuun, ole minua varten.

Lue lisää: 8 työssään uupunutta kertoo nyt, mitä burnoutin nujertaminen vaati

Kerrostalokodista pakettiautoon

Pilvi istui sairaslomallaan oman kotinsa parvekkeella juomassa aamuteetä ja mietti, että samaa teetä voisi halutessaan juoda missä tahansa päin maailmaa.

Hän muisti nähneensä sosiaalisessa mediassa kuvia ja videoita ihmisistä, jotka asuivat pakettiautoissaan.

– Ajattelin sen olevan farmaria järkevämpi vaihtoehto ja päätin, että tekisin itselleni myös sellaisen, Pilvi kertoo.

Seuraavien parin kuukauden ajan Pilvi keskittyi tiukasti pakuelämän suunnittelemiseen. Kun sairausloma päättyi ja Pilvi palasi töihin, hän käytti osan palkastaan pakettiauton ostamiseen ja etsi mahdollisimman hyviä tarjouksia tarvitsemistaan osista, joita remonttiin tarvittaisiin.

Lopulta keväällä 2021 Pilvi remontoi yhdessä isänsä kanssa pakettiautosta pienen kodin, josta löytyy keittiön lisäksi myös kylmä suihku ja wc.

Pilvi irtisanoi vuokra-asuntonsa ja muutti kerrostalosta pakettiautoon.

– Kävin kuitenkin töissä ja elin ihan normaalia elämää.

Kunnes koitti lokakuu ja oli aika suunnata kohti seikkailua.

Neljä kuukautta osana isompaa yhteisöä

Lähtöpäivä oli osittain myös surullinen, sillä oli aika hyvästellä Suomeen jäävät läheiset. Helsingistä Saksaan menevässä laivassa innostus alkoi kuitenkin nostaa päätään. Pilvi muistaa hyppineensä hytissään ympyrää.

– Saatoin vähän kirkaistakin onnesta siinä. Olin onnellinen, koska olin saavuttanut jotain itselleni tärkeää.

Saksan jälkeen Pilvi on matkustanut pakullaan Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa. Välillä matka on taittunut yksin ja välillä yhdessä muiden kanssa.

– Olen tavannut todella paljon omantyylisiäni ihmisiä, joita en ole niin paljon ennen normielämässä tavannut.

Espanjassa Pilvi vietti melkein neljä kuukautta osana isompaa porukkaa.

– Olikohan meitä parhaimmillaan kahdeksan pakettiautollista, joiden kanssa kiersimme joka paikassa.

Yöksi autot parkkeerattiin ympyrään, joiden sisälle jäi heidän oma pieni sisäpihansa. Sisäpihalla istuttiin iltaa, pelattiin pelejä ja laitettiin yhdessä ruokaa. Osan kanssa katsottiin yhdessä kaikki Harry Potter -elokuvat.

– Oli mukavaa, koska aina löytyi kaveri vaikka patikoimaan tai kävelylle kaupunkiin. Sitten taas jos halusi olla yksin, ei tarvinnut olla kenenkään kanssa, mutta tiesi muiden kuitenkin olevan lähellä.

Muiden pakussa elävien kanssa on Pilvin mielestä ihanaa vaihtaa ajatuksia ja viettää aikaa.

Yksi onnellisimmista muistoista sijoittuu Espanjan itärannikolle.

Oli lämmin kesäyö ja Pilvi istui muiden kanssa meren äärellä. Porukalla pelattiin kynttilän valossa pelejä, juotiin sangriaa ja syötiin mozzarellatikkuja.

Kaukana horisontissa ukkosti, mutta heidän päällään ei satanut. Siinä hetkessä Pilvi tiesi olevansa onnellinen.

– Silloin tuli tunne, että kaikki on juuri niin kuin kuuluukin olla.

Yksin matkustaminen ei pelota

Porukassa matkustaminen on ollut Pilvistä ihanaa, mutta välillä on myös ihanaa matkustaa yksin.

Se saattaa kuulostaa joidenkin mielestä pelottavalta. Myös Pilvi sanoo, että etenkin yksin matkustavana naisena hän on ottanut tiettyjä turvallisuusasioita huomioon.

Pilvi esimerkiksi teki pakettiautoonsa liukuoven ajotilan ja takaosan välille. Siitä pääsee vaihtamaan paikkaa ilman, että tarvitsisi avata ovien lukitusta ja siirtyä taakse ulkokautta.

– Jos joku yrittäisi murtautua sisään, voisi vain hypätä makuutilasta tuohon eteen ja lähteä ajamaan, Pilvi selittää.

Tällainen tilanne tapahtui Pilvillekin parkkipaikalla Milanon lähiössä, kun hän huomasi pakettiautonsa ulkopuolella mieshenkilön puhumassa puhelimeen.

Lopulta ulkopuolella näkyi useampia henkilöitä tuijottelemassa hänen pakettiautonsa suuntaan.

Pilville tuli olo, että olisi parempi poistua paikalta.

– Lähdin ajamaan ja miehet ajoivat perässäni. Silloin mietin, pitäisikö soittaa hätänumeroon vai mitä tekisin.

Lopulta Pilvi sai eksytettyä seuraajansa ruuhkaisessa liikenneympyrässä.

Tapaus ei silti pelota, sillä Pilvi kokee yksin matkustamisen turvallisena. Täytyy vain valita huolella paikat, joissa aikoo yöpyä.

– Toivoisin näkeväni enemmän naisia tien päällä. Itsekin ajattelin tämän vaativan hirveästi rohkeutta, mutta ei tämä olekaan niin pelottavaa.

”Elin todella pienellä rahalla Suomessa”

Tavallista arkea karkuun lähtenyt Pilvi elää tällä hetkellä ikuista lauantaita.

Se on mahdollista säästöillä, jotka hän kerrytti ollessaan töissä ennen lähtöä.

– Elin todella pienellä rahalla Suomessa. Karsin kaikesta ja nostin suoraan palkkapäivänä ison osan pois tililtä. Myin tietysti myös suurimman osan omaisuudestani, Pilvi kertoo.

Pelkkää nautintoa muutos ei ole ollut. Ensimmäiset kuukaudet kuluivat vain voimia keräillessä ja hengähtäessä.

Pikkuhiljaa voimat ja usko itseen alkoivat palautua.

– Aloin kirjoittamaan kirjaa ja tekemään taas käsitöitä ja asioita, joita tykkään tehdä.

Katso alta videolta, miltä Pilvin pakukoti näyttää.

Pakettiautossa asuminen ja matkailu on luonut elämälle uutta suuntaa ja toivoa.

– Uskon enemmän itseeni ja olen huomannut, ettei minun tarvitse palata sellaiseen arkeen, mitä minulla joskus oli.

Säästöt eivät kuitenkaan kestä ikuisesti. Pilvi haluaakin keksiä työn, jota voisi tehdä pakustaan käsin.

– On todella paljon töitä, mitä voi tehdä. Olen täällä nähnyt mitä kaikkea tapaamani ihmiset tekevät ja sen takia ajattelen, että kyllä minäkin pystyn luomaan täältä vaikka täyspäisen uran.

Pakusta käsin voisi toimia esimerkiksi virtuaaliassistenttina. Pilvi ei kuitenkaan toivo yhdeksästä viiteen -töitä, vaan haluaisi elättää itsensä projekteilla. Suunnitteilla on kirjan kirjoittamisen lisäksi podcast, ja Pilvi toivoo saavansa jonkinlaisia tuloja näistä hankkeista.

Seuraavaan suihkuun: viikko

Ennen matkaan lähtöä Pilvi otti selvää myös pakettiautoelämän huonoista puolista, joten mikään ei ole tullut yllätyksenä.

Vessan tyhjentäminen ja auton huolto on normaali osa elämää.

– Tiesin jo ennen lähtöä, että kaikkea voi tapahtua. Nyt esimerkiksi lämmittimeni on ollut pari viikkoa rikki.

Pakettiautossa ei myöskään ole lämmintä suihkua. Pilvi käy yleensä yleisissä suihkuissa, ja ne täytyy aina etsiä ja miettiä etukäteen.

Välillä saattaa kulua viikkokin ennen kuin seuraava suihkupaikka tai mahdollisuus veden tankkaamiseen löytyy.

Pilvi on ollut tien päällä nyt noin puolen vuoden ajan.

Lautta takaisin Suomeen on varattu toukokuulle. Vielä Pilvi ei kuitenkaan tiedä, nouseeko hän siihen vai ei.

Sen hän kuitenkin tietää, ettei hän Suomessakaan aio muuttaa pois pakustaan. Se on hänen kotinsa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?