Kolumni: Sori että kysyn, mutta pyydätkö anteeksi ihan liian usein?

Naiset pyytävät anteeksi miehiä herkemmin, ja se kuulemma syö uskottavuutta. Mutta mikä anteeksi pyytämisessä on oikeastaan niin pahaa, että sitä ei voisi suositella kaikille, kysyy Wilma Ruohisto.

Anteeksipyynnöllä on yhteiskunnassamme tärkeä rooli.

Olin viime viikonloppuna juhlistamassa ystäväni syntymäpäivää. Seurue koostui pääosin minulle ennalta tuntemattomista henkilöistä, joten ajauduin illallispöydässä nopeasti keskusteluun ohjelmistokehittäjänä työskentelevän naisen kanssa.

Pahoittelin etukäteen ”tyhmiä” kysymyksiäni, sillä asiantuntemukseni ohjelmointimaailmasta rajoittuu yliopiston johdantokurssiin. En pyytänyt anteeksi sillä tavalla, miten ihmiset pyytävät anteeksi unohtaessaan ystävänsä syntymäpäivän. Vaan kevyesti, ikään kuin tunnelmaa keventääkseni.

Keskustelukumppanini pysäytti minut silti niille sijoilleen.

– Hei, älä pyydä anteeksi. Naiset pyytävät anteeksi aivan liikaa. Se on typerä tapa ja sen pitää loppua.

Menin odottamattomasta interventiosta täysin lukkoon. Minähän vain yritin olla kohtelias. Teki mieli pyytää anteeksi sitä, että olin pyytänyt turhaan anteeksi.

Kauhoin ruokaa suuhuni ja jumituin pohtimaan asiaa: Olin ehtinyt jo pahoitella muutaman minuutin myöhästymistä, hätäisesti paketoitua lahjaa, väsymystäni, ruoka-aineallergiaani ja jopa sitä, että minun oli täytynyt käydä ihan nopeasti vessassa paikalle päästyäni.

”Netin tarjonnan mukaan anteeksipyytelevä nainen on alistettu tossukka ja anteeksipyytely kiusallinen tapa, josta pitäisi päästä eroon.”

Myöhemmin googlasin asiaa ja totesin väitteen todeksi: naiset pyytävät tutkitusti herkemmin anteeksi kuin miehet.

Vuonna 2010 julkaistun kanadalaistutkimuksen mukaan naiset pyytävät anteeksi miehiä enemmän, sillä he kokevat toimivansa useammin väärin. Naiset eivät siis koe pyytävänsä anteeksi turhaan, vaan siksi, että ajattelevat anteeksipyynnön olevan paikallaan.

Tai toisin päin sanottuna: Miehillä on korkeampi kynnys sille, millaisia tilanteita ja asioita he pitävät anteeksipyynnön arvoisina. Miehet ajattelevat siis harvemmin loukanneensa ketään.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan anteeksipyynnön dynamiikassa on myös kyse vallasta. Pyytäessään anteeksi ihminen antaa pyyntönsä kohteelle mahdollisuuden valita, hyväksyykö tämä anteeksipyynnön vai ei. ”Annatko anteeksi?” on siis moraalinen kysymys.

Jos pysähtyy pohtimaan sukupuolten välisiä valta-asetelmia historiassa ja nyt, ei ole ihme, että naiset tutkitusti pyytävät miehiä useammin anteeksi.

Google-reissullani huomasin internetin olevan pullollaan artikkeleita, jotka kertovat anteeksipyytelyn vaikuttavan negatiivisesti naisen uskottavuuteen, työelämään ja sosiaalisiin suhteisiin. Törmäsin juttuun, jossa nainen kertoo lopettaneensa a-sanan käytön viikoksi. Hän hehkuttaa lopputulosta voimaantuneena.

Netin tarjonnan mukaan anteeksipyytelevä nainen on alistettu tossukka ja anteeksipyytely kiusallinen tapa, josta pitäisi päästä eroon. Parasta olisi, jos nainen käyttäytyisi niin kuin mies ja lopettaisi turhan pahoittelun.

Tajusin, että juuri tähän voimaannuttavaksi tarkoitettu ajatusmalli kompastuu: Nainen on taas kerran vääränlainen. Naisten käytöksen pitäisi muuttua sen sijaan, että miehiltä edellytettäisiin samaa, empaattisempaa lähestymistapaa. Ja niitä anteeksipyyntöjä.

”Ei ole sattumaa, että anteeksi pyytäminen on yksi ensimmäisistä lapsena oppimistamme sosiaalisista taidoista. Koska tiedätkö, kuka ei osaa pyytää anteeksi? Psykopaatti.”

On totta, että välillä pyydämme turhaan anteeksi tunteitamme, epäonnistumistamme ja joskus jopa onnistumistamme. Joskus pyydämme anteeksi, kun meidän pitäisi oikeasti sanoa kiitos.

Mutta pyydämme anteeksi myös vähentääksemme jännitettä, vitsaillaksemme ja ottaaksemme osaa. Osoittaaksemme myötätuntoa ja sitä, että välitämme toisen ihmisen tunteista.

On korvaamaton taito osata pyytää anteeksi silloin, kun siihen on tarvetta. Ei ole sattumaa, että se on yksi ensimmäisistä lapsena oppimistamme sosiaalisista taidoista.

Joten kunnes joku antaa pätevät perustelut siitä, miksi liiallinen anteeksipyytäminen on enemmän väärin kuin pyytämättä jättäminen, aion jatkaa sitä. Silloinkin, kun anteeksipyynnölle ei aivan välttämättä olisi tarvetta.

Maailma olisi tuskin kovin paljon pahempi paikka, vaikka kaikki tekisivät samoin.

Lue lisää: Toiselta voi pyytää anteeksi 5 eri tyylillä – tee testi, niin tiedät, mikä tapa on omasi

Lue lisää: Miksi ikävät tunteet on helpompi sivuuttaa? 4 syytä – ja 4 vaihetta omien tunteiden kohtaamiseen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?