Näkökulma: Nuorten haahuilulle on oltava aikaa – sivupolulta voi löytyä käänteentekevä yllätys

Onko nuorilla enää aikaa ja tilaa haahuilla? Syytä olisi. Se, mikä voi yhteiskunnan näkökulmasta olla ajanhukkaa ja tuottamaton vaihe ennen oikeaa työelämää, saattaa myöhemmin maksaa itsensä takaisin työhyvinvointina ja veroeuroina.

23.1. 16:30

Oman unelmatyön löytäminen voi olla yhdestä virkkeestä kiinni. Minulle sen sanoi Riitta, bestikseni Sannan äiti.

Pienenä haaveammattini oli kätilö. Sitten sisustussuunnittelija-arkkitehti. Sitten kemisti. Sitten eläinten käyttäytymisen tutkija. Näiden ja muiden haaveiden välillä elelin pitkiä toveja vailla urapäämäärää, ihan vain hetkessä, lapsena.

Lukiossa ajattelin, että minusta tulee biologi. Ajatukseksi jäi. Oli ihan oikein, etten päässyt alaa opiskelemaan yliopistoon: niin kelvottoman huonosti luin solu- ja molekyylibiologian pääsykoekirjan. Selvästikään en ollut tarpeeksi motivoitunut.

Niinpä minusta tuli lukion jälkeen työtön. Magnan paperit kourassa, mutta ei plan beetä.

Onneksi yhteiskunta otti kopin: Kunnilla oli vielä tuohon aikaan työllistämisvelvoite, kun nuori oli ollut puoli vuotta työttömänä. Minulle siis luvattiin joko puolen vuoden työjakso kunnan osoittamassa paikassa tai työllistämistukea minut palkkaavalle yritykselle. Olin jo lupautunut kunnantalon kahvilaan töihin, kun bestikseni äiti kysyi, miksen hakisi paikallislehteen. Olin lukiossa saanut lehdeltä stipendin, voisiko se auttaa minua saamaan paikan? Yksi puhelinsoitto ja yksi työhaastattelu, ja harjoittelijan paikka aukesi. Ihastuin alaan heti, ja tälle tielle jäin opintojenkin jälkeen. Olen yhä liekeissä työstäni.

Minulla oli tuuria, jonka ansiosta sivupolustani tulikin urapolku. Joku näki, missä olen hyvä. Olin nuori oikeaan aikaan: yhteiskunta auttoi työllistymisessä. Minulla oli uskallusta hakea töitä, vaikka en osannut alaa. Joku uskalsi palkata minut. Minulla oli ympärilläni ihmisiä, jotka antoivat minun kehittyä ilman painetta olla heti tuottava ja määrätietoinen. En myöskään stressannut tulevasta, koska lapsuudenkodissani valettiin vahvaa (ja toki katteetonta) uskoa siihen, että kaikki aina järjestyy. Maailma tuntui silloin ylipäänsä helpommin hallittavalta. En jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle silloinkaan, kun haahuilin.

Työura ei olekaan vain omissa käsissä, vaan siihen vaikuttaa myös kulloinenkin ympäröivä yhteiskunta. Isoisäni kanssa laskin taannoin, että hän ehti aikuisiällä tehdä 16-19:ää eri työtä. Juuriltaan riuhtaistun Karjalan evakon oli sopeuduttava eri tilanteisiin, elätettävä kolmilapsinen perheensä ja löydettävä oma paikkansa yhteiskunnassa. Tuli tehtyä kaikenlaista miinanraivauksesta kirjastonhoitajan tehtäviin.

Nykyisessä yhteiskunnassa korostuu valinnan vapaus. Linjauksia omasta tulevaisuudesta on mahdollisuus tehdä yhä aiemmin. Olen nähnyt, kuinka jo alakoululainen miettii, mille alalle painottuvaan yläkouluun kannattaisi hakea, ettei vaan tule tehtyä kohtalokasta virhettä. Tässäkin on siis aistittavissa uusia paineita.

En usko, että meille jokaiselle on vain yksi oikea ala. Mutta en myöskään usko, että olisin tehnyt minulle parasta alavalintaa yläaste- tai lukioikäisenä. Jollain muulla voi olla oma unelma-ala selvillä jo viisivuotiaana, mutta itse löysin intohimoni ja uskon itseeni vasta myöhään ja konkreettisen työelämän kautta, sillä minuun vaikuttivat pitkään muiden odotukset, ihanteet ja esimerkki. En edes tiennyt, mitä kaikkia ammatteja on olemassa. Ajatukseni, odotukseni ja arvoni olivat myös aikansa kuvia: 1950-luvulla tai nykyteininä olisin ajatellut työelämästä toisin. Nuorisobarometriin 2019 vastanneista suomalaisista nuorista noin joka viides oli epävarma toiveammatistaan. Haahuilussa ei ole siis kyse aivan pienestä joukosta nuoria.

Nykyteini on hieman vastaavassa tilanteessa kuin isoisäni: oma uniikki suunta tulisi löytää monimutkaisessa ja globaalissa ympäristössä. Erojakin entiseen on. Mahdollisia töitä ja uria on enemmän kuin aiemmin, samoin koulutuksen merkitys uralle on nuorten mielissä vähentynyt. Paineita lisää myös se, että nuorten mielissä oma ainutlaatuinen elämä tuntuu olevan omissa käsissä eli vastuu siitä yksin itsellä. Näinhän ei todellisuudessa ole.

Nuorten uupumuksesta ja paineista on puhuttu jo paljon, muun muassa ammattijärjestöjen suulla. Paineen tunne ei ole yhdentekevää, kun samalla tulisi pitää mielessä, millaisessa kehitysvaiheessa ja millaisilla taidoilla ja kokemuksella nuorten tulisi tehdä pitkälle kantavia päätöksiä. Kun nuoruus on kovin paineistettua, ei työelämään välttämättä saavuta voimia puhkuen. Siksi sanonkin nuorelle: haahuilkaa rauhassa, kokeilkaa ja menkää sivupoluille. Voit löytää jotain sellaista uutta, jonka avulla sinusta ja tulevaisuuden työelämästä voi olla toisillenne enemmän ja pidempään iloa.

Tällä viikolla Me Naisten teemana on jaksaminen. Julkaisemme aiheeseen liittyviä juttuja joka päivä 17.–23.1. ja keskustelemme jaksamisesta somessa. Aiemmat jutut:

Lue lisää: Hanni, 30, sai 3 laudaturia, mutta ei tarvinnut niitä urallaan – näin hän päätyi unelmatöihin, jossa koulutodistuksella ei ole väliä

Lue lisää: ”Toivoin jääväni auton alle, jotta pääsisin sairauslomalle” – 10 uupumuksen kanssa paininutta kertoo tarinansa ja sen, mikä sai tilanteen helpottumaan

Lue lisää: Kolumni: Sinulla on elämäntehtävä, josta et edes tiedä – ja siinä epäonnistuminen maksaa yhteiskunnalle miljoonan

Lue lisää: Oletko vaarassa uupua? 12 kysymyksen testi kertoo, mikä on jaksamisesi tila

Lue lisää: Onko nykyaika oikeasti uuvuttavaa – vai oliko ennen yhtä rankkaa ja ihmiset reippaampia? Kysyimme asiantuntijoilta, miten elämästä tuli tällaista

Lue lisää: Millaisen arvosanan antaisit jaksamisellesi? Sinikka, 71, täräytti täydet pisteet ja kertoi oman reseptinsä onneen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?