Vietimme illan, jollainen ei olisi tullut kuuloonkaan 70 vuotta sitten – ja kerromme nyt, mikä tässä välissä on muuttunut

Mitä, tässä ravintolassahan on pelkkiä naisia! Niin on asian laita jyväskyläläisravintolassa eräänä joulukuisena iltapäivänä vuonna 2021. Tällainen tilanne ei olisi tullut kuulonkaan 70 vuotta sitten, jolloin ilmestyi kaikkien aikojen ensimmäinen Me Naiset -lehti.

Sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Hannele Harjunen käy usein ravintoloissa. Vielä 70 vuotta sitten se ei ollut naisille mahdollista.


21.1. 7:00

”Naisen asema maassamme ja miltei kaikissa Euroopan maissa, erikoisesti Skandinaviassa, on viimeisten vuosikymmenien aikana muuttunut täydellisesti siitä, millainen se oli vielä vuosisadan alussa. Itsenäistynyt, miehen rinnalla tasaveroinen nainen, joka ansaitsee oman toimeentulonsa, tahtoo silloin tällöin käydä myös ravintolassa – nauttiakseen ateriansa, keskustellakseen ystävättäriensä kanssa ja kuunnellakseen musiikkia. Ravintoloissa käy joka päivä miehiä, yksin, useampia tai naisseurassa, miksi ei siis myös vastaavasti naisia samalla tavoin? Ovatko ravintolamme jo tottuneet siihen, että niiden asiakkaisiin kuuluu yhtä hyvin naisia kuin miehiä? – – Mistä johtuu, että naiselta valitettavan usein evätään pääsy ravintolaan, ellei hänellä ole kavaljeeria?”

Näin alkaa kaikkien aikojen ensimmäisessä Me Naisten numerossa vuonna 1952 julkaistu juttu Naisasiakas suomalaisessa ravintolassa. Toimittaja ja hänen ystävänsä yrittävät sisään eri ravintoloihin. Läheskään aina se ei onnistu.

Vaikka jutun alussa hehkutetaan naisen parantunutta asemaa, naiset eivät tosiaan läheskään aina päässeet Suomessa ravintolaan ilman miesseuraa ennen kuin vasta 1970-luvulla. Kyseessä ei ollut laki, vaan ravintoloiden oma käytäntö, jolla ikään kuin varmuuden vuoksi estettiin ”huonojen naisten” sisäänpääsy: jokainen nainen ravintolassa oli potentiaalinen prostituoitu. Sukupuolisyrjintä loppui vähitellen vasta, kun Alko antoi vuonna 1969 julkilausuman, ettei yksinäinen nainen heikennä ravintolan tasoa.

Me Naiset täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja sen kunniaksi olemme lähteneet taas naisissa ravintolaan.

On joulukuun puoliväli, ja ravintolat siis koronapassin avulla auki.

On mitä tunnelmallisin talvi-iltapäivä, aurinko on laskenut aikaisin ja pieni pakkanen kutittelee juuri sen verran, että Jyväskylän Kirkkopuiston Bistro loistaa huomattavan houkuttelevana tunnelmavalaistuksessaan.

Ravintolan ovella seisoo jo Jyväskylän yliopiston sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori, tutkija Hannele Harjunen. Hän on innokas ravintoloiden asiakas, tuntee naisen aseman yhteiskunnallisen kehityksen – ja hänen äitinsä teki työuransa ravintolan hovimestarina.

– Muistan, miten lapsena ihailin äidin työpaikalla käydessäni tarjoilijanaisia, jotka tulivat mairea asiakaspalveluhymy naamallaan heiluriovista keittiön puolelle ja kuinka se hymy valahti kasvoilta ja alkoi jonkun kamalan asiakkaan sadattelu, Harjunen muistelee ja nauraa.

Kolmas seurueen nainen on niin ikään Jyväskylän yliopistosta, etnologian tutkijatohtori Arja Turunen. Hän on tutkinut naisen aseman muutosta Suomessa sekä feminismin lähihistoriaa.

Turunen saapuu paikalle vähän myöhemmin: hän vie ensin kouluikäisen lapsensa kuvataidekerhoon.

Kirkkopuiston Bistro on vain pari kuukautta vanha ravintola. Harjunen on käynyt täällä jo pari kertaa aiemmin ja katselee hyväksyvästi ympärilleen. Ikkunat ovat isot, pöydät puuta ja katossa roikkuu valtava, koristeltu oksa.

– Tämä on selvästi sisustettu naisasiakkaita miellyttämään. Se on edelleen aika harvinaista, hän sanoo ja panee samalla merkille, että kahvila-ravintolassa on paikalla vain naisasiakkaita.

Turunenkin ehtii paikalle, ja naisten kesken on otettava skumppaa. Lasta kuskaavalle Turuselle kaadetaan tietysti Lehtikuohua.

Molemmat ovat lukeneet etukäteen ensimmäisessä Me Naiset -lehdessä julkaistun jutun.

– Onko tämä todella vuodelta 1952, Turunen hämmästelee.

Hämmästelyn syynä on, että naisia käännytettiin ravintoloiden ovilta vielä yli vuosikymmen myöhemmin.

– Vuonna 1952 kyllä jouduttiin muuttamaan ravintolasäädöksiä olympialaisten takia, koska ne eivät palvelleet kansainvälistä yleisöä, mutta naisia käännytettiin ravintolan ovilta vielä pitkään tämän jälkeen.

Turunen kertoo, että legendaarisen Yhdistys 9:n jäsenet kävivät 1960-luvun loppupuolella nimenomaan siksi kiertämässä ravintoloita, että he testasivat, missä paikoissa naisten sisäänpääsy evättiin.

Yhdistys 9 oli 1960-luvun lopulla muutaman vuoden toiminut akateeminen tasa-arvoliike, joka halusi muuttaa sukupuolirooleja ja korosti, että naisten pitää päästä töihin ja miesten pitää saada hoitaa lapsia. Yhdistyksen ansioksi lasketaan muun muassa suomalainen päivähoitojärjestelmä. Kun sitten tunnettu tohtori Elina Haavio-Mannila oli tulossa luennoimaan yhdistykselle Tampereen yliopistolle, hän olisi halunnut pistäytyä ennen luentoa syömässä ravintola Tillikassa, mutta häntä ei päästetty sisälle.

Tänne ei hameväkeä haluta

”Ei naisia”, sanoi eteisvahtimestari karskisti työntäen varmuuden vuoksi leveän kätensä melkeimpä reportterimme nenään kiinni.

”Miksi ei?”

”Ei naisia iltaisin, vain päivällä”, oli tiukka vastaus.

[– –]

”Hyvä tarjoilija, näen kyllä, että tämä on ainoa vapaana oleva pöytä, mutta söisimme vain nopeasti päivällisen, koska olemme todella jo nälkäisiä tähän aikaan päivästä, selitti reportteri jälleen päästyään jo niin pitkälle, että istui ystävineen erään pöydän ääressä pitkässä täpötäydessä ravintolassa.

”Tänne voi tulla isompia seurueita, jotka tahtovat tämän pöydän”, oli tarjoilijan selostus.

Nykypäivän näkökulmasta naisten aneleva käytös ja ravintolatyöntekijöiden heihin kohdistama törkeä kohtelu vaikuttavat huvittavilta, mutta huvitus haihtuu nopeasti, kun kuvittelee itsensä 1950-luvun naisen asemaan. Oli kenen tahansa ovella seisovan miesvahtimestarin mielialasta kiinni, pääsikö nainen edes syömään vai ei, vaikka kuinka olisi korostanut aikeidensa puhtoisuutta.

On sydäntäsärkevää, että vuonna 1952 julkaistu juttu alkaa toiveikkaalla julistuksella siitä, kuinka valtavasti naisen asema on parantunut, vaikka yhteiskunnassa vielä yleisesti ajatellaan, että naisen läsnäolo ravintolassa ”laskee ravintolan tasoa”.

Suomessa tasa-arvo oli ottanut ison askeleen vuonna 1906, kun naiset saivat äänioikeuden.

Sitä pidetään lopullisena tasa-arvon virstanpylväänä, mutta se oli oikeasti alkusoittoa. Vasta 1920-luvulla naiset olivat saaneet myös niin sanottuja taloudellisia kansalaisoikeuksia. Vuonna 1919 vaimot saivat oikeuden käydä ansiotöissä ilman aviomiehen lupaa, ja viimeisenä Pohjoismaana vuonna 1929 naiset vapautettiin aviomiehen holhouksesta. Se tarkoitti, että naimisissa olevilla naisilla oli oikeus omaan omaisuuteen.

Silti arkielämässä ajateltiin pitkään, että naisen paikka on kotona. Vaikka maatalousvaltaisessa Suomessa oli melko pieni kaupunkilainen keski- ja yläluokka, se piti naisten ja etenkin äitien työssäkäyntiä paheksuttavana. Moraaliltaan kunnollinen nainen toteutti itseään kotitöissä ja kulki julkisissa paikoissa vain aviomiehensä kanssa. Maaseudulla naiset eivät varsinkaan luuhanneet missään kylillä.

Sotien jälkeen alkoi pitkä takaiskuksi kutsuttu aika. Naisten piti luovuttaa työpaikkansa sodista palanneille miehille. Naisjärjestöt itsekin alkoivat korostaa, että naisten tärkein rooli on hoivata kotona ydinperhettä.

Väestöliitto suositteli, että jokaisessa perheessä olisi seitsemän lasta. Kun naisia oli kuitenkin Suomessa työ-elämässä poikkeuksellisen paljon muihin länsimaihin verrattuna, sitä pidettiin köyhyyden aiheuttamana väliaikaisena ongelmana: kunhan Suomi vaurastuisi, naiset ryhtyisivät kotirouviksi niin kuin kuuluikin.

Naisten yhteiskunnallisesta asemasta ei keskusteltu sen enempää politiikassakaan, ja naisten määrä puolueissa ja vaaliehdokkaina romahti.

Ravintolaan verkostoitumaan

Naisia täynnä olevassa ravintolassa vuonna 2021 voisi helposti todeta, että naisten tasa-arvo-ongelmat ravintoloissa ovat menneen talven lumia.

Mutta se ei taida olla ihan totta.

Usein ihminen on sokea oman aikansa ongelmille ja ajattelee kuin se 1950-luvun alun nainen, että nythän on tasa-arvo jo niin edistynyt, ettei meillä naisilla ole enää mitään ongelmia.

– Eiväthän naiset edelleenkään juurikaan käy yksin baareissa tai keikoilla, koska ne eivät välttämättä ole naisille turvallisia tiloja, Harjunen sanoo.

Esimerkiksi viime kesänä Instagramin punkstoo- ja metaltoo-tileillä naiset kertoivat keikoilla tapahtuneesta monenlaisesta häirinnästä.

Harjunen muistuttaa myös, että säännöt, jotka estivät naisia pääsemästä ravintoloihin, estivät naisia myös verkostoitumasta yhteiskunnassa. Ravintolapöydän ääressä kuitenkin myös tutustutaan ja luodaan suhteita. Turunen muistaa 2000-luvun alussa tehdyn brittitutkimuksen, jossa selvitettiin, miksi naisia on politiikassa vähän. Yksi syistä oli, että politiikkaan kuului niin oleellisesti ravintoloissa istuminen miesseurueissa.

Virkanaisen vastuu

Mutta sieltä saapuvatkin ruuat. Harjusen katkarapu-caesarsalaatti on valtava, Turunen on tilannut annoksen, jonka nimi on ”maa-artisokkaa, omenaa ja syyssipulia”.

Ryhdymme muistelemaan, milloin itse kukin on käynyt ravintolassa ensimmäisen kerran. Koska Hannele Harjusen äiti oli ravintolassa töissä, Harjunen söi jo lapsena 1970-luvulla usein ravintolassa, mikä ei välttämättä ollut mitenkään tyypillistä. Arja Turunen on kotoisin Itä-Suomesta Kiteeltä, jossa ravintolailakointi ei kuulunut arkeen. Hän muistaa kuitenkin, kuinka oli juhlimassa 18-vuotispäiväänsä siinä toisessa kiteeläisravintolassa vuonna 1995.

– Samoihin aikoihin olivat muotia tällaiset ’kympin keskiviikot’. Lukiossa luokkakaverit vaikuttivat toisinaan torstaiaamuisin krapulaisilta.

Harjusella on elävä ja lämmin muistikuva siitä, kuinka hän pääsi tai oikeastaan vähän ajautui ensimmäisen kerran Ilokiveen, jyväskyläläiseen opiskelijaravintolaan. Hän oli alaikäinen 16–17-vuotias, vuosi oli 1986 tai -87, ja hän oli ollut ystäviensä kanssa katsomassa Jyväskylän Kesän festivaalielokuvaa kampuksella, jossa Ilokivikin sijaitsee.

– Aikeenamme oli mennä sinne limsalle, mutta kun tarjoilija tuli pöytään kysymään tilausta aivan kuin aikuisilta, tilasinkin lonkeron.

Lonkero on suomalaisen alkoholi- ja ravintolakulttuurin kruununjalokivi – jolla on muuten myös 70-vuotisjuhlavuosi tänä vuonna niin kuin Me Naisillakin. Lonkero, long drink, ginistä ja greippilimsasta tehty pullotettu juomasekoitus, kehitettiin Helsingin olympialaisiin, kun kisaturisteille piti saada helposti tarjoiltavat juoma.

Arja Turusen lapsen kuvataidekerho on päättymässä, ja hän joutuu lähtemään ulos pakkaseen ravintolan lämpimästä sylistä. Jos ennen naisten ravintolassakäynnin estivät vahtimestarit, nykyään sitä vaikeuttaa lapsiperhearki.

– Kun tein aikoinaan väitöskirjaa, silloin käytiin joka viikonloppu Sohwilla istumassa, Turunen muistelee.

Sohwi on vanha, jyväskyläläinen yliopistoväen suosiossa oleva ravintola, ja toinen samanlainen on korttelin päässä sijaitseva Vakiopaine. Jatkamme Harjusen kanssa matkaa sinne, sillä Harjunen on siinä määrin ravintolan kanta-asiakas, että hänellä on siellä nimikoitu tuolikin. Sen hän sai, kun tuki ravintolaa joukkorahoituskampanjassa koronasulun aikana keväällä 2020.

Naisina saamme astua ovesta sisään ilman, että kukaan lotkauttaa eväänsä. Baarimikko tarkastaa koronapassit ja jatkaa syventymistään lautapeliin baaritiskillä istuvan kanta-asiakkaan kanssa. Enemmän huomiota kiinnittää seuraan liittynyt valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen, jonka salama räpsyy hämärässä baarissa.

– Oletko ihan ammattikuvaaja? kysyy tiskillä istuva mies, mutta ei häiritse enempää.

Päätämme mennä katsastamaan vielä yhden uudehkon jyväskyläläispaikan. Alakaupungilla, kuten Jyväskylässä sanotaan, on syksyllä avattu Avenue Bar & Diner, jonka ikkunapöydistä voi katsella Kauppakadun joulunalusvilinää.

Tässäkin paikassa ylivoimaisesti suurin osa asiakkaista on naisia. On päivänselvää, ettei ravintola-ala Suomessa pärjäisi enää ilman naisasiakkaiden rahoja. Harjunen huomauttaa myös, että tarjoilijan ammatti on Suomessa naisvaltainen ammatti, kun monessa muussa maassa maailmalla tarjoilijat ovat miehiä. Miksi näin on, sitä ei ole erityisemmin tutkittu. Mutta naisvaltaisuus on Suomessa usein yhteydessä alan matalapalkkaisuuteen, ja tarjoilija on juuri sellainen tyypillinen naisammatti.

1960-luvun loppu oli maailmalla radikaalifeminismin aikaa. Suomessa feminismi ei ollut radikaalia, mutta meilläkin keskusteltiin sukupuolirooleista ja etenkin siitä, miten naiset voisivat osallistua kaikkeen siihen julkiseen elämään mihin miehetkin, eivätkä olisi äitiyden takia pakotettuja koteihin.

Tutkija Raija Julkusen mukaan silloin luotiin ”uusi sukupuolisopimus”. Se ei ole varsinainen, konkreettinen sopimus vaan kuvastaa ajattelun muutosta. Naisia alettiin ajatella miesten kanssa tasavertaisina, yhteiskunnallisina tekijöinä. Ajateltiin, että työssäkäynti on naisen itsenäisyydelle elintärkeää eikä vain perheen apuelatusta varten. Valtio tuli oleellisesti lainsäädännöllä auttamaan naisten tasa-arvoista roolia.

Seurastamme poistunut Turunen lähettää perään vielä viestin:

”Ravintola ja katutilat sekä politiikka olivat pitkään miesten tiloja, koti naisten. Siksi naisten pääsy ravintolaan oli niin merkittävää, koska samalla tilojen symbolinen merkitys muuttui. Ravintoloista tuli tasa-arvoisempia paikkoja, ei enää vain miesten tiloja. Tasa-arvon edistämisen ytimessä on myös symbolisten merkitysten muuttaminen.”

Kello alkaa lähentyä kahdeksaa ja on torstai. Vastuunsa tuntevat virkanaiset alkavat tässä vaiheessa lopetella iltaansa. Harjusella on aamulla Zoom-palaveri kello yhdeksän, joten herkullinen hard lemonade saa jäädä illan viimeiseksi drinkiksi. Kuten aina ravintolaillan päättyessä liian lyhyeen, vakuuttelemme, että otamme pian uusiksi ja pidemmän kaavan kautta.

Jutussa on käytetty lähteenä myös Raija Julkusen kirjaa Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit (Vastapaino 2010).

Kyllä mies tietää!

Vuonna 1952 Me Naisissa julkaistussa Naisasiakas suomalaisessa ravintolassa -jutussa on osio, jossa nimettömältä mieheltä on kysytty ”mitä miehellä on tähän sanottavana?”

Mies vastaa:

”Ravintoloissa näkee sekä päivisin että iltaisin todella melko usein naisia keskenään. Tähänhän on niin totuttu, ettei siihen kiinnitetä enää huomiota. Tarkoitamme tavallisia, hyväkäytöksisiä naisia, jotka eivät millään tavoin pyri tuomaan itseään esille.”

Sitten mies alkaa luetella, mitkä kaikki asiat naisten käytöksessä häntä häiritsevät. Niitä ovatkin lähes kaikki asiat, mitä naiset miehen mielestä tekevät.

”Kun naiset tulevat ravintolaan, he seisoskelevat keskellä oviaukkoa empien ja miettien. Olisi parasta kutsua heti hovimestari.” (---)

”Tarjoilijan tai hovimestarin tullessa ottamaan tilausta naisilta nämä usein pidättävät häntä suotta pöydän vieressä tiedustellen jokaisen ruokalajin kokoonpanon. (---) Ravintolassa on varmasti muitakin asiakkaita kuin tämä pöytäkunta.” (---)

”Entä lounasaikaan, kun noudetaan ruokaa seisovasta pöydästä? Naiset saattavat yhtäkkiä jäädä seisomaan sulkien tien takana olevilta miehiltä. Kohtelias mies odottaa tietenkin muutaman sekunnin, mutta jos ystävättäret keksivät siinä ruveta pohtimaan ruuanlaiton ihmeitä, he viivästyttävät liikaa muita asiakkaita, joilla on myös nälkä, mutta kenties vähemmän aikaa kuin rupattelevilla naisilla.” (---)

”Naiset, älkää istuko jaloviinagrogilasin ääressä. Miehet kiinnittävät aina huomiota naisiin sekä sekä siihen mitä he juovat arvostellen heitä sen mukaisesti.”

”Kun tupakoiva nainen tai mies istuu tuntikausia pöydän ääressä, on ikävää nähdä, millainen siivo tulee pöytäliinalle. Mielestäni naiset ovat tässä suhteessa vielä epäsiistimpiä kuin me miehet.” (---)

”Jos miehet juoksevat häiritsemässä naisia, niin kyllä eivät naisetkaan pysy paikoillaan ravintolassa. Vähitellen he alkavat nyökkäillä tuttavilleen, joita näyttää olevan useita siellä täällä. Ja eikös pian pidäkin mennä vaihtamaan sana tai pari heidän kanssaan. Mikään ei miehisistä ravintolassa istujista ole ikävämmän näköistä kuin tällaiset pöydästä toiseen juoksentelevat naiset.”

Lue lisää: ”Minulle annettu uimapuku muuttui läpinäkyväksi kastuessaan” – Naisia halutaan armeijaan tuplasti lisää, mutta mitä se vaatii? Näin puolustusvoimat vastaa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?